Lähde valiokuntiin vaikuttamaan! Lääkäriliiton alueellisissa valiokunnissa saat äänesi kuuluviin ja pääset seuraamaan alan tapahtumia näköalapaikalta. Haku valiokuntiin on käynnissä 27.10.-30.11.2016. Jussi Niemi-Pynttäri, Emma Hokkila Liitto toimii 45/2016 Kommentteja
Kuudes tiedekunta ulkomailla? Yli puolet ulkomailla opiskelevista aikoo palata Suomeen lääkärintutkinto taskussaan, selvisi Lääkäriliiton kyselyssä. Piitu Parmanne Liitto toimii 45/2016 Kommentteja
Lääkärien palkkausjärjestelmä on muuttumassa Palkkausjärjestelmän tulisi olla kannustava koko työuran ajan, kirjoittaa Noora Ritamäki. Noora Ritamäki Edunvalvoja 44/2016 Kommentteja
Yliopistosektorille kaivataan lisää luottamusmiehiä Yliopistosektorin työryhmä keräsi vuoden aikana runsaasti toimenpide-ehdotuksia, joilla syvennetään yhteistyötä Lääkäriliiton ja yliopistoissa toimivien lääkärien välillä. Tuija Metsäaho Liitto toimii 44/2016 Kommentteja
Lääkäreistä valmentajia, potilaista kumppaneita? Lääkärit pohtivat digitalisaation vaikutusta lääkärin työhön verkkoaivoriihessä, jonka Lääkäriliitto toteutti jäsenilleen syyskuussa. Piitu Parmanne Liitto toimii 44/2016 Kommentteja
Sinustako Lääkäriliiton valiokunnan jäsen? Haku uudelle kaudelle on käynnissä 30.11.2016 saakka. Sari Kosonen Liitto toimii 44/2016 Kommentteja
in memoriam: Heikki Seppo Samuli Sarajas 11.4.1927–29.9.2016 Professori (emeritus) Heikki Seppo Samuli (Sami) Sarajas menehtyi Espoossa 89-vuotiaana. Ensimmäisen kosketuksen sydäntauteihin hän sai 1937, kun hänen lääkäri-isänsä potilaana ollut iäkäs mies kuoli äkillisesti vastaanotolla. Ilmari Pyykkö, Matti Halinen In memoriam 44/2016 Kommentteja
Tarvitaanko kahdet potilasmerkinnät? Viranomaiset ovat puuttuneet lääkärin autonomiaan, kirjoittaa Kia Pelto-Vasenius. Kia Pelto-Vasenius Edunvalvoja 43/2016 Kommentteja
Liitolta jäsenille kortinlukija Kelaimen käyttöä varten Lääkäriliiton jäsenet voivat tilata Kelainta käytettäessä tarvittavan kortinlukijan maksutta Lääkäriliitosta. Sari Kosonen Liitto toimii 43/2016 Kommentteja
Näin perut tai tilaat Lääkärikalenterin Lääkäriliiton maksuton jäsenkalenteri lähetetään marraskuussa Lääkärilehden numeron 44 liitteenä. Kalenteri lähetetään automaattisesti kaikille, jotka ovat saaneet sen edellisenä vuonna. Kalenterin voi perua viimeistään 30.10. osoitteessa www.laakariliitto.fi/tietoni –> Jäsentuotteet. Liitto toimii 43/2016 Kommentteja
Haku alueellisiin valiokuntiin 27.10.–30.11.2016 Valiokuntiin voivat hakea kaikki asiasta kiinnostuneet Lääkäriliiton jäsenet. Liiton hallitus valitsee valiokuntien jäsenet ilmoittautuneiden joukosta. Ilmoittaudu verkkolomakkeella. Sari Kosonen Liitto toimii 43/2016 Kommentteja
Millainen on lääkärin työn tulevaisuus? Lääkäri 2030 -hankkeen tavoitteena on ennakoida, millainen lääkärien rooli ja toimintaympäristö ovat 2030-luvulla. Tavoitteena on myös valmistaa ammattikuntaa tuleviin muutoksiin. Liitto toimii 43/2016 Kommentteja
Lääkäripäivät on nyt Lääkäri 2017: pelkistetty, moderni ja rohkea Lääkäripäivien visuaalinen ilme on modernisoitu tähän päivään. Myös toiminnallisia uudistuksia on tehty. Laadukas ohjelma on edelleen kaiken perusta. Tuija Metsäaho Liitto toimii 43/2016 Kommentteja
in memoriam: Pentti Hietanen 1.12.1928–30.7.2016 Pentti Hietanen syntyi Voikkaalla, kirjoitti ylioppilaaksi Kuusankosken yhteiskoulusta 1947 ja pääsi opiskelemaan lääketiedettä Helsinkiin valmistuen lääketieteen lisensiaatiksi Turun yliopistosta 1953. Vuosina 1954–57 hän toimi alilääkärinä Salon seudun sairaalan kirurgian osastolla ja tämän jälkeen parin vuoden ajan kunnanlääkärinä Salon ympäristökunnissa. Timo Soini, Heikki Aho, Riitta Siiskonen In memoriam 43/2016 Kommentteja
in memoriam: Matti Taavitsainen 28.12.1945–23.6.2016 Diagnostisen radiologian dosentti Matti Juhani Taavitsainen menehtyi kesämökillään Hiittisissä sattuneen tapaturman seurauksena 23.6.2016. Matti vietti varhaislapsuutensa Sveitsin Pestalozzikylässä, missä hänen vanhempansa toimivat Suomi-talossa. Suomeen palattuaan perhe asui ensin Myllykoskella ja sittemmin Espoossa. Pekka Keto, Heikki Järvinen In memoriam 43/2016 Kommentteja
Lääketieteen ammattilainen Valmistumisen jälkeen tieteenlukutaitoa ei kannata päästää ruostumaan, kirjoittaa Veli-Pekka Puurunen. Veli-Pekka Puurunen Edunvalvoja 42/2016 Kommentteja
Logomossa tavataan! Lääkäriliitto on mukana Logomossa järjestettävillä Turun Lääketiedepäivillä 1.–3.11.2016. Tule kyselemään ja keskustelemaan liiton osastolle! Sari Kosonen Liitto toimii 42/2016 Kommentteja
Etäämpänä arvot kirkastuvat Johanna Terenius on saanut äitiyslomalla aineksia myös terveyskeskustyöhönsä . Jaana Ahlblad Liitto toimii 42/2016 Kommentteja
Kilpailukykysopimuksen toteuttaminen Lääkärisopimuksessa Työaikapidennys toteutetaan yhtenäistämällä eri lääkäriryhmien säännöllinen työaika 38 tuntiin ja 15 minuuttiin viikossa. Lomarahoja vähennetään 30 %:lla nykyisestä tasosta. Liitto toimii 42/2016 Kommentteja
Pogostantaudin esiintymisalue Suomessa laajenee Tiede Pogostantaudin esiintymisalue Suomessa laajenee Kesä on hyttysvälitteisen taudin riskiaikaa.
Yhdeltä luukulta pääsy valtaviin tutkimusaineistoihin Kliininen työ Yhdeltä luukulta pääsy valtaviin tutkimusaineistoihin Biopankkien data avaa ovia yksilölliseen lääketieteeseen, ja Helsinki haluaa olla edelläkävijä, kertoo tieteellinen johtaja Olli Carpén.
Prideen on syytä osallistua yhdessä Pääkirjoitus Prideen on syytä osallistua yhdessä Jos suvaitsemattomuudelle antaa valtaa suhteessa sukupuolivähemmistöihin, se iskee pian muualle, kirjoittaa Pekka Nykänen.
Eduskunta hyväksyi yli 65-vuotiaiden Kela-kokeilun Terveydenhuolto Eduskunta hyväksyi yli 65-vuotiaiden Kela-kokeilun Kela korvaa myös tiettyjä tutkimuksia, joiden hinnasta asiakas maksaa puolet. Avoin artikkeli
Romanssihuijausten uhrit Lääkärin ääni Romanssihuijausten uhrit Läheisyyden kokeminen ei koidu kaikkien osaksi tässä pahassa maailmassa, kirjoittaa Hannu Lauerma.
Uutisia julkaistaan verkossa läpi kesän Terveydenhuolto Uutisia julkaistaan verkossa läpi kesän Painettu lehti ilmestyy seuraavan kerran elokuussa. Avoin artikkeli