Nuorten Lääkärien Yhdistyksen valtuuskunta kokoontui Oulussa

Nuorten Lääkärien Yhdistyksen valtuuskunta piti syyskokouksensa 23.-24.11. Oulussa. Kokousta isännöivät kymmenvuotisjuhlaansa viettänyt Oulun paikallisosasto sekä Medipolar, jonka toimintakeskuksen tiloissa kokous pidettiin. Työaikalain pippurisesti maustama syksy oli saanut valtuuskunnan jäsenet sankoin joukoin liikkeelle ja puheenvuorojakin käytettiin enemmän kuin varmaankaan koskaan aiemmin. Kaikkiaan paikalla oli 44 henkeä, joukossa valtuuskunnan jäsenten lisäksi eri lääkärijärjestöjen tarkkailijoita, paikallisosastojen edustajia sekä NLY:n hallituksen jäseniä.

Vanhan Mesopotamian lääkintätaito

Mesopotamiassa eli Kaksoisvirran maassa, nykyisen Irakin alueella, oli noin 4000-600 eKr vallassa useita eri kansoja toisensa jälkeen, mutta sosiaaliset, uskonnolliset ja elämäntapaan liittyvät perinteet muuttuivat hyvin hitaasti. Kulttuuri oli kehittynyttä ja maassa oli suuria kaupunkeja. Mesopotamiassa oli jo noin 3750 eKr vesijohto- ja viemärijärjestelmiä, vieläpä jatkuvalla vesihuuhtelulla toimivia käymälöitäkin.

Arno Forsius

Arvonmukaista henkeä ja hyvää toveruutta

Kuluneena syksynä työaikalain soveltamiseen liittyvissä kiistoissa ammattikunnan yhtenäisyys ja yksimielisyys on ollut ilahduttavaa. Työnantajapuolen yksipuolisia ja epätarkoituksenmukaisia ohjeita olisikin ollut vaikea torjua pelkästään yksittäisten luottamusmiesten voimin tai liiton kirjelmöinnillä. Lääkärikokouksissa ilmaistu yksimielisyys ja tuki omalle luottamusmiehelle ja liiton päätöksille osoitti sen, että kriisitilanteessa tästä lukuisten erikoisalojen ja individualistien joukosta löytyy myös todella päättäväinen yksituumaisuus.

Kati Myllymäki

Värdig anda och gott kamratskap

Under höstens tvister om arbetstidslagens tillämpning har läkarkårens enighet och samförstånd varit glädjande. Enbart med hjälp av enstaka förtroendemän eller skrivelser från Läkarförbundet hade det i själva verket varit svårt att värja sig mot arbetsgivarsidans ensidiga och oändamålsenliga direktiv. Under sammankomsterna på arbetsplatserna stödde de församlade läkarna enhälligt både sina förtroendemän och förbundets linje. Det visar att också denna skara av individualister från olika specialiteter i en krissituation kan visa handlingskraft och nå samförstånd.

Rinnakkaislääke - lääkekaupan uusin kummajainen

Lääkkeiden hinnat vaihtelevat tunnetusti Euroopan eri maissa. Maina, joissa lääkkeiden hinnat ovat alhaiset, mainitaan useimmiten Kreikka, Espanja ja Portugali. Euroopasta löytyy tuskin ainuttakaan maata, jossa lääkkeiden hinnat määräytyvät vapaan hintakilpailun pohjalta. Maakohtainen hinta määräytyy maan yleisen hintatason mukaan, ja siihen vaikuttaa valuuttapolitiikka ja ennen kaikkea eri maissa viranomaispäätöksin harjoitettu lääkkeiden hintasäännöstely.

Taito Pekkarinen

Lääkevahinkovakuutus

Lääkevahinkovakuutus tuli Suomessa voimaan 1.7.84. Vakuutuksesta korvataan henkilövahingot, jotka johtuvat lääkkeen käytöstä lääkkeenä tai aineen käytöstä ohjeiden mukaan suoritetussa kliinisessä tutkimuksessa. Kaikki maassamme toimivat valmistajat, maahantuojat ja markkinoijat ovat liittyneet vakuutuksenottajia edustavaan lääkevahinkokorvausosuus-kuntaan. Vakuutuksen antajia taas edustaa lääkevahinkovakuutuspooli. Poolin toimisto toimii läheisessä yhteistyössä potilasvahinkovakuutuksen vastaavan elimen kanssa.

Eero Ikkala

Mielenterveyslaki ja tahdosta riippumattoman hoidon porrasteinen toteuttaminen

Seppo Utria kirjoitti hyvin ansiokkaan katsauksen tahdosta riippumattoman hoidon käytännön toteutumisen ongelmista (SLL 32/96). Kirjoittaja painotti potilaan kliiniseen hoidon tarpeeseen perustuvaa päätöksentekomekanismia ja valitti mielenterveyslain toimivan esteenä järkevälle porrastukselle. Erinomaisen keskustelukirjoituksen tulkinta mielenterveyslain sisällöstä on kuitenkin käsitykseni mukaan kahdessa tärkeässä kohtaa virheellinen ja kaipaa tarkennusta.

Kari Pylkkänen

Tarttuva vartalo- ja hiussilsa levinnyt painipiireihin

Suomessa aiemmin lähinnä vain hajatapauksina tavattu silsasienilaji Trichophyton tonsurans eli ehdotetulta suomalaiselta nimeltään pälvisilsakas on alkanut levitä painiurheilun harrastajien ja näiden perheenjäsenten keskuudessa maan länsiosissa. Tämä silsalaji on ennestään Suomessa esiintyviä sukulaisiaan tarttuvampi. Se aiheuttaa tyypillisesti vartalon ja hiuspohjan silsaa, ei niinkään nivus-, kynsi- tai jalkaoireita. Epidemiaa pyritään saamaan kuriin erityisesti painijoille suunnatulla tiedotuksella.

AIDS Afrikassa Syitä levinneisyyseroihin

Miltei kaksi kolmasosaa maailman AIDS-tapauksista on Saharan eteläpuolisen Afrikan väestössä. Siellä yleisin HIV-viruksen tartuntatapa on heteroseksi. Kaikkein pahiten AIDSista kärsivillä alueilla, kuten Viktoria-järven rannalla sijaitsevalla Rakain alueella, väestöstä jopa puolet saattaa olla HIV-positiivisia. On esitetty, että HI-viruksen tarttumistodennäköisyys yhdessä suojaamattomassa heteroseksuaalisessa yhdynnässä on mieheltä naiselle 1/300 ja naiselta miehelle vain 1/1 000. Vaikka kyseessä on laskennallinen arviointi eikä koetulos, herää kysymys, miten näin vaikeasti tarttuva virus voi levitä niin räjähdyksenomaisesti. Toisaalta Afrikan HIV-epidemiassa on suurta alueellista vaihtelua, ja paikoin ennustukset epidemian riistäytymisestä eivät olekaan toteutuneet. Mistä tämä johtuu?

Maaria Ylänkö

Jalokivet parannuskeinoina

Kivillä, kivennäisillä ja metalleilla oli ammoisista ajoista jokapäiväisen elämän ohella käyttöä monien palvontamenojen yhteydessä. Varsinkin jalokiviin uskottiin kätkeytyvän taikavoimia, joita mm. parantajat ja lääkärit käyttivät hyväkseen. Jo alexandrialaisen lääketieteen aikana ajanlaskumme alussa tunnettiin eräs jalokiviä kuvaava kirjoitus ja samoihin aikoihin Dioskorides Pedanios kertoi kivien parantavista ominaisuuksista.

Arno Forsius

XTC - siipirikkojen kuningas

Jos kehitysmaiden diktaattorit viihdyttävätkin itseään ja toisiaan silpomalla alamaiskansojaan miinoin, kidutuksin, joukkomurhin ja huumein, ei Suomi - Jumalan kiitos - ole ollut eikä ole kilpailevien sotahulluuden vallassa riehuvien psyko-eksentrikkojen villitsemä tasavalta. Tässä ja valtakuntavaarallisten ekstaasien preventiossa kansansivistys- ja -terveystyö ovat toistaiseksi onnistuneet. Ne eivät ole olleet rähmällään muiden, vain totuuksien edessä.

Pisara

Pääluottamusmiehet ja sairaanhoitopiirit sen tekivät

Työaikalaki astui voimaan 23.11. Kunnallinen työmarkkinalaitos oli 15.10. lähettämässään yleiskirjeessä edellyttänyt, että työnantajat vahvistaisivat kyseiseen päivämäärään mennessä lääkäreitä koskevat uudet työaikajärjestelyt. Kirjeen mukaan kyseessä olisivat ennen kaikkea sellaiset lääkärinvirat, joihin liittyy paljon päivystystä. Kirjeen mukaan tällaisissa toimintayksiköissä työskentelevien lääkärien työaikajärjestelyt tulisi järjestää uudelleen siten, että nykyisen säännöllisen työajan lisäksi päivystyksenä tehty työ muutetaan tehtäväksi säännöllisenä työaikana työvuoroin päivystyksen asemasta. Työmarkkinalaitoksen ohjetta ei kuitenkaan noudatettu missään sairaanhoitopiirissä, kaikissa piireissä on sen sijaan tehty päätökset nykyjärjestelmän säilyttämisestä sopimuskauden loppuun eli 31.1.98 saakka.

Markku Äärimaa

Lääkehoidot, lääkekulut ja lääkäri

Toimiva terveydenhuolto on länsimaisten yhteiskuntien kansalaisiaan varten ylläpitämistä turvajärjestelmistä tärkeimpiä. Sairauksien hoidossa ja myös terveyden edistämisessä tärkeä rooli on lääkkeillä. Lääkehoidon aiheet ja mahdollisuudet sekä käyttöön otettujen lääkkeitten määrä ovat lisääntyneet muutamassa vuosikymmenessä nopeudella, jota ennen sotia toimineet lääkärit tuskin pystyivät edes kuvittelemaan. Kehityskaava toistaa usein itseään: lääketieteen perus- tai kliinisen tutkimuksen piirissä tehty uusi oivallus sairauden patogeneesistä johtaa nopeasti lääketutkimuksen piirissä uuteen lääkekeksintöön. Yksittäisen keksinnön merkitys on vain harvoin mullistava, mutta pienten askelten kehitys johtaa ajallaan sairauksien aiheuttamien tuhojen ja kärsimysten vähenemiseen, ihmisten työkykyisen ja yleisen elinajan pitenemiseen ja yhteiskunnan toimivuuden parantumiseen. Lääkkeiden keskeistä merkitystä lääkärin parantamistyön työvälineenä ei usein tule ajatelleeksi, ehkä vielä harvemmin mieleen tulee nykymuotoisen lääkehoidon kehityshistorian ajallinen lyhyys.

Taito Pekkarinen, Santero Kujala

Venlafaksiini ‹ uusi masennuslääke

Venlafaksiini on sekä serotoniinin että noradrenaliinin takaisinottoa keskushermostossa estävä uusi masennuslääke. Solutason vaikutuksiltaan se osin muistuttaa trisyklisiä masennuslääkkeitä, mutta sen sivuvaikutukset ovat kliinisten tutkimusten perusteella vähäisemmät. Suurina vuorokausiannoksina, varsinkin pitkään käytettäessä, venlaflaksiini on aiheuttanut verenpaineen nousua. Pitkäaikaistutkimuksia lääkkeestä on vähän. Venlafaksiinin merkitys ja asema masennuksen hoidossa selviääkin vasta lähivuosina.

Erkka Syvälahti

Tuntoja kentältä

Syksyn 1996 piti olla järjestöllisesti rauhallinen. Virkaehtosopimus oli voimassa, työrauha vallitsi ja kollegakunta raatoi kuten ennenkin, Lääkäriliiton järjestöpäällikkö Juha Kiehelä lähti virkavapaalle kansainvälisiin tehtäviin ja myös järjestöosastolla vallitsi rauha. Kunnes sitten KT:n yksipuoliset yleiskirjeet herättivät kentän sekä liiton toimiston rajulla tavalla. Kuluneen syksyn paikallisosastokierros on nyt päättymässä. Syyskokousten osanottajamäärät ovat olleet ennätysmäisen suuret, viimeksi tällaiset kollegajoukot ovat olleet liikkeellä lääkärilakon alla vuonna 1983. Syksyn kokouksiin on osallistunut yhteensä noin 3 000 lääkäriä. Lisäksi työpaikoilla on järjestetty ylimääräisiä meetingejä työaikalaista. Ajoittain tilanne on kuumentunut niin, että luottamusmiehillä on ollut täysi työ toppuutella kiihtynyttä lääkärikuntaa ylireagoimasta työnantajan toimenpiteisiin.

Kati Myllymäki

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030