Suomalaista erikoislääkärikoulutusta on viime aikoina ohjannut lähinnä aluepolitiikka. Sen sijaan, että maassamme olisi paneuduttu korjaamaan koulutuksessa olevia puutteita, ovat erikoistuvat lääkärit juosseet aina sinne, minne heitä on poliittisten päämäärien edistämiseksi ohjattu. Muutoksia on perusteltu koulutuksen parantamisella, vaikka todelliset motiivit ovat olleet muualla.

Politikoinnin viimeisin todiste on ehdotus terveydenhuollon ammattihenkilöistä annetun asetuksen muuttamiseksi. STM on huolestunut valmistuneiden lääkärien perusterveydenhuollon lisäkoulutuksen terveyskeskuskoulutuksesta siinä määrin, että haluaa asetusmuutoksella varmistua sen laadusta. Sinällään kaunis ajatus, jos se olisi totta.

Todellisuudessa ehdotuksen taustalla ovat terveyskeskusten ja vuokralääkäriyritysten väliset ongelmat. En kiistä etteikö niitä olisi ollut, onhan toiminta vielä varsin uutta. Ongelmia on koettu olevan esimerkiksi vastuukysymyksissä, vaikka näin ei kai pitäisi olla. Terveyskeskus ja sen ylilääkäri kun eivät voi kieltää vastuutaan terveyskeskuksessa toimivien lääkärien ohjauksesta ja valvonnasta, vaikka palkka kiertäisikin vuokralääkäriyrityksen kautta.

Nuoren lääkärin koulutuksessa ei voimassa olevan lainsäädännön, asetusten tai koulutustavoitteiden perusteella ole mitään sellaista, mihin vaikuttaisi lääkärin palkan maksajan osoite. Hyvästä sekä huonosta ohjauksesta ja koulutuksesta on paljon käytännön esimerkkejä niin suorassa työsuhteessa olevien kuin vuokralääkärienkin osalta. Terveyskeskukset ovat kuitenkin valittaneet ongelmista erityisesti vuokralääkärien ohjauksen järjestämisessä. Taustalla on oletus vuokralääkäristä ensisijaisesti työvoimana, ei koulutuksessa olevana lääkärinä.

Tarvitaanko tällaisen ongelman ratkaisuksi kuitenkaan ministeriön antamaa asetusmuutosta? Ymmärtääkseni terveyskeskus saa vuokralääkäriyritykseltä juuri sellaista työvoimaa kuin on sopinut saavansa. Jos tehty sopimus sallii terveyskeskuksessa työtä tekevän vuokralääkärin olevan uransa alkuvaiheessa, ei mielestäni pitäisi olla yllätys, että hänelle on järjestettävä työn ohessa myös ohjausta ja koulutusta. Jos asian koetaan olevan ongelma, se ratkeaa tekemällä parempia sopimuksia, ei muuttamalla asetusta. Ja jos ongelmat ovat todellisuudessa jossain muualla, eivät ne ratkea ainakaan tällaisilla muka-ratkaisuilla.

Jos asetusmuutos tulee jossain muodossa voimaan, miltä tällä hetkellä valitettavasti näyttää, olen varma ainakin kahdesta asiasta. Ensinnäkin, terveyskeskustyön hiipuva suosio nuorten lääkärien parissa ei pakottamalla parane. Toiseksi, terveyskeskusten nuorille lääkäreille järjestämää koulutusta ja sen toteutumista ohjeiden ja säädösten mukaan tullaan jatkossa tarkkailemaan haukan lailla. Enää ei hyväksytä tekosyitä.