Rudolf Hast, Suomen ensimmäinen piirilääkäri
Ruotsissa oli piirilääkäreitä jo 1600-luvun lopulta lähtien, mutta Suomessa heitä saatiin odottaa vielä puolen vuosisadan ajan. Terveyskomissio, joka perustettiin vuonna 1738, teki heti esityksen piirilääkärin palkkaamiseksi jokaiseen lääniin. Komissio uudisti esityksensä vuonna 1749, mutta se ei tuonut tulosta tälläkään kerralla. Asian käsittelyn yhteydessä päätettiin kuitenkin, että maaherrojen oli tiedusteltava asukkailta niissä lääneissä, joissa ei vielä ollut piirilääkäriä, voitaisiinko näiden palkkaamiseksi saada aikaan rahastot vapaaehtoisilla keräyksillä.