Lehti 45: Liitto toi­mii 45/2012 vsk 67 s. 3326 - 3327

Äänesi kuuluviin liitossa!

Lääkäriliiton alueelliset valiokunnat ovat jäsenen ääni liittoon ja päinvastoin. Valiokuntahaku ensi kaudelle on käynnissä, ja uudet jäsenet pääsevät mukaan vuodenvaihteessa. Tule mukaan vaikuttamaan!

Elli Alarotu

Valiokunnissa äänensä saa kuuluviin pari sataa jäsentä. Jäsenille valiokuntatyö on hyvä tapa vaikuttaa sekä valtakunnallisten että paikallisten asioiden valmisteluun. Liitolle valiokuntatyö tuo tärkeää tietoa, jolloin vaikutusmahdollisuudet alueellisiin asioihin paranevat.

Valiokunnat toimivat kaikilla erva-alueilla ja kokoontuvat Helsingissä, Oulussa, Kuopiossa, Turussa ja Tampereella. Kullakin alueella toimii edunvalvontavaliokunta, professiovaliokunta ja terveyspoliittinen valiokunta, jotka käsittelevät nimiensä mukaisia teemoja. Valiokunnat kokoontuvat kuudesti vuodessa.

Nykymuodossaan valiokunnat ovat toimineet pari vuotta. Liiton organisaatiouudistuksen myötä tehdyllä muutoksella oli tarkoitus voimistaa jäsenen ääntä ja liiton alueellista vaikuttamista.

Valiokunnat käsittelevät valtakunnallisia, liiton hallitukselta tulevia toimeksiantoja sekä itse tärkeiksi katsomiaan alueellisia asioita. Kantaa otetaan itsenäisesti.

- Valiokunnilla on kaksi roolia: ne tekevät itsenäistä työtä alueellisten asioiden parissa ja toisaalta osallistuvat liiton valtakunnalliseen kannanmuodostukseen. Edunvalvontavaliokunnat voivat ottaa kantaa Lääkärisopimuksen kehittämiseen tai virkaehtosopimuskierroksen tavoitteenasetteluun, professiovaliokunnissa käsitellään esimerkiksi lääkärikoulutusta tai eettisiä kysymyksiä ja terveyspoliittiset valiokunnat vaikkapa sote-palvelurakenneuudistusta. Valiokuntia hyödynnetään erityisesti tiedonkulussa kentältä toimistoon ja toisinpäin, kertoo politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen.

Palaute on ollut hyvää. Esimerkiksi Oulussa on koettu, että valtakunnallisiin asioihin voi vaikuttaa.

- Valiokunnan kommentit ovat näkyneet liiton lausunnoissa hyvin, kertoo valiokuntatyötä koordinoiva piiriylilääkäri Annu Tertsunen.

- Koemme, että olemme voineet antaa aluetason näkemyksiä asioihin, joihin ei ehkä Helsingissä olisi kiinnitetty huomioita. Esimerkiksi lääkärien koulutukseen liittyviä asioita käsitellään paljon yliopistotasolla, joten valiokuntien käymä alueellinen keskustelu on tärkeää koulutusasioihin vaikuttamisen kannalta.

Monenlaisia jäseniä tarvitaan

- Valiokuntatyö ei kuormita ketään pahasti. Toimintaan on helppo tulla mukaan, sillä kokouksiin ei tarvitse matkustaa Helsinkiin saakka. Etäkokousjärjestelmä on paljon käytössä, Oulussa melkein joka kokouksessa joku on etänä läsnä, kertoo Tertsunen.

Jäseniä valiokunnissa on laidasta laitaan.

- Valiokunnissa on mukana jäseniä opiskelijasta opettajaan ja periferioiden terveyskeskuslääkäristä yliopistosairaalan väkeen. On hyvä saada jäsenkunnan näkemys laajalti mukaan.

Mukaan haetaan nyt uusia jäseniä. Valiokuntahaku seuraavalle kahdelle vuodelle on käynnissä.

Voit ilmoittaa halukkuudestasi verkkolomakkeella osoitteessa http:/digiumenterprise.comananswer/?sid=913388&chk=24QYJJFG 30. marraskuuta mennessä. Linkki lomakkeeseen ja lisätietoja on Lääkäriliiton verkkosivuilla www.laakariliitto.fi/jasenet > ajankohtaista.

Mitä valiokunnissa tehdään?

Edunvalvontavaliokunta

Toimii alueella eri sektoreiden (terveyskeskus, sairaala, yksityinen) yhteydenpito-­ kanavana.

Kerää tietoa alueellisista edun-­ valvonta-asioista (paikalliset sopimukset ja järjestelyvaraerien käyttö, päivystyskorvaukset ja -frekvenssit).

Tiedottaa alueellisista edun-­ valvonta-asioista valtakunnan-­ tasolle ja päinvastoin.

Valmistelee hallituksen ja edunvalvontajaoksen toimeksi­- antoja.

Lue myös

Ottaa itsenäisesti kantaa alueensa edunvalvonta-asioihin...TEXT

Professiovaliokunta

..TEXT Toimii koulutusedunvalvonnan ja profession edistämisen kanssa toimivien lääkärien yhteyden­- pitokanavana.

Kerää tietoa alueellisista koulutusasioista ja välittää tietoa valtakunnantasolle.

Ottaa kantaa alueellisiin koulutus­asioihin ja pitää yhteyttä yliopistoihin.

Valmistelee asioita professio-­ jaoksen toimeksiannosta.

Edistää professionalismia ja kollegiaalisuutta...TEXT

Terveyspoliittinen valiokunta

..TEXT Toimii alueen terveyspoliittisten ja -hallinnollisten toimijoiden yhteydenpitokanavana.

Kerää tietoa alueellisista terveyshallinnollisista rakenteista ja muutoksista ja tiedottaa niistä valtakunnantasolle.

Pyrkii vaikuttamaan hallinto­- rakenteiden muutoksiin jo suunnitteluvaiheessa.

Pyrkii vaikuttamaan alueellisiin päättäjiin yhdessä piiriylilääkärin kanssa.

Tiedottaa liiton terveyspoliittisista näkemyksistä alueen lääkäreille ja paikallismedialle.

Valmistelee terveyspoliittisia ja -hallinnollisia asioita jaoksen toimeksiannosta.

Alueellisten valiokuntien työtä koordinoivat piiriylilääkärit.

Asioiden valmistelusta vastaavat Lääkäriliiton hallitus ja sen jaokset.

Hallituksen jaokset hyödyntävät päätösvalmistelussaan valiokuntien työtä.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030