Lehti 4: Liitto toi­mii 4/2003 vsk 58 s. 442 - 443

Duodecimin, Lääkäriliiton ja Finska Läkaresällskapetin julkilausuma: Lääkärin etiikka ja terveydenhuollon ongelmat

Suomalainen Lääkäriseura Duodecim, Suomen Lääkäriliitto ja Finska Läkaresällskapet ovat antaneet yhteisen julkilausuman lääkärin etiikasta ja terveydenhuollon ongelmista. Julkilausuma esiteltiin Lääkäripäivillä. Se koskee lääkärin työn luonteen muuttumista ja mahdollisuuksia toimia ammattietiikan mukaisesti potilaiden hyväksi.

JOHDANTO

Suomalaisen terveydenhuollon kehittyminen sotien jälkeisistä lähtökohdista nykytasolleen on suurenmoinen saavutus. Kansalaisten elämään ja terveyteen ovat paljolti vaikuttaneet yleisen hyvinvoinnin nopea kasvu ja kansakunnan vaurastuminen, mutta myös terveydenhuollon toimenpiteillä ja lääketieteellä on ollut tässä kehityksessä oma tärkeä osuutensa. Terveydenhuolto toimii hyvin, ja kansalaiset ovat tähän asti olleet tyytyväisiä saamiinsa palveluihin. Ajassamme on kuitenkin asioita, joista suomalaiset lääkärit ovat yhä enemmän huolestuneita. Ne koskevat heidän työnsä luonteen muuttumista ja mahdollisuuksiaan toimia ammattietiikkansa mukaisesti potilaiden hyväksi. Lääkärijärjestöt haluavat tällä yhteisellä julkilausumallaan kiinnittää huomiota näihin seikkoihin ja esittää vetoomuksen epäkohtien poistamiseksi.

Yhteiskunnassamme on tapahtunut ja tapahtuu useita muutoksia, jotka vaikuttavat myös terveydenhuoltoon. Ongelmia aiheuttavat lääketieteen sisäiset ja yleiset yhteiskunnalliset muutokset. Näkyvä seuraus on terveydenhuollon kustannusten suureneminen kansantulon kasvua nopeammin. Väestön ikärakenteen muutos, kalliin teknologian kehittyminen ja arkisten ilmiöiden lääketieteellistyminen (medikalisaatio) ovat tärkeimmät syyt kustannusten kasvuun. Lääketieteen teknistyminen, taloudellisten arvojen korostuminen ja uhkaava työvoimapula ovat muita huolen aiheita.

Terveydenhuollon ongelmien ratkaiseminen on kaikkien yhteinen asia. Periaatteista tulee sopia valtakunnallisesti poliittisten päättäjien, hoidon toteuttajien ja kansalaisten kesken. Valtion ja kuntien velvoitteena on turvata kansalaisten perusoikeudet, huolehtia terveydenhuollon vakaasta rahoituksesta ja luoda sellainen toimintaympäristö, jossa lääkärit voivat ammattietiikkansa mukaisesti toimia potilaidensa parhaaksi.

Yhteiseen sopimukseen kuuluu, että lääkärit vastaavat hoidon hyvästä tasosta, toimivat ammattitaitoisesti aina potilaan parhaaksi ja osallistuvat omalla panoksellaan terveydenhuollon kehittämiseen. Yhteiskunnan päättäjien on puolestaan kunnioitettava lääkärin etiikkaan kuuluvaa hoidon velvoitetta. Näin luodaan edellytykset avoimelle keskustelulle edessä olevista vaikeista asioista, joihin kuuluu erityisesti priorisointi terveydenhuollossa.

Lääkärit kantavat huolta siitä, että yhteiskunnassa vallitsevat ristiriitaiset arvot uhkaavat toiminnan ytimenä olevaa ammattietiikkaa. Perinteisen etiikan mukaan potilaan ja lääkärin välinen suhde on kahdenkeskinen asia eivätkä mitkään ulkopuoliset seikat saa siihen vaikuttaa, ei myöskään raha. Tämä ihanne on hämärtymässä, sillä hoitosuhteeseen on tunkeutumassa ulkopuolisia: päätöksentekijöitä jotka vaativat säästöjä ja supistuksia, kaupallisia intressejä ja omia asioitaan ajavia eturyhmiä. Jos lääkärin ammatillista itsenäisyyttä ei turvata, lääkärin ja potilaan keskinäiseltä luottamukselta häviää pohja.

1. Lääkäri toimii aina potilaansa parhaaksi.

2. Lääkäri kunnioittaa potilaan tahtoa väistämättä kuitenkaan vastuuta välittämisestä. Lääkäri tukee potilaansa tekemiä päätöksiä antamalla rehellisesti ja ymmärrettävällä tavalla päätöksentekoon tarvittavaa tietoa.

3. Lääkäri pitää salassa luottamukselliset tiedot, jotka hän potilaita hoitaessaan saa.

4. Lääkäri edistää toiminnallaan sosiaalisen oikeudenmukaisuuden toteutumista terveydenhuollossa ja kohtelee potilaitaan tasa-arvoisesti ketään syrjimättä.

Lääkärien toiminnallisen itsenäisyyden edellytyksenä on potilaiden ja yhteiskunnan luottamus. Se voidaan saavuttaa noudattamalla yhteisesti hyväksyttyjä eettisiä periaatteita ja huolehtimalla omasta ammattitaidosta.

Lääkärin velvollisuutena on ylläpitää ja kehittää jatkuvasti ammattiosaamistaan ja yhteistyötaitojaan suhteessa potilaisiin, terveydenhuollon muihin ammattilaisiin ja yhteiskuntaan sekä osallistua oman organisaationsa kehittämiseen ja yhteisten asioiden hoitoon puolueettomana asiantuntijana. Hän on velvollinen perustamaan toimintansa varmimpaan käytettävissä olevaan tietoon ja ammatin tuomaan kokemukseen, etsimään ennakkoluulottomasti uutta tietoa ja tiedottamaan siitä avoimesti ja rehellisesti. Lääkärin tulee välttää sellaisia taloudellisia ja muita riippuvuussuhteita, jotka voivat häiritä puolueetonta suhtautumista tietoon ja tiedottamiseen. Lääkärin on tunnettava omat rajansa ja tunnustettava erehdyksensä. Mahdolliset erehdykset on käsiteltävä avoimesti, ei syyllisten etsimiseksi vaan opiksi ja toiminnan kehittämiseksi.

VETOOMUS

Jotta eri osapuolet voivat toimia yhteistyössä, on terveydenhuollon kaikilla työntekijöillä ja toimijoilla oltava yhteinen terveydenhuoltoa koskeva arvopohja ja yhteiset eettiset periaatteet.

POTILAAN JA LÄÄKÄRIN LUOTTAMUKSELLINEN SUHDE ON TURVATTAVA

Lue myös

Potilaalla on oltava keskeinen asema terveydenhuollon järjestelmässä. Potilaan parasta tavoiteltaessa tulee terveydenhuollon muiden tahojen tavoitteet jättää toissijaisiksi. Markkinavoimat, yhteiskunnan paineet ja hallinnon vaatimukset eivät saa vaarantaa potilaan asemaa. Lääkärin velvollisuus on puolustaa potilaan asemaa.

HOITOPÄÄTÖKSET ON VOITAVA TEHDÄ YHTEISYMMÄRRYKSESSÄ POTILAAN KANSSA

Hoitoratkaisuja tehtäessä lääkäri kunnioittaa potilaan tahtoa. Tämä ei vähennä lääkärin vastuuta hoitopäätöksissä. Päätösten on oltava eettisesti kestäviä ja perustuttava varmimpaan käytettävissä olevaan tietoon.

HOIDON SAATAVUUS ON TURVATTAVA

Kansalaisten väliset erot hoidon saatavuudessa on tasoitettava. Kuntien ja valtion on sovittava vastuista ja vakaasta rahoituksesta. Lääkärien ja julkisen vallan on toimittava yhdessä oikeudenmukaisuutta vaarantavien epäkohtien poistamiseksi.

LÄÄKÄRIEN TYÖOLOT ON SAATAVA KUNTOON

Lääkärien työoloja terveydenhuollon piirissä on parannettava. Terveydenhuollon toimivuus edellyttää riittävän lääkärityövoiman turvaamista. Tähän on mahdollista päästä parantamalla työoloja siten, että lääkäreillä on riittävästi aikaa omistautua ydintehtäväänsä eli potilaiden hoitoon. Lääkärien on voitava vaikuttaa nykyistä enemmän oman työnsä järjestelyyn.

TÄYDENNYSKOULUTUS ON JÄRJESTETTÄVÄ

Lääkärien ammatillinen kehittyminen on turvattava riittävän täydennyskoulutuksen avulla. Tämä on sekä potilaiden että terveydenhuollosta vastaavan yhteiskunnan etu. Täydennyskoulutus on suunniteltava ja toteutettava lääkärityöntekijöiden ja työnantajien yhteistoimin. Työnantajien on vastattava työntekijöidensä koulutuksen kustantamisesta.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030