Äänikuningatar Anne-Mari Kantanen: Olen lääkäri ajoittaista väsymystä potien, mutta sydämellä
Kuopion aluepäällikkö ja luottamusmies, neurologiaan erikoistuva
Anne-Mari Kantanen
sai yhdessä Lääkäriliiton puheenjohtajaPekka Anttilan
kanssa eniten ääniä valtuuskunnan vaalissa. NLY:n listoilta läpi päässyt Kantanen sai tiedon 159 äänestä keskelle päivystystä.- Päivystyksen jälkeen oloni oli kuin jollakin Jope Ruonansuun sketsihahmolla, Kantanen nauraa. Kiitos Itä-Suomen tohtoreille, ystäville, kavereille ja kylänmiehille. Savolaisten etuja on mukava ajaa, sillä he ovat osallistuvia ja mukavalla tavalla täyspäisiä vaatimuksissaan.
Kysyn, jos en ymmärrä
Omaa äänisaalistaan enemmän Kantanen kertoo ihailevansa yhden uuden paikan saaneen NLY:n vaalimenestystä ja sitä, ettei alhainen äänestysprosentti koskenut Kuopion aluetta, sillä siellä äänestettiin aktiivisesti.
Kantanen, 31, kertoo edustavansa valtuuskunnassa suomalaista lääkäriä. Hän itse on melkein valmis erikoistumisessaan, joten ymmärrystä löytyy niin erikoistuvien kuin euro- ja erikoislääkärienkin asioihin.
- Ja ymmärränpä terveyskeskuspuoltakin, sillä se on edustettuna kotona aviomiehen muodossa. Ja jos en ymmärrä, kysyn. Koskaan en ole ajatellut, että jonkun saama palkankorotus tai etu olisi minulta pois, Kantanen sanoo.
Ärhäkkä akka
Anne-Mari Kantanen tahtoisi tulevan valtuuskunnan olevan napakka, kantaaottava ja vahva. Hän kannattaa erilaisten tärkeiden terveyspoliittisten, koulutus- ja palkka- sekä työolosuhde-edunvalvontaan liittyvien kysymysten esiin nostamista ja keskustelua joka kokouksessa, vaikkapa yksi aihepiiri kerrallaan. Valtuuskuntaa pitää kouluttaa esimerkiksi tulevan VES-kierroksen sisältöön. Ensi syksyn haasteeksi nousee Kantasen mielestä myös erikoismaksuluokan lakkauttaminen ja kollegiaalisuuden säilyttäminen sitä ratkaistaessa.
- Olen mielelläni lääkäri. Hoidan lääkärien asioita ajoittaista väsymystä potien, mutta sydämellä. Välillä olen ihan kammottavan ärhäkkä akka ja välillä kuin lauhkea lammas, pysyvää diagnoosia ei ole. Nuorekkaasta ulkonäöstä huolimatta minulle on kertynyt jo jonkin verran elämänkokemusta. Se on tässä hommassa voimavara, Kantanen sanoo.