Eläkeratkaisu sortaa naisia ja korkeasti koulutettuja
Akavan hallitus mukaan luettuna Lääkäriliitto hylkäsi työmarkkinajärjestöjen esityksen eläkeuudistukseksi, koska se on epäedullinen naisille ja korkeasti koulutetuille.
Eläkeratkaisu merkitsee, että yleinen eläkeikä nousee 63 vuodesta 65 vuoteen. Vanhuuseläkkeen alaikärajaa nostetaan 1.1.2017 alkaen vuonna 1955 syntyneistä alkaen vuosittain kunkin vuoden alussa kolme kuukautta jokaista syntymävuosiluokkaa kohden kunnes vanhuuseläkkeen alaikäraja on 65 vuotta. Ensimmäinen ikäluokka, jonka eläkeikä on 65 vuotta, ovat vuonna 1962 syntyneet.
Eläkettä karttuu 1,5 % vuodessa eläkkeen perusteena olevista tuloista 17 ikävuodesta alkaen yläikärajaan saakka. Nykyisessä järjestelmässä 5362-vuotiaalle työssäkäyvälle eläkettä karttuu 1,9 % ja 6367-vuotiaalle 4,5 % vuosiansioista. Uudessa ratkaisussa korotettu karttuma ja superkarttuma poistuvat.
Ratkaisu ei kannusta kouluttautumaan
Akavan kritiikki tehtyä ratkaisua vastaan kohdistuu siihen, että kaikkia tulonsaajia ei kohdella tasa-arvoisesti, eikä koulutusta arvosteta. Ratkaisu ei kannusta kouluttautumaan, sillä karttumien poisto rankaisee erityisesti mmattikorkeakouluissa ja yliopistoissa opiskelevia, jotka siirtyvät työelämään myöhemmin kuin vähemmän kouluttautuvat.
- Korotettu karttuma on keskeinen asia koulutetuille. Lähellä eläkeikää oleva korotettu karttuma kannustaa myös jatkamaan työelämässä pidempään. Tässä uudistuksessa nykyisestä 1,9 %:n karttumasta on luovuttu. Siksi me emme voi hyväksyä tätä ratkaisua, Lääkäriliiton toiminnanjohtaja Heikki Pälve toteaa.
Uusi ratkaisu sortaa myös naisia, jotka ovat perhesyistä pois työelämästä miehiä enemmän.
Seuraava maan hallitus antaa esityksen eläkeuudistuksesta eduskunnan päätettäväksi loppuvuodesta 2015. Uudistus astuisi voimaan vuoden 2017 alusta.
Lisätietoa eläkeuudistuksesta Lääkäriliiton verkkosivuilla osoitteessa www.laakariliitto.fi > jäsenuutiset ja Akavan verkkosivuilla osoitteessa www.akava.fi/uutishuone/elakeratkaisu