Otsalohkodementia – salakavala muistisairaus Otsalohkodementian ensioireita ovat suunnitelmallisen toiminnan vaikeudet, persoonan ja käyttäytymisen muutokset sekä psyykkiset oireet. Muistin ongelmat ovat alkuvaiheessa yleensä vähäisiä. Anne M. Remes, Ramona M. Haanpää, Noora-Maria Suhonen, Anna Junttila, Eino Solje Lehti 1-2: Katsausartikkeli 1-2/2018 Kommentteja
Olisiko talidomidista talassemian parantajaksi? Talassemia on maailman yleisin perinnöllinen sairaus. Taudin ilmiasu vaihtelee sikiön tai vastasyntyneen kuolemaan johtavasta kehityshäiriöstä oireettomaan kantajuuteen. Hoitona ovat tavallisesti säännönmukaiset punasolutiputukset, ja ainoaan parantavaan hoitoon eli allogeeniseen kantasolusiirtoon päätyy hyvin harva potilas. Marko Vesanen Lehti 1-2: Lääketieteen maailmasta 1-2/2018 Kommentteja
Huippu-urheilusta pitkää ikää – ja polvivaivoja Jyväskyläläiset kollegat selvittivät laajassa pitkäaikaisseurantatutkimuksessa huippu-urheilun terveysvaikutuksia. Tutkimuksessa seurattiin 900 suomalaisen kilpatason miesurheilijan kuolleisuutta vuodesta 1920 aina vuoteen 2015 saakka. Vertailuryhmänä (n = 900) olivat urheilijoiden veljet samassa iässä. Hannu Paajanen Lehti 1-2: Lääketieteen maailmasta 1-2/2018 Kommentteja
Oireettoman eteisvärinän seulontaan uusia menetelmiä Oireeton eteisvärinä on tärkeä aivoinfarktin vaaratekijä. Varhaisemmalla diagnostiikalla ja hoidolla on arveltu voitavan ehkäistä eteisvärinän tromboembolisia komplikaatioita. Brittitutkimuksen mukaan älypuhelimeen perustuvat säännölliset EKG-rekisteröintilähetykset mahdollistavat oireettoman eteisvärinän löytymisen nykyistä aikaisemmin. Juhani Airaksinen Lehti 1-2: Lääketieteen maailmasta 1-2/2018 Kommentteja
Eturauhassyövän leikkaushoitoon hakeudutaan pitkänkin matkan päähän Julkisrahoitteinen NHS tarjoaa englantilaiselle mahdollisuuden valita hoitavan sairaalan vapaasti. Joka kolmas mies hakeutui johonkin muuhun kuin lähimpään sairaalaan eturauhassyövän leikkaushoitoon. Leikkaavan kirurgin maine ja uusi teknologia houkuttelevat potilaita. Viiden vuoden seuranta-aikana puolet sairaaloista menetti potilaita ja joka neljäs sairaala joutui lopettamaan eturauhassyövän kirurgisen hoidon potilaspulan takia. Sirkku Jyrkkiö Lehti 1-2: Lääketieteen maailmasta 1-2/2018 Kommentteja
Talidomidilääkkeestä tuli ominaisuus – ei vammaa Iho- ja allergologian erikoislääkäri Tuula Petäys kertoo, että hän osaa asettua potilaidensa asemaan, koska on ollut itsekin usein potilaana. Ulla Toikkanen Lehti 1-2: Äänessä potilas 1-2/2018 Kommentteja
Kurkista terveydenhuollon tulevaisuuteen! Terveydenhuollossa eletään suurten muutosten aikaa. Uudella verkkosivustolla ennakoidaan, millainen on lääkärien rooli ja toimintaympäristö 2030-luvulla. Sari Kosonen Lehti 1-2: Liitto toimii 1-2/2018 Kommentteja
Uusi aika alkaa Valtuuskunta hyväksyi liitolle uuden strategian vuosille 2018–2022. Strategia toimii vuosittaisen toimintasuunnitelman ja taloussuunnitelman perustana. Sari Kosonen Kuvat Kimmo Brandt Ja Mikko Käkelä Lehti 1-2: Liitto toimii 1-2/2018 Kommentteja
Neuvottelut kunta-alan sopimuksista alkoivat – mitä se tarkoittaa? Neuvottelut kaikista julkisalan työ- ja virkaehtosopimuksista sekä yliopistojen työehtosopimuksesta ovat alkaneet. Lääkärikartellin Neuvottelijat Lehti 1-2: Liitto toimii 1-2/2018 Kommentteja
in memoriam: Eeva-Liisa Maunuksela 22.12.1942–3.6.2017 Anestesiologian erikoislääkäri, dosentti Eeva-Liisa Tytti Mirjami Maunuksela (o.s. Heinonen) menehtyi nopeasti edenneeseen angiosarkoomaan 3.6.2017. Kaisa Ellä, Katri Hamunen Lehti 1-2: In memoriam 1-2/2018 Kommentteja
"Lojaliteettivelvoite ei ole vaarantunut" – Lääkäriliiton johtaja kommentoi Länsi-Uudenmaan hankintapäätöstä Terveydenhuolto "Lojaliteettivelvoite ei ole vaarantunut" – Lääkäriliiton johtaja kommentoi Länsi-Uudenmaan hankintapäätöstä Hyvinvointialue päätti ostaa konsultointia Lääkäriliiton viestintäjohtajalta, joka on irtisanoutunut liiton palveluksesta. Avoin artikkeli
Soste ry irtisanoo lähes puolet työntekijöistään Terveydenhuolto Soste ry irtisanoo lähes puolet työntekijöistään Loput henkilöstöstä lomautetaan, toimintoja lakkautetaan. Avoin artikkeli
STM: Erikoislääkärien nykyinen koulutusmäärä riittää vuoteen 2040 Terveydenhuolto STM: Erikoislääkärien nykyinen koulutusmäärä riittää vuoteen 2040 Määrä arvioitiin riittämättömimmäksi psykiatriassa, silmätaudeissa ja geriatriassa. Avoin artikkeli
Kiinnostus uutta BC-lausuntoa kohtaan on suurta Terveydenhuolto Kiinnostus uutta BC-lausuntoa kohtaan on suurta – Kaikkialla Suomessa se ei tule käyttöön samana päivänä, vastaava asiantuntijalääkäri Piia Sankelo Kelasta sanoo. Avoin artikkeli
Terveysvalistustyö sosiaalisessa mediassa on välttämätöntä Näkökulma Terveysvalistustyö sosiaalisessa mediassa on välttämätöntä Nykyinen informaatioympäristö edellyttää lääkärikunnalta yhteistä heräämistä ja viestintäosaamisen vahvistamista, kirjoittavat Jenni Puoliväli ja kolme muuta.
Lääkärin sijaan fysioterapeutin suoravastaanotolle? Katsausartikkeli Lääkärin sijaan fysioterapeutin suoravastaanotolle? Suoravastaanotto voi olla kustannusvaikuttava vaihtoehto, mutta tutkimusta tarvitaan lisää.