Onko pitkäaikainen kipu oire vai sairaus?
ICD-tautiluokitusjärjestelmän tuore päivitys tarjoaa nyt diagnostiset koodit niin pitkäaikaiselle kivulle kuin taudeille, joissa kipu on keskeinen oire.
Maailman terveysjärjestö WHO julkaisi uuden tautiluokitusjärjestelmän ICD-11:n vuosi sitten ja esitteli sen virallisesti maailmankokouksessaan 25.5.2019. Tätä ennen kansainvälisen kivuntutkimusyhdistyksen (IASP) työryhmä oli urakoinut kuusi vuotta saadakseen kivun selkeämmin esille luokitusjärjestelmässä.
Työ tuotti hedelmää ja lopputuloksella on merkitystä paitsi epidemiologisen tutkimuksen, myös resurssien jaon osalta.
Nyt käytössä olevassa ICD-10:ssä monet kiputilat luotellaan epämääräisesti "krooniseksi kipuoireyhtymäksi". Lisäksi monet kivuliaat sairaudet voidaan luokitella vain perustaudin, esimerkiksi nivelrikon, perusteella. Nivelrikkoa sairastavalla potilaalla kipu kuitenkin vaikuttaa merkittävästi potilaan elämänlaatuun ja hoidon tarpeeseen.
ICD-11 tarjoaa nyt diagnostiset koodit niin pitkäaikaiselle kivulle kuin taudeille, joissa kipu on keskeinen oire.
Pitkäaikaiset kiputilat jaotellaan primaareihin ja sekundaarisiin. Primaari krooninen kipu määritellään yli kolme kuukautta kestäneeksi kivuksi, johon liittyy merkittävää emotionaalista rasittuneisuutta (ahdistus, viha, turhautuneisuus, mielialan lasku) ja/tai toimintakyvyn laskua (esim. päivittäisissä toiminnoissa ja sosiaalisessa vuorovaikutuksessa) eikä kipua selitä mikään muu sairaustila. Primaari krooninen kiputila ymmärretään bio-psyko-sosiaalisessa viitekehyksessä, jolloin taustalla vaikuttavat niin biologiset, psykologiset kuin sosiaalisetkin tekijät. Tämä viitekehys luo myös pohjan primaarin kroonisen kiputilan hoidolle, jonka tulisi olla moniammatillista.
Keskeisiin primaareihin kroonisiin kiputiloihin luokitellaan esimerkiksi laaja-alaiset kiputilat (fibromyalgia), monimuotoinen paikallinen kipuoireyhtymä (CRPS), krooninen migreeni, kolmoishermon alueen autonomiset päänsäryt, krooninen temporomandibulaarinen oireyhtymä ja suupolteoireyhtymä sekä krooniset primaarit viskeraaliset ja muskuloskeletaaliset (esimerkiksi alaselkäkipu) kivut.
Krooninen kiputila luokitellaan sekundaariseksi, jos sen taustalla on ainakin alkuvaiheessa ollut selkeä sairaus (esimerkiksi reuma tai nivelrikko). Näiden kiputilojen hoidossa taustalla olevan perussairauden hoito on keskeistä, koska parhaassa tapauksessa potilas saadaan kivuttomaksi. Osassa sekundaarisia kiputiloja kipu jatkuu perussairauden asianmukaisesta hoidosta huolimatta. Myös sekundaaristen kiputilojen taustalla vaikuttavat samat bio-psyko-sosiaaliset tekijät kuin primaareissa kiputiloissa.
Perimän, elämän stressien (esimerkiksi infektiot, muut sairaudet, lapsuuden traumaattiset tapahtumat) ja keskushermoston muovautuvuuden yhteisvaikutuksena syntyvien sairauksien tutkimien edellyttää yhä laaja-alaisemman tutkijajoukon yhteistyötä.
