Muistista
Ystäväni kollega Johannes Lohen mitta tuli täyteen vasta sitten, kun hän unohti saman päivän nimissä mitä hän oli päivällä syönyt töissä, minne hän oli pannut olemattoman pienen kännykkänsä, mikähelvetin tauti oli se missä veri välillä vuosi ja välillä hyytyi ja miten sitäkin piti yleensä hoitaa ja mikä se nyt olikaan sen hoitajan nimi, jolla oli luomi poskessa ja vasen silmä ruskea ja vasen taivaansininen. Siis oli tätä unohtelua ja muistamattomuutta ollut pitempäänkin, mutta sen Lohi oli katsonut johtuvan vain ylenpalttisesta kiireestä ja tohinasta, joka nyt yleensäkin oli ajankuva jokaisella työmiehellä laatukäsikirjan mukaan ja myös osin sen ansiosta.
