Tyypin 1 diabeteksen syntymekanismista tiedetään vuonna 2020 paljon nykyistä enemmän, ennustavat tutkijat. Sairauden ehkäisemiseen on silti matkaa. Millainen rooli on suomalaisella tutkimuksella? Kolme tutkijaa kertoo oman näkemyksensä.

Professori Timo Otonkoski
Kantasoluissa mahdollisuus

"Tyypin 1 diabetes on hyvä esimerkki siitä, millaisia haasteita nykyaikaisella lääketieteellä on edelleen merkittävienkin sairauksien tutkimisessa. Vaikka taudin kehittymisestä tiedetään runsaasti erillisiä yksityiskohtia, varsinainen villakoiran ydin on yhä löytämättä.

Näiden tiedossa olevien detaljien määrä on varmasti vuoteen 2020 mennessä kasvanut räjähdysmäisesti. En silti ole erityisen optimistinen sen suhteen, että tiedon lisääntyminen johtaisi seuraavien kymmenen vuoden aikana sairauden saamiseen hallintaan. Mutta ihmeitähän tapahtuu.

Eikä tyypin 1 diabeteksen puhkeamisen taustalta luultavasti koskaan löydykään yhtä, yleispätevää selitystä. Sen sijaan tietomäärän kasvaessa opitaan tuntemaan erilaisia sairauden puhkeamiseen johtavia tapahtumakulkuja.

Näin diabeteksen hoito ja myös yritykset ehkäistä sitä muuttuvat yhä fragmentaarisemmiksi. Tässä valossa vuonna 2020 käytössä saattaa siis hyvinkin olla uusia keinoja, jotka auttavat ratkaisevasti joitakin yksittäisiä potilaita.

Tyypin 1 diabeteksen varsinainen hoitohan on tavallaan harvinaisen yksinkertainen kuvio: elimistöön on saatava sieltä puuttuva insuliini. Tähän tarkoitukseen on kehitetty teknisesti yhä hienostuneempia laitteita, kuten insuliinipumppuja.

Silti tyypin 1 diabeetikkojen hoitotasapainot ovat pitkään junnanneet paikoillaan. Tekniikan kehittyminen ei siis tunnu konkretisoituvan parempina tuloksina. Selitys on inhimillisessä tekijässä. Insuliinin optimaalinen annostelu nojaa edelleen potilaalle itselleen hyvin raskaaseen omahoidon toteutukseen.

Vasta kun insuliinin korvaaminen ei edellytä ihmisen omaa panosta, voivat hoitotasapainot kohentua radikaalisti. Kehon ulkopuolinen keinohaima olisi siis tällä puolella seuraava todellinen läpimurto.

Toinen, ehkä vielä merkittävämpi mahdollisuus on biologisissa hoidoissa. Elinluovuttajilta saatujen saarekesolujen siirroista on jo saatu lupaavia tuloksia. Seuraava askel olisi tuottaa siirrettäviä soluja laboratorio-oloissa kantasolulähtöisesti.

Tämän sektorin edistys perustutkimuksen tasolla on lupaavaa, mutta menetelmää ei ole vielä voitu testata ihmisillä. Jonakin päivänä hoitojen tuloksena voisi olla se, että siirretyt saarekesolut toimisivat vaikkapa kyynärvarressa insuliinia erittäen.

Elitistisiä nämä tällaiset menetelmät väistämättä olisivat. Mutta hyvinkin kallis hoito tietysti kannattaisi, jos sen avulla voitaisiin välttää komplikaatiot ja elinikäinen insuliinihoito."

Professori Heikki Hyöty
Enterovirusrokote ehkäisemään?

"Kun miettii, mitä tiesimme tyypin 1 diabeteksesta kymmenen vuotta sitten, vuoteen 2020 mennessä ehtii tapahtua paljonkin. Menetelmäkehityksen vauhti sitä paitsi kiihtyy eksponentiaalisesti koko ajan.

Käsitys diabeteksen riskigeeneistä tarkentuu jatkuvasti. Paljolti juuri geenitiedon kautta alkaa aueta se perintö- ja ympäristötekijöiden monimutkainen vuorovaikutus, joka johtaa diabeteksen puhkeamiseen.

Jo nyt on nimittäin selvää, että jollakin ympäristötekijällä on varsin merkittävä riski- tai suojavaikutus diabeteksen synnyssä. Virusinfektiot ovat tällä hetkellä yksi vahvimmista selitysmalleista. Toinen merkittävä tutkimuslinja tarkastelee rintaruokinnan ja lehmänmaidon vaikutuksia.

Pidän mahdollisena, että näiden rinnalle löytyy vielä jokin aivan uusi ehdokas ulkoiseksi tekijäksi. Esimerkiksi suoliston mikrobikannan haitallinen koostumus ja toisaalta hygieniahypoteesin mukainen liian vähäinen mikrobialtistus varhaislapsuudessa saattaisivat olla sellaisia.

Ympäristötekijöiden selviäminen on siis yksi nopeimmin kehittyvistä tutkimusalueista seuraavan kymmenen vuoden aikana. Tällä sektorilla on valtavasti piilevää potentiaalia, sillä siitä tiedetään vähemmän kuin diabeteksen genetiikasta ja immunologiasta.

Ympäristötekijöiden tunnistaminen edistäisi myös suoraan taudin ehkäisyä. En pidä mahdottomana, että kymmenen vuoden päästä on olemassa ainakin yksi ympäristötekijöiden vaikutukseen perustuva diabetekselta suojaava hoito.

Itse olen mukana tutkimustyössä, joka selvittää enterovirusten mahdollista osuutta tyypin 1 diabeteksen puhkeamisessa. Vuoteen 2020 mennessä tällä saralla mennään aivan varmasti eteenpäin.

Ikävin skenaario on tietysti se, että oletus enterovirusten vaikutuksesta todetaan kymmenen vuoden sisällä vääräksi. Positiivisemmassa tulevaisuudennäkymässä puolestaan vuonna 2020 on varmistettu syy-seuraussuhteen olemassaolo.

Uskon vahvasti tähän jälkimmäiseen vaihtoehtoon. Siinä tapauksessa vuonna 2020 voisimme jo olla astumassa aikakauteen, jolloin diabetesta ehkäisevä enterovirusrokote on käytössä.

Suomalainen diabetestutkimus on maamme kokoon nähden ollut jo pitkään hyvin vahvaa, ja tilanne säilyy todennäköisesti samanlaisena. Biopankit ja pitkään jatkuneet kliiniset tutkimukset ovat meidän kilpailuetujamme tällä kentällä." Tampereen yliopiston biolääketieteen ja virologian professori Heikki Hyöty toivoo diabetekseen vaikuttavien ympäristötekijöiden selvittämisen tuovan keinoja suojaksi taudilta.

Professori Mikael Knip
Palat pitkälti koossa

"Uskoisin meidän vuonna 2020 tietävän yhä enemmän erityisesti niistä ulkoisista tekijöistä, jotka ovat mukana tyypin 1 diabeteksen synnyssä. Tältä alueelta varmaa tietoa on nimittäin toistaiseksi aika vähän.

Perinnöllistä sairastumisalttiutta ja sen selittäjiä puolestaan tunnemme jo paremmin. Eikä ihmisen geenien manipulointi sitä paitsi ole varmaankaan lääketieteen todellisuutta vuonna 2020. Sen sijaan ympäristötekijöihin voisi olla mahdollista vaikuttaa, kun ne vain pystyttäisiin ensin tunnistamaan. Mahdollisia sairauden ehkäisykeinoja olisivat tällöin rokotukset tai muutokset ravinnossa.

Jo käynnistynyttä tautiprosessia osataan mahdollisesti vuonna 2020 hidastaa tai pysäyttää se kokonaan useiden lääkeaineiden yhdistelmähoidoilla.

Melko uusi tutkimusalue tarkastelee yksilön aineenvaihduntaprofiilia, suolen läpäisevyyttä ja mikrobiflooraa sekä näiden yhteisvaikutusta immuunivälitteisten sairauksien kehittymisessä. Tältä alueelta voimme odottaa uutta tietoa tyypin 1 diabeteksen tautiprosessista ja sen mekanismeista. Alustavasti on viitteitä, että ihmisen aineenvaihduntaprofiilia tarkastelemalla voitaisiin tulevat diabeetikot tunnistaa hyvin varhain - ehkä heti syntymähetkellä.

Uskon, että tärkeimmät palapelin osat ovat jo koossa. Nyt ne on vain osattava yhdistää oikein.

Suomalaisella ryhmillä tulee olemaan diabetestutkimuksessa yhtä merkittävä osa kuin tähänkin asti. Maastamme tekee otollisen maaperän tutkimukselle jo se, että tyypin 1 diabeteksen ilmaantuvuus on meillä maailman suurin.

Meneillään olevat kansainväliset tutkimukset alkavat pian tuottaa mielenkiintoista vertailutietoa eri maiden väliltä. Onko vaikkapa Saksassa, Ruotsissa ja Yhdysvalloissa havaittavissa samoja ulkoisia tekijöitä kuin meillä?" Professori Mikael Knip Helsingin yliopistosta uskoo, että yhdistämällä nykyiset tiedot oikein päästään jo pitkälle eteenpäin.

Uraauurtavaa suomalaistutkimusta

Suomessa on meneillään useita merkittäviä tutkimuksia, joiden tavoitteena on selvittää tyypin 1 diabeteksen kehittymistä ja riskitekijöitä ja löytää tätä kautta hoito- ja ehkäisykeinoja.

DIPP-tutkimuksessa on vuodesta 1994 lähtien etsitty vastasyntyneiltä tyypin 1 diabetekselle altistavia perintötekijöitä. Seulontoihin on osallistunut kymmeniä tuhansia lapsia Turun, Tampereen ja Oulun yliopistollisissa sairaaloissa. Pitkäkestoiseen DIPP-seurantaan on lähtenyt mukaan tuhansia lapsia, joiden sairastumisriski on suurentunut.

Vuonna 2004 aloitettu TrialNet tutkii henkilöitä, joilla todennäköisyys sairastua tyypin 1 diabetekseen on suurentunut. Projektissa on mukana 18 tutkimuskeskusta 8 maasta.

Kansainvälinen TEDDY-tutkimusprojekti kartoittaa erilaisten ympäristötekijöiden osuutta tyypin 1 diabeteksen kehittymisessä. Mukana on kaikkiaan kuusi tutkimuskeskusta neljästä maasta: Suomesta, Ruotsista, Saksasta ja Yhdysvalloista.

TRIGR-tutkimus selvittää, vähentääkö täydellinen lehmämaidon proteiinien poistaminen ruokavaliosta ensimmäisten 6-8 kuukauden aikana tyypin 1 diabeteksen esiintymistä lapsilla, joilla on perinnöllinen sairastumisriski. Tutkimukseen osallistuu 12 Euroopan maata, Yhdysvallat, Kanada ja Australia. Suomesta tutkimuksessa on mukana 16 sairaalaa.