in memoriam: Lääkäri ja taidemaalari Laura Mela
28.5.1964-4.11.2009

Lääkäri ja taidemaalari Laura Mela kuoli 45-vuotiaana Terhokodissa Helsingissä 4.11.2009. Hän oli syntynyt Tampereella 28.5.1964 ja kirjoitti ylioppilaaksi Alahärmassä 1983. Kahden lääkärin tyttärenä Laura Mela valitsi aluksi lääkärinopinnot ja valmistui Helsingin yliopistosta lääketieteen lisensiaatiksi 1990. Taiteellinen lahjakkuus sai Laura Melan hakeutumaan Helsingin yliopiston piirustuslaitokselle ja Kuvataideakatemiaan, josta hän valmistui kuvataiteen maisteriksi 1999. Hän oli Taidemaalariliiton jäsen vuodesta 1998. Sekä lääkärinä että taitelijana Laura Mela toteutti itseään ja pyrki elämässään tasapainoilemaan näiden kutsumustensa välillä. Laura Mela toimi 1990-luvulla terveyskeskuslääkärinä Vantaalla ja Espoossa, sitten yleislääkärinä Tapiolassa Medicity-lääkäriasemalla, mikä mahdollisti vapauden antautua taiteilijan työhön ja toteuttaa itseään laajan lahjakkuutensa ja kiinnostuksensa ajamana.

Outi Vaarala, Anniina Wanhatalo, Kari Lindström, Jaakko Rustanius

Ovatko asiasi kunnossa sairauksiesi hoitamiseksi?

Huolehdi itsestäsi ja ole hyvässä vireessä niin työssä kuin vapaa-ajallakin. Sekä fyysisesti että psyykkisesti hyvässä kunnossa pysyminen nyt ja tulevaisuudessa vaatii mahdollisesti toisen lääkärin asiantuntemusta. Työnantajakin on velvoitettu huolehtimaan työntekijöittensä terveydestä järjestämällä työterveyshuollon palvelut. Lääkärien kohdalla ne voivat olla kokonaan järjestämättä tai lääkärit eivät niitä käytä. Miten asiat ovat sinulla, jolla ei ole työnantajaa?

Marjut Laurikka-Routti

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 49/2009 Kommentteja

Ne rep

Perusterveydenhuollon ongelmia pyritään nyt ratkomaan monella areenalla. Jo muutaman vuoden kytenyt ajatus hoitajareseptistä on ottanut konkreettisen hahmon, ja asiaa koskeva asetusluonnos on lausuntokierroksella eri tahoilla. On ajateltu, että esimerkiksi sairaanhoitajien lääkkeenmääräämisoikeus vapauttaa lääkärin aikaa ja terveyskeskuksen ongelmat on näiltä osin ratkaistu. Tähän oikeuteen liittyen olisi suunnitteilla lisäkoulutus ko. henkilöille ja selkeät rajat, missä tapauksissa lääkettä voitaisiin määrätä. Lisäksi mainitaan, että käytössä tulisi jatkuvasti olla mahdollisuus konsultoida lääkäriä.

Olli Lappalainen

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 48/2009 Kommentteja

Laki lääketieteellisestä tutkimuksesta uudistuu!

Esityksessä ehdotetaan mm. lääketieteellisistä tutkimuksista annetun lain soveltamisalan laajentamista siten, että lain piiriin tulevat kaikki ne hoitotieteen ja terveystieteen alaan kuuluvat tutkimukset, joissa puututaan ihmisen fyysiseen ja psyykkiseen koskemattomuuteen, sekä lisäksi ihmisperäisiä näytteitä ja soluja hyödyntävä biolääketieteellinen tutkimus. Lisäksi alaikäisen tutkimushenkilön asemaa vahvistettaisiin siten, että lapsi voisi antaa suostumuksensa tutkimukseen osallistumisesta silloin, kun hän ikänsä, kehitystasonsa ja tutkimuksen luonteen huomioon ottaen pystyy päättämään asiasta.

Taina Autti

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 47/2009 Kommentteja

Lääkäriliiton palkkatutkimus 2009 on käynnissä
- Muista vastata!

Lääkäriliiton tämänvuotinen palkkatutkimus käynnistyi parisen viikkoa sitten. Tutkimuksessa tiedustellaan lääkärien palkkausta lokakuussa 2009. Lisäksi kartoitetaan yksityisvastaanotolla perittyjen palkkioiden tasoa. Vastausaikaa on jatkettu, ja tutkimukseen voi vastata perjantaihin 27.11. asti. Ne lääkärit, jotka eivät vielä ole tutkimukseen vastanneet, saavat uuden sähköpostiviestin ensi viikon alussa. Jos et ole lainkaan saanut tutkimusta koskevaa sähköpostia, ota pikaisesti yhteyttä liiton tutkimuspäällikkö Jukka Vänskään (jukka.vanska@fimnet.fi).

Avoin artikkeli Liitto toi­mii 47/2009 Kommentteja
Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030