Dosentti Jaana Leipälä vietti lapsuutensa maalaismaisemissa. Lääkäriyden myötä hän ei koe jääneensä yhteiskuntaluokkien väliin, mutta Suomen ja ulkomaiden välille hän on karahtanut kaksikin kertaa.

Pohjois-Pohjanmaalla lapsuutensa ja nuoruutensa viettänyt

Jaana Leipälä

arvioi tehneensä sosiaalisen nousun pienviljelijävanhempiinsa nähden. Vanhemmat pitivät pientä karjatilaa ja viljelivät maata tilansa tarpeisiin.

Maatalousalaa ei tuputettu ammatiksi, sillä äiti oivalsi tyttärensä mielenkiinnon olevan aivan muualla: kirjoissa ja opiskelussa. Kansakoulun 1. ja 2. luokalla Leipälällä oli kyllä runsaasti aikaa myös leikkiä ja kalastella, sillä koulua oli vain lauantaisin: kyläkoulun ainoan opettajan työtaakka piti jakaa kuudelle päivälle.

- Odotin kovasti kouluun pääsyä ja kulutin paljon kylän kirjastoa. Aluksi minulle lainattiin vain lastenkirjoja, kuten ajan tapa oli, myöhemmin pääsin suurempien valikoimien äärelle. Kirjoista löysin aivan uuden maailman, Leipälä kertoo.

Vahva kiinnostus luonnontieteisiin sekä ihmiseen henkisenä ja fyysisenä kokonaisuutena sai Leipälän pyrkimään Oulun yliopistoon lääketiedettä lukemaan.

Lääkäriys ohittaa luokkarajat

- Yliopistossa avautui paljon uusia mahdollisuuksia. Toisena opiskeluvuonna tulin rekrytoiduksi tutkimusryhmään ja myöhemmin tein assistentin töitä lääketieteellisen kemian laitoksella. Taloudellinen tilanteeni koheni selvästi ja alkoi kypsyminen tutkijaksi - kasvu, joka toivottavasti jatkuu edelleen.

Leipälästä oli mielenkiintoista nähdä opiskelukavereidensa erilaisia perheitä. Monen tausta oli maataloudessa, mutta joukkoon mahtui myös professoreiden lapsia. Vaikka jotkut näistä perheistä olivatkin selvästi varakkaita, Leipälä ei koskaan kokenut itseään vähäosaisemmaksi.

- Ehkä taustani vaikutti siihen, etten koskaan ole pitänyt opiskelua itsestäänselvyytenä. Rahallisen tuen puute ei ole kuitenkaan estänyt kouluttautumista.

Väitöskirjan valmistuttua Leipälä lähti Yhdysvaltoihin post dociksi ja palattuaan Suomeen päätyi Helsinkiin erikoistumaan lastentauteihin. Vasta tuolloin, tavattuaan akateemisten sukujen jäseniä ja "seurapiiriä", hän kohtasi luokkailmiön.

- Jos taustat tulivat keskusteluissa esiin, itse en juuri puhunut niistä. En ole kuitenkaan kokenut asiaa ongelmaksi. Enemmänkin luokkatietoisuus näkyi Englannissa, jossa työskentelin vuosina 2001-2004. Siellä jo pelkästä puheenparresta voi määritellä ihmisen taustan. Lääkäriys kyllä tuntuu avaavan ovet joka puolella maailmaa.

Rekisterit eivät kerro luokkarajoista

Luokkaretken tehneet kuvailevat usein jääneensä rajalle. Leipälä tunnistaa toiseuden tunteita, mutta vahvimman tunteen siitä, ettei kuulu minnekään, ovat tuoneet ulkomaanjaksot.

- Vuodet Yhdysvalloissa ja Englannissa tekivät sen, että tunsin jääväni näiden ja Suomen välille. Kun tärkeitä ihmissuhteita jäi ulkomaille, en tuntenut olevani kotona Suomessa.

Nyt Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksessa ylilääkärinä toimiva Leipälä kertoo jo kotiutuneensa Helsinkiin. Ulkomaille mieli halajaa aika ajoin vieläkin, mökkiläiseksi tai eläkeläiseksi maaseudulle ei.

Leipälän mielestä ajatus, että nyky-Suomessa kaikilla ihmisillä on yhtäläiset mahdollisuudet, on silkka illuusio - kuten naisten ja miesten välinen tasa-arvokin. Täällä taustasta irrottautuminen on kuitenkin mahdollisempaa kuin joissakin muissa maissa.

Omaa luokkaretkeään Leipälä tarkastelee vanhempiensa statusta vasten.

- Olen pitkälle koulutettu, sen kautta olen saanut nähdä maailmaa ja oppia eri kulttuureista. Toimeentulo on sivutuote, omaisuuksia ei palkkatyöllä pääse kerryttämään. Olen erittäin tyytyväinen, että lähdin maailmalle kahteen otteeseen.

Leipälän mukaan rekistereistä ei välttämättä löydy tietoa sosiaaliluokista.

- Ehkä Suomi on haluttu nähdä tasa-arvoisena maana ja on ajateltu, ettei luokkayhteiskuntaa ole. Tulo- ja terveyserojen kasvettua luokkaindikaattoreidenkin rekisteröintiä ehkä tarvittaisiin entistä enemmän.

Toiveena jatkuva oppiminen

Luokkaloikkaa pelkäävää nuorta Leipälä rohkaisisi kertomalla, että lääkärin koulutus avaa monia erilaisia vaihtoehtoja. Omille, vielä pienille lapsilleen hän toivoo mahdollisuutta valita mahdollisimman vapaasti elämänuransa myös taiteen tai kulttuurin saralta. Hän aikoo kuitenkin jättäytyä viisaasti taustalle ja koettaa olla rajoittamatta valintoja.

Tähänastista elämäänsä Jaana Leipälä kuvaa dynaamiseksi ja vaihtelevaksi. Lapsuustausta ei ole teettänyt enempää työtä kuin muillakaan kollegoilla, eikä se ole estänyt eteenpäin menoa. Tai ainakaan sellaista hän ei ole tarkoilla tutkijansilmillään havainnut.

Sana "oppiminen" toistuu kirjastoja pikkutyttönä ahkerasti kolunneen puheessa. Tulevilta vuosilta Leipälä toivoo itselleen yhä syvenevää sydämensivistystä ja mahdollisuutta jatkuvaan oppimiseen. Työssään dosentti Leipälä tuottaa tietoa terveydenhuollon päättäjille. Yhteiskuntaa hän miettii paljon, luokkayhteiskuntaakin hieman.

- Työssäni yhteiskunnan näkökulma on keskeinen. Politiikkaan en halua mukaan, mutta on mielenkiintoista oppia päätöksenteosta ja sen taustoista. Liekö ikääntymistä, että nämäkin asiat ovat alkaneet kiinnostaa.

Dosentti, LT Jaana Leipälä (48) toimii ylilääkärinä THL:n Terveydenhuollon menetelmien arviointiyksikössä FinOhtassa.