Lehti 46: Liitto toi­mii 46/2007 vsk 62 s. 4349

Arvo Ylppö- kisan toiseen vaiheeseen viisi taiteilijaa Kilpailuehdotuksia tuli 140

Suomen Lääkäriliiton Arvo Ylppö -muistomerkkihankkeen suunnittelukilpailun finalistit on valittu. Kilpailuehdotuksia tuli kaikkiaan 140, joista viisi valittiin toiselle kierrokselle.

Jatkoon pääsivät

Orvo Heinonen

Kotkasta,

Pertti Kukkonen

Helsingistä,

Tea Mäkipää

Weimarista Saksasta,

Vesa-Pekka Rannikko

Helsingistä ja

Jukka Tuominen

Helsingistä. Voittaja valitaan heidän töidensä joukosta keväällä 2008. Kilpailuaika päättyy maaliskuun lopussa.

- Kilpailun toiseen vaiheeseen osallistuvat nämä ideakilpailussa palkitut viisi ehdotusta, joita taiteilijat jatkokehittelevät osin kilpailun palkintolautakunnalta saamansa palautteen pohjalta, hallintopäällikkö

Jaana Heinonen

Lääkäriliitosta kertoo.

Toiseen vaiheeseen osallistuvat kilpailijat toimittavat raadille muun muassa pienoismallin teosehdotuksestaan mittakaavassa 1:20, piirroksen, josta ilmenee teoksen sijoittuminen aiottuun tilaan Lääkäritalon edustalle, kirjallisen selostuksen tekotavasta ja -prosessista sekä arvion teoksen huolto- ja ylläpitotarpeesta.

Lue myös

Kilpailun palkintolautakunnan muodostavat Suomen Lääkäriliiton nimeäminä puheenjohtaja

Olli Meretoja,

jäseninä LT

Outi Aikio,

LL

Samuli Saarni,

johtajapsykiatri

Kari Pylkkänen

ja toiminnanjohtaja

Heikki Pälve.

Helsingin kaupungin taidemuseota edustaa arkkitehti

Klas Fontell

ja Suomen kuvanveistäjäliittoa kuvataiteilija

Marja Kanervo

ja kuvataiteilija

Timo Heino.

Lautakunnan sihteerinä toimii hallintopäällikkö

Jaana Heinonen.

Kilpailun toiseen vaiheeseen osallistuneet taiteilijat palkitaan voittajan löydyttyä 2 000 eurolla. Lisäksi toisen vaiheen kaksi parasta ehdotusta palkitaan 3 000 eurolla. Lopullisen teoksen tilaamisesta päättää Suomen Lääkäriliiton hallitus. Teos paljastetaan Kalevanpäivänä Lääkäriliiton 100-vuotisjuhlien yhteydessä vuonna 2010.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030