Akavan lausunto EU:n perustuslaista: Kansalaisille taattava yhtäläinen pääsy terveydenhuoltoon
Akava on antanut lausunnon eduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunnalle EU:n peruslakiehdotuksesta ja ottanut kantaa mm. terveyspalveluiden kilpailuttamiseen.
Yksi tärkeimmistä perusoikeusasiakirjan oikeuksista, joita terveydenhoitoa koskevaan artiklaan on kirjattu, puuttuu tekstistä. Perusoikeuksia koskeva ehdotus tukee kansalaisten oikeutta ennaltaehkäisevään terveydenhoitoon.
- Unionin kansalaisilla tulee kuitenkin olla oikeus yleisesti korkealaatuiseen terveydenhuoltoon, ennaltaehkäisevän hoidon määritelmä ei ole riittävä. EU:n tulisi taata kansalaisille myös yhtäläinen pääsy terveydenhuoltoon ja huolehtia kansalaisten tasa-arvosta perusoikeuksien terveyden suojelun ja parantamisen osalta, muistuttaa Akava.
Akava pitää konventin esitystä kokonaisuutena tyydyttävänä.
- Esitetty perustuslaki yksinkertaistaa ja selkeyttää unionin toimintaa ja lisää toiminnan avoimuutta. Tämä on tärkeää EU:n itälaajentumisen tuodessa 10 uutta jäsenmaata unionin kokonaisuuteen.
Se toteaa, että konventin ehdotuksessa tulisi tavoitteena mainita myös kansalaisten terveys ja korkeatasoiset terveyspalvelut.
Akava pitää tärkeänä, että perusoikeudet on sisällytetty osaksi perustuslaillista sopimusta ja ovat näin ollen oikeudellisesti sitovana asiakirjassa. Konventin ehdotuksessa käsitellään myös tietokantoja ja henkilötietojen turvaamista. Ehdotukseen on kirjattu myös kansalaisen oikeus korjata itseään koskevat tietokannassa esiintyvät tiedot.
- Suuria tietokantoja ovat sairauskertomusarkistot, ja on tunnettua, että potilaat usein haluavat poistaa kertomuksista itseään koskevia tietoja. Tämä voi vähentää sairauskertomuksen arvoa potilaan tilan seurannassa ja ymmärtämisessä, ja riitatapauksissa kertomusta voidaan käyttää todistusaineistona esimerkiksi lääkärin puolustaessa ratkaisujaan. Sairauskertomustietokannoista onkin säädettävä erikseen, ja perussopimukseen on tehtävä tätä koskeva varaus.
Akavan mielestä henkilöiden vapaa liikkuvuus kansalaisten perusoikeutena tulee turvata.
- Laadunvarmistus ja tutkintojen tunnustaminen ovat unionin instrumentteja, joiden avulla koulutetut terveydenhuoltohenkilöt voivat liikkua EU:ssa. Instrumenteista esimerkkinä on esimerkiksi lääkärien ammattia säätelevä tutkintodirektiivi, joka tulee säilyttää.
Akava toteaa, että sekä lääkäreillä että potilailla tulee olla oikeus vapaasti liikkua ja hakeutua toisen EU-maan lääketieteellisiin palveluihin oman kotimaansa taloudellisen järjestelmän puitteissa.
- Tämä edellyttää tietysti, että kansallisia eettisiä ohjeita on noudatettu potilaan kotimaassa.
JÄSENMAIDEN TERVEYDENHUOLTOJÄRJESTELMIÄ EI TARVITSE HARMONISOIDA
Terveydenhuoltopalvelut olivatpa ne julkisesti, yksityisesti, avoimella tai suljetulla sektorilla järjestetty kuuluvat EY:n tuomioistuimen päätöksen mukaan kaupallisten palveluiden piiriin. Tuomioistuimen päätös palveluiden luonteesta on perustunut ajatukseen siitä, että potilaalla tulee olla oikeus joissakin tapauksissa hakeutua hoitoon toiseen EU-maahan.
- Tällainen oikeus syntyy esimerkiksi, jos potilaalle ei ole mahdollista osoittaa tarvittavaa parantavaa hoitoa kotimaassa tai hoitoon pääsyn odotusaika on kohtuuton. Potilaiden oikeus korkealaatuiseen terveydenhuoltoon tulee olla kaiken perusta. Se, miten jäsenmaat, valtiot ja kunnat järjestävät terveydenhoitopalvelut, ei poista valtioiden velvoitetta korkealaatuisen terveydenhuollon järjestämisestä, muistuttaa Akava.
Se toteaa lausunnossaan, että jäsenmaiden kansallisia terveydenhoitojärjestelmiä ei ole tarpeen harmonisoida, vaan jäsenmaiden erityispiirteet tulee ottaa huomioon.
- Mikäli jäsenvaltio hankkii terveyspalvelunsa yksityiseltä sektorilta, tulee tämän olla mahdollista. Samoin potilaan oikeus saada palvelua niin yksityiseltä kuin toisesta jäsenmaastakin tulee mahdollistaa, mikäli kotimaan terveydenhoidon eettiset periaatteet ovat kunnossa ja kansalaisen perusoikeus terveydenhoidosta on vaarannettuna.
Akava toteaa, että terveyspalveluiden kilpailuttaminen kuuluu täten kilpailulainsäädännön piiriin.
- Kansalliset terveydenhuoltojärjestelmät kuitenkin itse määrittelevät oman terveydenhoitojärjestelmänsä mallin.
Akavan lausunnon mukaan EU:n toimivalta kansanterveyden alalla tulee olla EU:n jaetun toimivallan piirissä.
- Esimerkkinä on EU:n veridirektiivi, jonka tehtävä on määrittää kaikille jäsenmaille samat turvallisuusvaatimukset.
Konventin esityksen mukaan terveydenhuolto on jaettu kahteen eri osaan. Yhteiset kansanterveysalan turvallisuuskysymykset on kirjattu jaetun toimivallan alalle ja kansanterveys muutoin EU:n tukitoimialaksi.
- Kansanterveyden jakaminen ehdotetulla tavalla kahtia on epälooginen, koska tähän astikin pääosa aikaisemmassa pykälässä 152 esitetyistä asioista on liittynyt turvallisuuskysymyksiin. Kansanterveyden, siten kuin se on mainitussa pykälässä määritelty, tulee edelleen kuulua jaetun toimivallan piriin.