Varsin iso osa kollegoista kokee (otos: kilautin kavereille), että sähköiset reseptit eivät työtä ainakaan nyt haittaa, ja ajoittain - kansallisille sähköisille projekteille täysin epätyypillisesti ja käsittämättömältä kuulostavasti - jopa helpottavat ja nopeuttavat työtä!

Mutta turhan monen kokemukset poikkeavat tästä. Jos 30 vuotta sähköisiä työkaluja käyttänyt terveyskeskuskollega päätyy siirtymään takaisin paperiresepteihin (tehtyään 118 virheilmoitusta) vedoten potilasturvallisuuteen ja ajankäyttöön tai terveyskeskuksen vastuuntuntoinen ylilääkäri päätyy keskeyttämään käyttöönoton samoihin syihin vedoten, pitäisi hälytyskellojen soida niin ohjelmistotoimittajalla kuin ennen kaikkea THL:ssä ja Kelassa. Jospa tällä kertaa käytäisiin tilanne läpi ymmärtäen, että jopa valtionhallinnossa on voitu tehdä virheellisiä määrityksiä ja että mätiä omenia eivät ole olleet kollegat, jotka eivät ole oppineet ohjelmiston vaativan jopa kuuden tunnin eReseptikoulutuksen aikana kaikkia virheansoja ulkoa. Ja ettei syypää ole yksinomaan ohjelmistotoimittajakaan, vaikka korjausten matelevaa etenemisvauhtia ei voi sopivana pitää.

Joskus potilasturvallisuuden nimissä on tehtävä nopeitakin muutoksia myös Kelan määrityksiin. Ei pidä odottaa, kuinka monta kansalaista ehtii kuolla vaikkapa sen takia, että kokonaan toimitettua mutta potilaalta lopetettua lääkettä ei voida mitätöidä eikä ole keinoa viestiä kollegoille, että kyseistä lääkettä ei tule uusia ja että sen lopettamisen syynä oli jopa hengenvaarallinen haittavaikutus. Paperimaailmassa olisin repinyt kyseisen reseptin, jolloin ainakaan saman reseptin uusiminen erehdyksessä ei olisi enää onnistunut!

Tai sen takia, että Kelan lääkerekisteriin (jota on pakko käyttää) ja sen kautta potilaskertomusten lääkelistoille ei saada enää rakenteisessa muodossa sellaisia lääkeaineita, joilla ei ole myyntilupaa - MDR-tuberkuloosia kun on vain hoidettava ja foolihappoa annosteltava metotreksaatin ohessa. Interaktioista varoittava ohjelma kun ei ymmärrä tekstipohjaisia kirjauksia.

Reseptikeskuksessa ei ole potilaan kokonaislääkitystä, mikä on ollut tiedossa alusta saakka (viittaan esimerkiksi Lääkäriliiton kommentteihin vuodelta 2007). Sairaala-apteekit toimittavat tuberkuloosin hoidon lääkkeet tai hiv-positiivisten antiretroviraalit, mutta näitä lääkkeitä ei voi määrätä Reseptikeskuksen kautta. Näillä lääkkeillä on tunnetusti hengästyttävä lista interaktioita, ja hoitolääkkeen pitoisuuksien laskulla on resistenssin kehittymisen kannalta tuhoisat seuraukset niin yksilölle kuin jopa hänen lähipiirilleen. Kuitenkin kansalaisille mainostetaan (pakollisessa) eReseptin informaatiossa, että lääkäri näkee tietokoneelta kokonaislääkityksen. Kunhan joku muistaa infektiopolilla mainita, että ähäkutti, eipä näekään.

Vastuu potilasturvallisuudesta ei koske siis pelkästään yksittäistä lääkäriä, terveydenhuollon johtoa tai edes potilaskertomusohjelmiston toimittajaa. Jos valtiovallan toimielin antaa taannoiseen lumisille katoille kiipeämiseen verrattavissa olevan huonon ohjeistuksen, on oltava rohkeutta tunnustaa myös omat virheet ja aloittaa niiden korjaus välittömästi. Ensi vuonna on kovin pitkä aika muuttaa asioita maassa, jossa lakejakin muutetaan joka perjantai.

Viisivuotissuunnitelmien itsepintaisella läpirunttaamisella on historiallisestikin ollut valitettavan tuhoisia seurauksia…