Akvarellikurssi Saarenmaalla kesäkuun alussa sireenien kukkiessa, voiko sen paremmin kesää aloittaa! Jokaisella meillä on omat tapamme aloittaa kesä, mutta joskus on hyvä kokeilla uusia paikkoja, uusia mahdollisuuksia.

Itselleni maalauskurssi aivan uudessa, ennen kokemattomassa miljöössä oli todellinen elämys. Tosin aivan tuntemattomaan hyppy ei sentään ollut, olihan kurssin järjestäjä suomalainen Maaseudun Sivistysliitto, opettajana toimi aikaisemmilta kursseilta tuttu taidemaalari Petri Hytönen ja muutama kurssilainenkin oli ennestään tuttu. Eli vanhaa ja uutta, tuttua ja turvallista, mutta silti paljon uutta.

Uskomaton määrä sireeneitä ja katajia jäi päällimmäiseksi tunnelmaksi Saarenmaasta. Saari on vuosikymmenien mittaan menettänyt ison osan väestään, mutta suuret sireenipensaat ovat jääneet merkiksi vanhoista asuinsijoista. Kuressaaressakin oli mahdollisuus istua entisen talon kivijalalla konkreettisesti sireenipensaan keskellä ja yrittää maalata sitä suunnatonta lilan määrää, joka aivan tunkeutui sieluun. Suomessa kataja on rauhoitettu, Saarenmaalla niitä on todella paljon. Ei tuntunut ollenkaan pahalta ostaa katajaisia tarvekaluja muistoesineiksi.

Kurssimme oli Kuressaaressa, joka on Saarenmaan pääkaupunki. Pyöräillen ja kävellenkin pienen kaupungin sai hyvin haltuunsa. Kaupungin ehdoton nähtävyys on vanha piispanlinna. Se on myös hyviä maalauspaikkoja tulvillaan eikä ollenkaan häirinnyt, että muut turistit kulkivat laumoissa ympärillä. Muutoinkin maalata saattoi missä tahansa, ravintolan ulkoterassilla, torilla, rannoilla. Mikään ei toki estä tekemästä samaa omalla kotipaikkakunnalla täällä Suomessa, mutta toistaiseksi estot ovat vielä niin tiukat, että tarvitaan jokin kurssi roolista irrottautumiseen. Vesivärit ja pieni luonnoslehtiö ovat kuitenkin hyvin helposti mukana kulkevia tarvikkeita. Ehkä joskus saman toteuttaa täälläkin, silloin Saarenmaan kurssi on todella tehnyt tehtävänsä.

Saarenmaa ei ole pelkästään Kuressaari, ja kurssimme otsikkona oli Saarenmaan sielun etsiminen. Sitä varten teimme pari retkeä, yhden yhteisen bussilla ja toisen pienissä porukoissa vuokra-autolla. Saaren eteläkärjessä on pitkä matala hiekkasärkkä. Siellä tämä päivä ja valloittajan menneisyys löivät konkreettisesti kättä toisilleen: Sörven majakkaniemellä, jota reunustivat raunioituneet betoniset bunkkerit, ei ollut mitään luonnonrauhaa aaltojen loiskeessa ja tuulen pauhatessa. Siellä oli paljon autoja, suuret, amerikkalaista poppia suoltavat kovaääniset ja salskeita nuoria miehiä surffausvälineineen. Sattui olemaan Viron surffailun mestaruuskilpailut.

Rauhaa ei ollut, mutta olihan meri, aurinko ja tuuli. Akvarellin tekeminen on hyvä tapa tehdä muistiinpanoja. Otimme toki myös valokuvia ja nähtävyyksistä on ammattilaisten ottamia hyviä kuvia. Silti parhaat tunnelmamuistot jäävät itse tehdystä kuvasta. Kun on etsinyt Vikin museoalueella hyvää maalauspaikkaa, kulkenut Pangan jyrkänteen ja meren välissä maalausvälineet kainalossa ja maalannut monta tuntia tai istunut Kaalin meteoriittikraaterin rannalla maalamassa, on saanut sieluunsa syvemmät muistot kuin vain turistimatkalla: oho, onpas kaunista! Siksipä suosittelenkin paperin ja kynien, vesivärien tai vesivärikynien kuljettamista mukana matkoilla. Itse olen tehnyt sitä joitakin vuosia, välillä unohtaen, mutta nyt taas intoa täynnä. Viisaat taiteilijat sanovat, että inspiraatiota ei tule. Pitää vain systemaattisesti tehdä. Vain siten kehittyy.