Kolmivuoroinen kirosana

24 tunnin päivystykset ovat tulleet tiensä päähän.

Vaarini oli vanhan kansan mies. Sen mikä runoudessa uupui, hän korvasi käytännöllisillä neuvoilla. Kaksi niistä on jäänyt erityisesti mieleen. Vaarin ensimmäinen neuvo oli selkeä: Tee jokainen työ kuin se olisi käyntikortti seuraavaan.

Lääkärin työ poikkeaa suuresti monesta muusta. Se on loputtomasti mielenkiintoista, haastavaa ja merkityksellistä. Lisäksi se on useimmille meistä luottamustoimi, mandaatti auttaa tieteellisesti ja eettisesti kestävin hoitokeinoin kanssaihmisiä tuottamatta vahinkoa. Vastuu ja odotukset ovat suuret – lääkärinammatti on yhä arvostetuimpien ja luotetuimpien joukossa.

Etuoikeutettu asema ei silti takaa loputonta jaksamista ja ymmärrystä työn kuormaa, kritiikkiä ja vaatimustasoa kohtaan.

Vaillinainen informaatio, monimutkaiset diagnostiset mahdollisuudet, kiire ja keskeytykset johtavat siihen, että lääkärintakki ei voi olla supersankarin viitta, vaan suojatakki – me teemme virheitä lääkärinvalasta huolimatta. Teemme virheitä jopa niin paljon, että terveydenhuollossa tehtyjen virheiden on arvioitu olevan Yhdysvalloissa kolmanneksi suurin kuolinsyy sydänsairauksien ja syöpätautien jälkeen. Suomessa koulutus on laadukasta ja viranomaisvalvonta tarkkaa, mutta uskallan väittää, ettemme poikkea tuosta arviosta siltikään riittävästi ollaksemme tekemättä mitään.

Virheitä tapahtuu monista syistä. Tuon esiin vain yhden: väsymys. Väsymys, univaje ja ylikuormitus johtavat meidän lääkäreiden tekemien tutkimusten mukaan väistämättä virhearviointeihin lentäjillä, sotilailla, opiskelijoilla, autoilijoilla ja sakinpelaajilla. Kaikilla. Silti päivystyksissä, lääkärintyössä, jossa vuorokaudenaika ei voi keskeyttää toimintaa tai alentaa ammattitaidon vaateita, teemme työtä yhä uupumukseen saakka. Seniorit kertovat perjantaina alkavista päivystysvuoroista, joita tahkottiin maanantaiaamuun heti neljännen opiskeluvuoden jälkeen. Itsekin tein niitä. Kovimmat antavat ymmärtää, että kelpoisuus päivystävälle erikoisalalle vaatii yli-inhimillistä kestävyyttä entisestään vaikeutuvassa ympäristössä. Virheen tapahtuessa tekijä jää usein yksin ja virheeseen myötävaikuttavaksi tekijäksi en ole vielä yhdessäkään raportissa esimiestyössäni nähnyt todetun väsymystä. Kuka väsymyksestä on vastuussa?

Yksi askel vastuunottoon on kollegiona todeta, että epärealistinen virheettömyyden ja jaksamisen vaatimustaso ei saa kuulua arvoihimme. Tällaiset vaatimukset estävät virheiden juurisyiden havaitsemisen ja terveen kehittämisen potilaiden ja työn turvallisuudessa.

Arvokkain pääomamme on potilaiden ja yhteiskunnan luottamus siihen, että päätöksemme ovat yhteisen edun mukaisia ja että emme altista potilasta tai itseämme virheille. 24 tunnin päivystykset ovat tulleet tiensä päähän. Se ei tarkoita, että teemme lyhyempiä päivystyksiä aiempaa useammin entisellä joukolla. Se ei tarkoita, että koulutamme lääkäreitä, kunnes saturoitumisen jälkeen joku jää jäljelle päivystyksiinkin. Se tarkoittaa, että laajan ja paljon erilaista osaamista omaavan lääkärikuntamme on tultava jakamaan päivystyksen rasitusta eturiveihin yhdessä, vastuu jakaen, osaamista arvostaen ja riittävä korvaus vastuullisesta työstä ansaiten. Yhteispäivystysten eturiviin mahtuu monta kollegaa ja työ voidaan jakaa niin, ettei kukaan joudu kohtuuttomaan työmäärään tai epätarkoituksenmukaiseen työhön. Niin, että kukaan ei tee virheitä väsymyksen vuoksi. Päivystys ei ole peikko, eikä kolmivuorotyö saa muuttuneessa ympäristössä olla enää kirosana.

Mitä tulee vaarini toiseen neuvoon ensimmäistä luokkaa aloittavalle lääkärin urasta haaveilevalle tytölle, se oli vielä yksinkertaisempi: Älä koskaan palkkaa työmiestä, joka ei osaa solmia kengännauhojaan hyvin. Olen nähnyt kollegan uupuvan, kyynistyvän ja muuttuvan työkyvyttömäksikin. Yhdelläkään ei ole ollut kengännauhat auki.

Kirjoittaja on palveleva johtajaylilääkäri Kanta-Hämeestä.

kuva: Laura Vesa