Arvo Mäkelän taidekokoelma
Kukaan ei ole tainnut tehdä tilastoa siitä, kuinka paljon ja millaisia kuvataiteen kokoelmia maamme lääkärikuntaan kuuluneet ja kuuluvat henkilöt aikojen kuluessa ovat itselleen hankkineet. Paljon niitä kuitenkin on, sen on monasti joutunut toteamaan ja niiden joukossa on eräitä maan merkittävimpiä. Esimerkkinä tulee mieleen tietysti kaikkein suurin ja kaunein, H.F. Antellin kokoelma, johon kuuluvat lukuisat Ateneumin arvokkaimmista teoksista. Tosin on mainittava, että Antell ei varsinaista lääkärintointa harjoittanut, sillä hän keskeytti lääketieteen jatko-opintonsa Pariisissa ja omistautui siellä erityisesti numismatiikkaan perittyään isänsä vaasalaisen kruununvouti Herman Rosenbergin valtavan omaisuuden, mikä sitten hänen testamenttinsa kautta koitui Suomen tieteen ja taiteen siunaukseksi. Antell ei liioin itse koonnut taidetta, vaan hänen nimeään kantava kokoelma on syntynyt lahjoitusrahaston varoilla hänen kuolemansa jälkeen. Suoranaisesti lääkärintoimen ohella luotu taidekokoelma on sen sijaan esimerkiksi toisen vaasalaisen Karl G.W. Hedmanin (1864-1931) jälkeensä jättämä ja Pohjanmaan museolle lahjoittama maalauskokoelma, joka sai merkittävän lisän Gösta Stenmanilta siirtyneistä teoksista. Prof. Carl-Eric Sonck (s.1919) lahjoitti Yrjö Saarisen tuotantoon keskittyneen kokoelmansa Hyvinkään taidemuseolle. Uusimpia vastaavasti julkiseksi muuttuneita yksityisiä taidekokoelmia on Helsingissä tämänkin lehden lukijoille tutuksi tulleen lääket.lis. Juhani Kirpilän (l931-1988) Suomen Kulttuurirahastolle lahjoittama.
Tämän vuosisadan jälkipuoliskolla taiteen keräilyharrastus on paljon laajentunut sekä yleensä että erityisesti lääkärikunnan keskuudessa. Keräilijöiden nimet jääköön tässä enemmälti mainitsematta, varsinkin kun monet hienojen kokoelmien luojat nähtävästi haluavat mieluummin pysyä anonyymeinä ja sivussa julkisuudesta. Näin oli mitä suurimmassa määrin laita sen kokoelman suhteen, joka nyt kuitenkin tulee julkisuuteen historian ensimmäisenä Suomen Lääkäriliitolle lahjoitettuna taidekokoelmana.
Lääketieteen lisensiaatti Arvo Valdemar Mäkelän (l905-1994) kodissa keskellä Tampereen kaupunkia olleista taideteoksista eivät tienneet alan asiantuntijat eivätkä tamperelaisistakaan kuin muutamat. Hän oli paikkakunnalla tunnettu lääkäri, mutta yksityiselämänsä hän perheettömänä miehenä halusi pitää mahdollisimman suljettuna, näin on kerrottu. Kun lähiomaisiakaan ei ollut, hän harkitsi parhaaksi lahjoittaa kokoelman Lääkäriliitolle.
Lääkäriliitto puolestaan arvioi kokoelman sisältävän niin korkeatasoisia teoksia, että testamenttilahjoitus päätettiin mielihyvin ottaa vastaan, vaikka liiton toimitaloon oli periaatteessa suunniteltu hankittavaksi niihin soveltuvaa uutta taidetta ja lähinnä siis elävien taiteilijoiden teoksia.
Mäkelä ei näytä kokoelmaa luodessaan noudattaneen mitään erityisen yhtenäistä linjaa. Valinnat ovat kohdistuneet yleensä tunnettujen taiteilijoiden teoksiin viime vuosisadan lopulta tämän vuosisadan alkupuoliskolle. Hän ei ole perustanut hankintojaan esimerkiksi ateljee- tai näyttelykäynteihin, vaan lähinnä helsinkiläisten taidekauppiaiden kulloinkin tarjolla olleisiin valikoimiin. Yhtä kaikki monet näin tehdyt löydöt ovat mielenkiintoisia sekä taiteelliselta että taidehistorialliselta kannalta. Ulkomaisia teoksia on tullut mukaan lähinnä vain graafisten teosten muodossa.
Kotimaisen taiteen varhaisinta kerrostumaa ovat düsseldor- filaisen koulun idealistista realismia edustavat maalaukset. Niihin voi lukea Ferdinand von Wrightin (1822-1901) hartaasti nähdyn "kartanonmuotokuvan" Domargårdista vuodelta 1878, yhden noista lukuisista vastaavista tilaustöistä, joita myös vanhempi veli Magnus leipätöikseen joutui paljon tekemään. Tässä kokoelmassa veljeksistä on mukana vain Ferdinand bravuurikuvineen teeri- ja peipposparista 1880-luvulta ja harvinaisuutena tämän ihmelapsena aloittaneen lintumaalarin vesiväritutkielma käestä, maalattu 12-vuotiaana - jolloin hänellä jo oli kolmen vuoden tuotanto takanaan!
Suomalaisen maisemamaalauksen uranuurtaja Werner Holmberg kokoelma nimilistasta puuttuu, mutta hänen mantteliperinnästään kiivaasti kilpailleet Hjalmar Munsterhjelm (1840-1905) ja Berndt Lindholm (1841-1914) siinä ovat. Molemmat he hallitsivat suvereenisti saksalaisen maisemakoulun detaljintarkan tekniikan kauniita metsä- ja järvimaisemia kuvatessaan. Ne olivat paitsi erinomaisia maalauksia vähitellen niin suosittuja, että myöhemmällä iällään kumpikin tuotti niitä uskomattomia määriä "markkinoille". Siitä huolimatta juurilleen eteläiseen Hämeeseen asettunut Munsterhjelm pystyi yhä uudelleen välittämään suomalaisen sisämaan maiseman olemuksen kaikessa kesäisessä herkkyydessään, kuten tämän kokoelman levollisessa tunnelmapalassa Kesäpäivä järvellä. Lindholm oli maalarina elävämpi ja monipuolisempi taiteilija ja ilmeisesti yhtä tuottelias. Hän ei pitkään tyytynyt saksalaiseen akateemisuuteen vaan innostui Pariisissa esiin tulleesta impressionismista jo 1870 eli aikaisemmin kuin kukaan pohjoismaisista kollegoistaan. Kun hänen tuon ajan maalauksiaan ei kuitenkaan kotona osattu lainkaan arvostaa, hän palasi lähemmäs entistä realismiaan kehittäen erityisesti metsänsisusten kuvaamisen huippuunsa sellaisissa teoksissa kuin Mäkelän kokoelmiin kuuluvassa Metsätiessä (1875). Toisen bravuurinsa hän kehitti merimaisemista, joita hän maalasi valtavan määrän Ruotsin länsirannikolta varsinkin sen jälkeen kun hän oli ottanut vastaan toimen Göteborgin taidemuseon intendenttinä. Näistäkin kokoelmissa on yksi tyypillinen näyte. Kolmas samanikäinen maalari oli Fredrik Ahlstedt (1839-1901). Hänkin kuului Düsseldorfissa opiskelleihin, vaikka kokoelmassa oleva Verkonpaikkaaja kuuluu myöhemmän realistisen valomaalauksen piiriin ja on luultavasti maalattu Vesilahdella 1890.
Ahlstedt ohjasi Turussa jonkin aikaa Victor Westerholmin (1860-1919) opintoja, mutta pian tämä ohitti opettajansa ja tuli puolestaan Turun maineikkaan piirustuskoulun johtajaksi ja aikanaan perustetun Turun taidemuseon ensimmäiseksi intendentiksi. Westerholm oli meillä viimeinen, joka sai oppinsa Düsseldorfissa. Hänkin halusi nimittäin seurata Holmbergia kotimaan aiheita kuvaavana maisemamaalarina. Pariisilainen realismi ja impressionismi muuttivat kuitenkin hänen maalaustapaansa jo vuoteen 1885 mennessä, jolloin kokoelmaan kuuluva Maisema Ahvenanmaalta on tehty. Tällöin hän jo asui kaiket kesät Ahvenanmaan Lemlandissa kooten ympärilleen tunnetun taiteilijasiirtokunnan. Ahvenanmaan saaristoluonto sai hänestä mestarillisen kuvaajansa. Myöhemmässä vaiheessa hän maalasi kokonaan toiseen, laajoihin pintoihin perustuvan synteettiseen tyylilajiin, josta kokoelmassa on hyvä esimerkki Maaliskuun aurinko (1911).
Mäkelän kokoelman kolme Edelfeltiä ovat hyviä tekijälleen tyypillisiä näytteitä nekin. Varhaisin on piirretty luonnos Ateneumin tunnettuun maalaukseen Eukko pärekoreineen (1882). Muotokuvan mestaria edustaa kuva Elna Kurténistä, nuoresta tytöstä ja hänen koirastaan, todennäköisesti Eduskunnassa olevan Joachim Kurténin, porvarissäädyn puheenjohtajasta tilatun muotokuvan (1889) yhteydessä syntynyt maalaus. Eduskunnan teos muistuttaa miljöömuotokuvana paljon Louis Pasteurin muotokuvaa, joka vei Albert Edelfeltin (1854-1905) kansainväliseen maineeseen kuninkaan- ja tsaarinhoveja myöten. Kolmas näyte häneltä on etsaus Goslarista Harzissa (1902), joka perustuu 1898 tehtyyn piirrokseen.
Akseli Gallén-Kallelan (1865-1931) ryhmä on vähän laajempi mutta yhtä heterogeeninen. Siihen kuuluu kaksi teosta Gallenin opiskeluajoista Pariisissa: pieni piirros teatterikatsomosta, ehkä vuodelta 1885 ja vähän myöhempi Äiti sairaan lapsensa vuoteen ääressä (1887). Tämän ateljeehen lavastetun sommitelman Gallén maalasi seuraavan vuoden Taideyhdistyksen vuosinäyttelyä varten. Lieneekö aiheella ollut osuutensa, joka tapauksessa se on Mäkelän kokoelmassa ainoa jotenkin sairaanhoitoon viittaava teos. Muut "galleenit" ovat tunnettu etsaus Kosken kuulija (1896), suomalaisen taidegrafiikan ensimmäisiä itsenäisiä teoksia, sekä viisi pientä maalausta. Raikas luonnos Kevättalvi (1894) kuuluu mielenkiintoiseen vaiheeseen, jolloin taiteilija pakeni Helsingistä suurta pahennusta herättäneen Symposion-maalauksensa aiheuttamaa kohua Sääksmäen Rapolaan, vaimonsa kotitaloon, kypsyttämään suuria Kalevala-sommitelmiaan. Saunatyttö (1907) on yksi versio monien, alunperin Konginkankaalla 1904 maalatun aiheen pohjalta syntyneiden joukosta. Tämä tyylitelty puolirealistinen versio liittyy Seitsemän veljeksen kuvitustyön ajankohtaan. Syksyinen metsä (1909) liittyy puolestaan tyylimurrokseen, jolla taiteilija tavoitteli ajankohtaista voimakkaan ekspressiivistä väri-ilmaisua. Vaiheen suuret sommitelmat Hiihtäjä, Venematka ja Sammon ryöstö olivat Pariisin syyssalongissa esillä juuri 1909, ennen Gallénin perheineen tekemää matkaa Itä-Afrikkaan (1909-1911). Matkan jälkeen syntyneeseen epätasaiseen maalaustuotantoon liittyy nopeasti tehty kukkakuva Rentukat, joka poikkeuksellisesti on signeerattu nimellä Kallela. Pohjoissatama (1918) on Helsingin-aihe ajalta vapaussodan jälkeen, jolloin taiteilija Mannerheimin pyynnöstä toimi hänen adjutanttinaan.
Mannerheimin muotokuvia maalannut Antti Favén (1882-1947) liittyi hänkin Suomen itsenäistymisen kuvioihin nuoren valtakunnan ensimmäisenä "hovimuotokuvaajana". Hän oli taiturimainen siveltimen käyttäjä ja pilapiirtäjä, joka parhaimmillaan teki lennokkaita potretteja kuin Zorn ikään. Zornin manttelinperijänä elegantti ja salonkikelpoinen Favén esiintyikin Ruotsin hovissa Kustaa V:tä kuvatessaan. Hän oli Gallénin tavoin myös Kämpin parhaita asiakkaita. Gallénin 50-vuotispäivän illallisista hän maalasi oman tunnetun "Symposionsa" niihin osallistuneista taiteilijoista. Yhtä rehevän elämäniloinen kuva välittyy Mäkelän kokoelman viiksekkään herran muotokuvasta (1919), jonka malli on toistaiseksi tunnistamatta. Maalauksen taiteilija on merkinnyt nimellä "Hotel Kämp".
Samaa ajallista vaihetta edustaa ainoa Pekka Halosen työ Kotoinen talvimaisema (1918), mehevän värikkäästi Halosenniemellä ilmeisesti "kapinan" vielä vallitessa maalattu. Eero Järnefeltin Koli (1928) on yksi hänen myöhäisimmistä versioistaan tästä ensi kerran Pariisin maailmannäyttelyä 1900 varten maalatusta suositusta aiheesta. Samoin pastellit Siniset silmät ja Ylioppilas ja tyttö kuuluvat tähän jo vähän siloiseen myöhäistuotantoon.
Hugo Simberg (1873-1917) grafiikkaa kuului Mäkelän kokoelmaan oikeastaan enemmän kuin ne neljä viivasyövytystä, jotka Lääkäriliitolle tulivat. Ne kaikki eli Täti ja isä, Luutamummo I, Talvitie II ja Ex libris Wolter Simberg II ovat 1890-luvun lopulta, jolloin Simberg eli Gallén-Kallelan vaikutuspiirissä Ruoveden Kalelassa.
Viime vuosisadan mestareista ovat vielä edustettuina Helene Schjerfbeck (1862-1946) ja Ellen Thesleff (1869-1955), tosin tämän vuosisadan puoleisilla teoksillaan. Schjerfbeckiä on vain yksi maalaus Tyttö punaisissa, joka lienee 1920-luvulta. Thesleffin ryhmä on laajempi: kolme öljymaalausta ja kolme graafista teosta. Maalaukset Mökki tien varrella (1925) ja Talo puistossa antavat hyvän käsityksen poikkeavasta, runollisen hienostuneesta taiteilijanlaadusta, samoin kuin myös 30-luvun puupiirrokset Äiti ja Kevät.
T.K. Sallisen (1879-1955) voimakas kubistissävyinen Kajaaninkoski (1919) välittää tuntumaa varsinaisiin tämän vuosisadan tekijöihin, joista vain Marcus Collin (1882-1966) ja Santeri Salokivi (1886-1940) ovat innostaneet tekijää useampiin hankintoihin. Collanilta on mainio pastelliluonnos yhteen hänen pääteokseensa "Katu" (1923) ja Salokiveltä muutama näyte tämän tunnetun turkulaisen impressionistin satama- ja saaristomaisemista. Suomalaista kuvanveistoa edustaa yksinään Wäinö Aaltosen (1894-1966) patsastyön yhteydessä 1950-luvulla syntynyt P.E. Svinhufvudin pronssipää.
Ulkomaiset hankinnat ovat jääneet sivummalle ja rajoittuvat ymmärrettävästi grafiikkaan. Merkittävimpiä niistä ovat Pablo Picasson taidekauppiaastaan Daniel-Henry Kahnweileristä tekemä litografiamuotokuva (1957), jostakin syystä luetteloitu nimellä Juutalainen taidekauppias, Marc Chagallin värilito Kevät 1970-luvulta, ruotsalaisen Anders Zornin kaksi etsausta ja virolaisen Edouard Wiiraltin eläintarhakuvat leijonasta ja kamelista. Vain ranskalainen Roland Oudot on saanut värilitojen lisäksi kokoelmaan pari maalausta.
Näin voidaan todeta, että Arvo Mäkelän 75 teosta käsittävä lahjoitus on "kertaheitolla" lisännyt Suomen Lääkäriliiton taidekokoelman merkitystä ja laajentanut sen ulottuvuutta varsin pitkälle taiteemme historiaan.
Kuvat: Toimituskuva Oy
Matti Ruotsalainen
