Lehti 23: Liitto toi­mii 23/2013 vsk 68 s. 1758 - 1759

Aurinkoinen terveyskeskuslääkäri Nokialta palkittiin

Vuoden Kollegaksi TAYS:n erityisvastuualueelta on valittu 55-vuotias yleislääketieteen erikoislääkäri Raija Järvenpää. Hän on työskennellyt Nokian terveyskeskuksessa vuodesta 1986 lähtien.

Sari Kosonen

- Toimin väestövastuulääkärinä noin 32 000 asukkaan kaupungissa ja siellä noin 2 000 asukkaan omalääkärinä. Työhöni kuuluu pääosin vastaanottoa, mutta myös ennaltaehkäisevää terveydenhoitoa eli lasten- ja äitiysneuvolan sekä pienen alakoulun lääkärin työt, Raija Järvenpää kertoo.

- Olen saanut tehdä töitä hyvien, osaavien kollegojen ja muun henkilökunnan kanssa. Meillä on perusterveydenhuollon yhteydessä toiminut pieni paikallissairaala, ja yhteistyö erikoissairaanhoidon kanssa on ollut saumatonta. Nokia on sen kokoinen kunta, että täällä tuntee lähes kaikki yhteistyökumppanit, ja se on ilman muuta suuri etu, Järvenpää sanoo.

- Hienointa työssäni on ihmisläheisyys - se, että saan työskennellä lähellä potilaan arkea. Työ on myös monipuolista. Olen opiskellut kognitiivista psykoterapiaa, toiminut kriisiryhmässä ja ollut useammassakin hoitoketjutyöryhmässä. Hoitoketjut antavat hyvän työvälineen yleislääkärin työhön, Järvenpää toteaa.

Resurssit kuntoon

Haasteellisimpana väestövastuulääkärin työssä Järvenpää pitää ajan käyttöä. Vastaanottoaikojen riittämättömyys on lähes päivittäinen ongelma.

- Perusterveydenhuollon resurssit pitäisi saada kuntoon koko maassa. Potilaiden ei pitäisi joutua odottamaan lääkärille pääsyä viikkotolkulla, Järvenpää toteaa.

- Lääkäreillä pitäisi olla nykyistä enemmän aikaa keskittyä varsinaiseen potilastyöhön. Nyt suuri osa ajasta menee tietokoneen kanssa seurusteluun ja paperien siirtelyyn, Järvenpää sanoo.

- Kun terveyskeskuslääkärin työn mielekkyyttä pohditaan, mielestäni olisi tärkeä saada erilaiset sihteerin työt minimoitua. Lääkärin ja hoitajan työparityöskentely lisäisi terveyskeskusten tehokkuutta ja potilastyytyväisyyttä, Järvenpää uskoo.

Innostuva ja innostava

"Raijassa yhdistyy ammatillinen kollegiaalisuus, välittömän yhteishengen luomiskyky ja talon uusien kollegojen erityinen huomioiminen. Raija on suorittanut ensimmäisten joukossa yleislääketieteen ohjaajakoulutuksen ja kehittänyt pitkäjänteisesti sekä suunnitelmallisesti Nokian terveyskeskuksen nuorten kollegojen ohjaustoimintaa. Hän on esimerkillään innostanut monia valitsemaan yleislääketieteen erikoisalakseen", palkintoa Järvenpäälle ehdottaneet kollegat perustelevat.

"Raija on aurinkoinen, hymyilevä ja hän suhtautuu työtovereihinsa lämpimästi. Hän uskaltaa laittaa itsensä likoon mitä moninaisimmissa tilanteissa, olipa kysymys pikkujoulujen näytelmästä tai tekijää kaipaavasta päivystysvuorosta. Raija on rohkea uusien haasteiden edessä ja tarttuu toimeen. Hän innostaa muut toimimaan ja innostuu aidosti muidenkin ideoista", perusteluissa kuvaillaan.

Lue myös

- Vuoden Kollega -palkinto on hieno tunnustus itselleni, mutta ennen kaikkea koko työyhteisöllemme. Kollegojen kesken on helppo tehdä työtä vaikeissakin olosuhteissa. Erityisesti nuorten lääkärien ja opiskelijoiden ohjaaminen on ollut antoisaa. On iso ilon aihe, että fiksuja ja hyviä lääkäreitä valmistuu koko ajan, Järvenpää sanoo.

Arvostusta terveyskeskustyölle

Lääkäriliitossa vietetään kollegiaalisuuden teemavuotta. Teemavuoden aikana palkitaan viisi Vuoden Kollegaa - yksi jokaiselta erityisvastuualueelta. TAYS:n erityisvastuualueella ehdotuksia Vuoden kollegasta tuli usealta eri sektorilta.

- Alueellamme toimii valtaisa joukko lääkäreitä, joiden esimerkillinen toimintatapa koituu aina lopulta myös potilaidemme parhaaksi. On hienoa, että pitkäjänteinen terveyskeskustyö saa ansaitsemaansa arvostusta, sanoo Lääkäriliiton TAYS:n erityisvastuualueen piiriylilääkäri Juho Kivistö.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030