Valiokuntia vähennettiin, toimintaa tehostetaan
Lääkäriliiton laajaa valiokuntaorganisaatiota on tämän vuoden alusta uudistettu. Tavoitteena on entistä kevyempi koneisto, mutta tehokkaampi toiminta. Jäsenasia-, omalääkäri- ja terveyshallinnollinen valiokunta lakkautettiin ja kaksi valiokuntaa supistettiin jaostoiksi. Jäljellejäävien valiokuntien toimialuetta muutettiin samalla siten, että kaikki liiton ja jäsenten kannalta tärkeät kysymykset tulevat edelleen käsitellyiksi. Valiokuntien uusista tehtävistä ja kokoonpanoista päätettiin Lääkäriliiton hallituksen kokouksessa 24.1.92.
Valiokuntarakenteen uudistamisen valmistelu aloitettiin jo viime syksynä lähinnä liiton puheenjohtajan Kale Juvan aloitteesta. Lääkäriliitolla on muihin ammattijärjestöihin ja myös ulkomaisiin veljesliittoihinsa verrattuna poikkeuksellisen laaja luottamushenkilöorganisaatio. Se on turvannut hyvän asiantuntemuksen asioiden valmistelussa ja toisaalta antanut mahdollisuuden lukuisille jäsenille osallistua valiokuntien toimintaan.
Laman johdosta myös Lääkäriliitossa pyritään eri tavoin tehostamaan toimintaa ja säästämään kustannuksia. Luottamuselinten kokoukset matkakuluineen muodostavat huomattavan menoerän liitolle. Suurennuslasin alle on joutunut myös valiokuntaorganisaatio, jonka toiminnassa on havaittu jonkin verran päällekkäisyyttä sekä joskus myös rutinoitumista. Tämän johdosta sekä viimevuotinen että vuoden alusta nimetty uusi hallitus päätyivät pitkällisten keskustelujen jälkeen muutamien valiokuntien lakkauttamiseen sekä jäljellejäävien toimenkuvan tarkistamiseen. Myös valiokuntien miehitystä on supistettu jonkin verran.
Pysyvien valiokuntien rinnalla on jatkossa tarkoitus käyttää entistä enemmän tiettyä tehtävää varten asetettavia määräaikaisia työryhmiä, joiden toiminta on osoittautunut tuloksekkaaksi. Samoin on tarkoitus kokeilla aivan uusia toimintamuotoja, kuten aluepäälliköiden säännöllisiä työkokouksia. Jäsendemokratia ja asiantuntemus asioiden valmistelussa eivät saa kärsiä uudistuksesta, vaan tavoitteena on entistä joustavmpi organisaatio ja tehokkaampi toiminta.
Palkkavaliokunnasta edunvalvonta-valiokunta
Entinen palkkavaliokunta nimettiin edunvalvontavaliokunnaksi ja samalla sen tehtäväkenttää laajennettiin. Edunvalvontavaliokunta valmistelee ja hallituksen mää-räämissä rajoissa myös päättää lääkärien palkkausta ja työehtoja sekä muuta edunvalvontaa koskevista asioista. Edunvalvontavaliokunnan alaiseksi perustetulle yksityislääkärijaostolle annettiin tehtäväksi ammatinharjoittamisasiat sekä verotuksen ja sairausvakuutuksen kehityksen seuraaminen. Entinen yksityislääkärivaliokunta lakkautettiin.
Johtosääntö- ja muihin hallintokysymyksiin perehtynyt terveyshallinnollinen valiokunta lakkautettiin ja sen tehtävät siirrettiin terveyspoliittiselle valiokunnalle. Samoin lopetettiin väestövastuujärjestelmän kehittämistä pohtinut omalääkärivaliokunta.
Entinen vakuutusvaliokunta muutettiin talousvaliokunnan alaiseksi jaostoksi. Sen tehtävänä on huolehtia jäsenten vakuutusjärjestelmien kehittämisestä sekä antaa lausuntoja vakuutusyhtiöille yksityis- ja ryhmävastaanottotoimintaa koskevissa laina-anomuksissa.
Lähinnä jäsenmaksuasioita käsitellyt jäsenasiavaliokunta lakkautettiin. Sille aikaisemmin kuulunut jäsenetuuksien kehittäminen siirrettiin järjestövaliokunnalle, jonka päätehtävä on liiton työtaistelu- ja muun kenttäorganisaation ylläpito. Järjestövaliokunta sai tehtäväkseen myös laatia suunnitelman liiton jäsenmaksuporrastuksen uudistamiseksi. Valtuuskunta päätti viime kokouksessaan, että jäsenmaksuporrastus pyritään muuttamaan ottaen huomioon kandidaattien heikon taloudellisen aseman.
Lääkäriliiton hallituksen kokouksia valmisteleva hallintovaliokunta muutettiin työvaliokunnaksi. Siihen osallistuvat kuten hallintovaliokuntaankin liiton puheenjohtajat ja toiminnanjohtajat. Osastopäälliköt eivät enää osallistu näihin kokouksiin vaan toimiston sisäistä työnjakoa ja päätöksentekoa varten päätettiin aloittaa viikottaiset toimistokokoukset.
Pysyvien toimielinten puheenjohtajina toimivat hallituksen jäsenet, lukuunottamatta Juhani Ahon johtamaa talousvaliokuntaa sekä luottamusneuvostoa, jonka puheenjohtajana toimii Erkki Kivalo. Puheenjohtajuuksia on pyritty jakamaan entistä tasaisemmin hallituksen jäsenten kesken siten, että kukin heistä kantaisi "ministerinvastuun" yhdestä valiokunnasta.