"Lapsistani on tullut kunnon kansalaisia, vaikka olinkin kokonaan töissä joka toisen viikonlopun koko heidän lapsuutensa ajan", totesi seitsenkymppinen yhdysvaltalainen kirurgi lääkäreiden koulutusta käsittelevässä kongressissa syyskuussa Genovassa. Hänen kommenttinsa sessiossa, joka käsitteli lääkäreiden erikoisalan valintaan vaikuttavia seikkoja, sai aikaan kiivaan kommentoinnin opiskelijoilta ja nuorilta erikoislääkäreiltä.

Lääkäreitä koulutetaan Suomessa enemmän kuin koskaan. Tästä huolimatta osalla erikoisaloista ollaan huolissaan lääkäreiden riittävyydestä. Suomen Lääkärilehdessä julkaistussa Mira Kajantien ym. artikkelissa käsitellään erikoislääkärien määrän kehitystä vuoteen 2015 (SLL 38/2006). Tilastojen valossa tilanne näyttää kohtalaiselta: osalle nykyisistä pula-aloista (esim. ortopedia, anestesiologia ja psykiatria) luvataan vähintään kahdenkymmenen prosentin kasvua lääkärimäärissä. Tilastot kuitenkin vain pyrkivät ennustamaan. Tilanteeseen voi merkittävästi vaikuttaa vaikkapa lääkäreiden töiden osa-aikaisuus. BMA oli tutkinut kohortti-otoksena vuonna 1995 Isosta Britanniasta valmistuneita lääkäreitä. Työn ja elämän balansointi ("work-life balance") oli tullut entistä tärkeämmäksi ja tämä oli suuresti vaikuttanut vaikkapa työpaikan valintaan. Vuonna 2001 noista lääkäreistä 13 % oli ollut osa-aika työssä, 2004 jo 30 %. Päädymmekö samansuuntaiseen kehitykseen Suomessakin?

Kanadalaisten tutkimuksessa oli vuorostaan selvitetty sisätaudeille erikoistuvien lääkäreiden syitä valita suppea erikoisalansa. Ehkä yllättävästi taloudelliset syyt eivät merkinneet suurimmalle osalle mitään, vaan alan valintaan vaikuttivat merkittävästi erikoistumisaikana nähdyt roolimallit ja mentorointi sekä ihmisen oma elämäntyyli ja perhe. Edes myöhemmät työmahdollisuudet eivät nousseet niin merkittävään osaan. Positiivisten roolimallien merkitys oli kuitenkin suuri. Erikoisaloilla kannattaa selvästi kiinnittää huomiota siihen, millaisen kuvan opiskelijoiden kouluttajat ja koko klinikan väki antaa työympäristöstä. Tyly kohtelu ja nuiva koulutus saattaa karkottaa hyvät erikoistujaehdokkaat muille aloille.

Elämäntyyli on muuttunut, sille emme voi mitään. Ihmiset arvostavat nykyään enemmän vapaa-aikaa ja perhettä. Emme saa koulutettavia motivoitumaan paljon päivystäville, raskaille erikoisaloille, jos emme pysty tarjoamaan kuin mielikuvaa loputtomasta vuosista verta, hikeä ja kyyneleitä. Jos pienten lasten vanhemmat saavat kotona tarpeekseen valvottuja öitä ja työtä vuorotta, voisiko ajatella että työelämä hieman joustaisi? Meillä on suuri haaste saada työelämää muutettua niin, että myös runsaasti työsidonnaisuutta sisältävät alat ja työpaikat saavat jatkossa lääkäreitä.

Taloudellisia seikkoja ei voi unohtaa. Monelle päivystäminen ja yksityisvastaanotto ovat edelleen keinoja hankkia makkaraakin leivän päälle. Meillä ei toistaiseksi ole mitään keinoja nostaa päiväaikaisia ansioita ahkeruudella tai ammattitaidon kehittämisellä. Päiväaikaisten ansioiden nousu mahdollistaisi päivystysten ja iltatöiden vähentämisen.

Naiset tekevät myös suurimman osan kotitöistä. Iäkkäämmillä kollegoilla oli usein vaimo, joka hoiti lapset ja kodin. Urologi Patrick Walsh kiitti eräässä artikkelissa lämpimästi vaimoaan, jonka panosta ilman hän ei olisi koskaan kyennyt luomaan menestyksekästä uraansa. Se, mitä moni meistä naislääkäreistä ilmeisesti tarvitsisikin, olisi hyvä vaimo.

Vaimoja työpaikat eivät välitä, mutta työn sisällön ja koulutuksen suunnitteleminen kannattaa aloittaa pian. Nykyajan lääkärit ovat varmoja, että heistä tulee kunnollisia, taitavia lääkäreitä ilman, että he ovat joka toinen viikonloppu työpaikalla. En tiedä mitä seitsemänkymmentä täytettyäni ajattelen, mutta nyt keski-ikäisenä pienen lapsen äitinä arvelen heidän olevan ihan oikeassa.