– Terveydenhuollon suuret asiakasmaksut voivat vaikeuttaa pienituloisten kansalaisten mahdollisuuksia saada palveluja ja siten heikentää heidän terveyttään, sanoo tänään perjantaina Turun yliopistossa väitellyt VTL Yrjö Mattila.

– Terveydenhuollon suuret asiakasmaksut voivat vaikeuttaa pienituloisten kansalaisten mahdollisuuksia saada palveluja ja siten heikentää heidän terveyttään. Suomi on kuitenkin ratifioinut Euroopan sosiaalisen peruskirjan, jonka mukaan valtio sitoutuu toimiin kansalaistensa terveyttä heikentävien syiden poistamiseksi, sanoo tänään perjantaina Turun yliopistossa väitellyt VTL Yrjö Mattila.

Syiden poistaminen on kuitenkin vaikeaa, koska meiltä puuttuu perustavaalaatua olevaa tietoa siitä, mikä terveydenhuollossa maksaa ja ennen kaikkea, kuka mitäkin maksaa. Suomessa ei enää edes tiedetä, kuinka suuri on kotitalouksien maksuosuus terveydenhuollon kuluista. Tilastointi siirtyi vuonna 2007 Kelasta Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselle, joka lopetti yksityisten maksuosuuksien erittelyn. Tämä käy ilmi Kelan kehittämispäällikkönä työskentelevän Yrjö Mattilan terveydenhuoltojärjestelmien kehittymistä perusteellisesti kuvaavassa väitöskirjassa.

– Vuosina 1995–2006 kansalaisten omavastuuosuus on pysytellyt noin 20 prosentin tasolla. On pidettävä todennäköisenä, että maksujen korotukset vuonna 2008 ja tuolloin toteutettu maksujen nousun sitominen indeksiin on edelleen nostanut kotitalouksien osuutta terveydenhuollon kokonaiskustannusten rahoittajana, Mattila toteaa.

Terveydenhuollon monet maksukatot merkitsevät käytännössä sitä, että verojen lisäksi paljon sairastava suomalainen maksaa omavastuita noin kahden kuukauden takuueläkkeitä vastaavan summan verran. Mattila pitää erikoisena sitä, ettei kunnissa ole pystytty kehittämään tietojärjestelmiä asiakasmaksujen kertymän seurantaan. Kertymän seuranta on kokonaan asiakkaan vastuulla. Maksamattomien maksujen perintä on sen sijaan järjestetty tehokkaasti yksityisten perintätoimistojen kautta, mikä nostaa rästiin jääneiden maksujen summat nopeasti moninkertaisiksi.

Kunnallinen itsehallinto johti kehitystä

Ylipäänsä Mattilan tutkimuksen mukaana kansalaisen oikeusasema terveyspalveluissa on ollut heikko ja heillä on ollut mahdollisuus vaikuttaa terveyspalvelujensa laatuun ja määrään lähinnä äänestämällä kunnallisvaaleissa. Kunnallisen itsehallinnon merkitys terveysturvassa kasvoi voimakkaasti vuoden 1993 valtionosuusuudistuksessa, jossa lääkintöhallitus lopetettiin ja otettiin käyttöön informaatio-ohjaus.

Vuoden 1993 valtionosuusuudistuksen jälkeen voimakkaimmat instituutiot terveydenhuollossa ovat olleet valtiovarainministeriö ja Suomen Kuntaliitto. Edellinen on korostanut kustannusten minimointia ja jälkimmäinen kunnan itsenäistä päätöksentekoa terveydenhuollon toteuttamisessa.

Kuntien itsehallinnon korostaminen terveyspalvelujen toteutuksessa on johtanut hajautettuun ja pirstoutuneeseen järjestelmään. Paikallisilla päätöksillä on ollut etusija, mikä on vaikeuttanut keskitettyä ohjausta

Tutkimuksen keskiössä ovat instituutiot ja niiden vaikutus terveydenhuoltoon. Miten terveyspoliittiset periaatteet ja arvot ovat muuttuneet ja mitkä tahot ovat muutokset toteuttaneet? Huomiota on kiinnitetty myös politiikkaan ja muutoksiin maan taloudellisessa tilanteessa.

Merkittävä muutos tapahtui 1960-luvulla, kun terveydenhuolto jakaantui kunnalliseen terveydenhoitojärjestelmään sekä sairausvakuutukseen ja työterveyshuoltoon. Tutkimuksen mukaan yksityisten ja julkisten terveyspalvelujen vuorovaikutusta ei ole pystytty ratkaisemaan. Vaihtoehtoiset terveydenhuollon järjestämismallit ovat jääneet vähälle huomiolle.

Ulla Järvi

Kuva: Sami Perttilä