Akavan perustamisesta on tullut kuluneeksi 50 vuotta. Pääjuhla pidettiin Helsingin yliopiston juhlasalissa 14.12.2000. Akavan 50-vuotisjuhlavuotta on lisäksi juhlistettu koko vuoden ajan lukuisin tapahtumin ympäri maata.

Kymmenen akateemis-ammatillista järjestöä päätti keväällä vuonna 1950 asettaa Akateemis-Ammatillisen Valtuuskunnan, jonka päätehtäväksi tuli selvittää tulevan yhteistoiminnan muotoja ja laajuutta. Tästä valtuuskunnan nimestä sai alkunsa lyhenne Akava. Akateemis-Ammatillinen Valtuuskunta sai valtuudet toimia vuoden 1950 loppuun ja 14.12.1950 pidettiin 12 järjestön perustava kokous. Tuosta päivästä alkoi Akavan toiminta korkeakoulutettujen ammatillisena keskusjärjestönä.

Akavan puheenjohtaja Risto Piekka uskoo, että järjestäytyminen säilyy tulevaisuudessa edelleen voimakkaana. Akavan painoarvon ja jäsenmäärän kehitys on ollut 50 vuodessa huimaa. Kun 12 perustajajärjestössä oli jäseniä yhteensä 12 000 jäsentä, on akavalaisia nyt noin 375 000. Piekan mukaan kasvu jatkuu yhä: pian akavalaisia on jo yli 400 000.

-Koulutukseen sijoittaminen on kaukonäköisyyttä, ja koulutus luo osaamista. Juuri sellaiseen ajatteluun, rohkeuteen ja kaukonäköisyyteen perustui Akavan perustaminen joulukuussa vuonna 1950.

Akavaa perustettaessa elettiin ankeita aikoja. Sotakorvauksia maksettiin ja maata jälleenrakennettiin. Vastakkainasettelu oli välillä jyrkkääkin, mutta samalla uskottiin parempaan tulevaisuuteen.

Akavan vahvistuessa korkeasti koulutetut saivat lopulta oman paikkansa yhteiskunnan kaikkiin keskeisiin neuvottelupöytiin. Juuri se oli ollut tavoitteena, sillä aiemmin korkeasti koulutettujen asioita hoitivat muut.

-Päädyttiin tilanteeseen, jossa korkeasti koulutetut hoitavat itse omat etunsa kuten kaikkialla pohjoismaissa. Saatiin sillanrakentaja, monipuolisesti yhteiskuntaa kehittämään pyrkivä ja pystyvä vaikuttaja. Sen jälkeen Akava onkin ollut yksi keskeinen Suomen yhteiskuntapolitiikkaan ja työmarkkinoihin vaikuttanut uudistusvoima, arvioi Piekka.

Akavan 50-vuotinen taival piirtää mielenkiintoisen kaaren Suomen työmarkkinahistoriaan. 1950-luku oli toimintaa valtion virkamiesjärjestönä, ja 1960-luvulla kuntasektori tuli mukaan. 1970-luvulla Akava laajeni yksityissektorille ja kirkon ammattialoille, jolloin siitä tuli tärkeä toimija kaikilla työmarkkinalohkoilla.

1970-luku oli järjestöllisesti ratkaiseva kausi Akavan tulevaisuuden kannalta, kun kaikki korkeasti koulutetut ryhmät hakeutuivat samaan keskusjärjestöön. Opettajat valitsivat Akavan, samoin isot yksityisen sektorin järjestöt kuten mm. Insinööriliitto, Suomen Ekonomiliitto ja Tekniikan Akateemisten liitto.

-Sillä oli keskeinen merkitys palkansaajajärjestöjen yhteistyön syntymiselle ja tulopolitiikan jatkumiselle, Piekka luonnehtii.

JULKISELLE SEKTORILLE KILPAILUKYKYÄ

Palkkatason jälkeenjääneisyys on Piekan mukaan vakava ongelma erityisesti julkisella sektorilla. Julkisen sektorin palkkapolitiikan uudistaminen on suuri haaste, jotta julkiselle alalle saadaan osaavaa henkilöstöä.

- Kilpailu työvoimasta on jo nyt kovaa yksityisellä sektorilla, osin myös julkisella. Muutaman vuoden kuluttua julkisella sektorilla on todella suuria rekrytointiongelmia, hän arvioi.

- Jos palkkauksellista epäkohtaa ei pikaisesti korjata, etenkin valtiolla ja kunnilla on tulevaisuudessa todellisia vaikeuksia saada palvelukseensa ammatillisesti pätevää, osaavaa ja motivoitunutta henkilöstöä, huomauttaa Piekka.

Hänen mielestään poliittisen vallan pitää ottaa vastuu hyvästä henkilöstöpolitiikasta.

-Poliitikkojen on kannettava osaltaan vastuu siitä, että palkat ja henkilöstöpolitiikka ovat kilpailukykyisiä. Koko työnantajaleirin vastuuna puolestaan on osaamisen ja tieto-taidon pysyminen Suomessa.

Kuntien, valtion ja kirkon on Piekan mielestä työnantajina luotava konkreettinen henkilöstöpoliittinen toimenpideohjelma, jolla täydennetään työmarkkinasopimuksia.

Hyvästä työstä on voitava palkita.

- En näe muuta vaihtoehtoa kuin korkeasti koulutettujen palkitsemisen palkkauksella, hän kiteyttää.

- Tarvitaan kannustavia palkkausjärjestelmiä, joilla voidaan palkita osaavaa ja vastuuta kantavaa korkeasti koulutettua henkilöstöä. Lisäksi koulutetuille henkilöstöryhmille on suunnattava selkeitä tasokorotuksia, vaatii Piekka.

Myös julkisen sektorin ydintehtäviä olisi mietittävä. Palkansaajaverotuksessa olisi päästävä Emu-maiden keskiarvon tasolle niin, että julkisen sektorin keskeiset palvelutehtävät tulevat hoidettua. Se tarkoittaa, että myös verotuksen rakenteeseen pitäisi puuttua.

Palkkatason vertailu Emu-maiden kesken on jatkossa entistä helpompaa, kun euro otetaan käyttöön. Palkkavertailulla on merkitystä varsinkin aloilla, joilla on selkeää kansainvälistä kilpailua.

- Suomi pärjää osaavien työpanoksella. Se on kansallinen ydinkysymys. Jos Suomi ei pysty pitämään huolta osaajistaan, joudumme ahdinkoon. Etenkin nuoret siirtyvät palkka- ja veroperustein ulkomaille töihin. Eurooppaan lähtö on helppoa, muistuttaa Piekka.

-Valinta on ymmärrettävä, sillä monilla aloilla Suomen yksityinen sektori ei ole palkkatasolla mitattuna kilpailukykyinen muihin EU-maihin verrattuna, hän toteaa.