Lehti 39: Liitto toi­mii 39/2006 vsk 61 s. 4010

Erikoislääkärikoulutuksen arviointi tehostuu

Tanja Hannus

Opetusministeriö ja sosiaali- ja terveysministeriö ovat päättäneet arvioida erikoislääkärikoulutusta. Selvityshenkilöinä toimivat Oulun yliopiston silmätautien professori

Anja Tuulonen

ja Etelä-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin johtajaylilääkäri, dosentti

Hannu Puolijoki

. OPM:n rekrytoima Tuulonen arvioi erikoislääkärikoulutuksen laatua. STM:n tehtävään asettama Puolijoki puolestaan tarkastelee sitä, vastaako koulutus nykyisen palvelujärjestelmän tarpeisiin.

Lääkäriliiton koulutusjohtaja

Hannu Halilan

mielestä ministeriöiden yhteistyö lisää koulutuksen arvioinnin monipuolisuutta. Hänen mielestään erikoistuvan lääkärin arvioinnin on osuttava koko koulutuksen ajalle.

- Kirjallinen tentti ei ole todellakaan ainoa arvioitava asia, vaan erikoistujan on saatava palautetta jatkuvasti, Halila painottaa.

Hän toivoo, että erikoisalakohtainen koulutusohjelmien ja -paikkojen arviointi käynnistyisi Suomessa nykyistä määrätietoisemmin. Nyt lähinnä yksittäiset erikoisalat, kuten gynekologia, ovat tehneet omia selvityksiään. Myös Lääkäriliiton toimesta on arvioitu keuhkosairauksien, neurologian ja korva-, nenä ja kurkkutautien pilottiprojekteja.

Lue myös

Halilan mielestä selvitysmiesten olisi tarpeen myös tarkastella uudelleen nykyistä erikoisalojen määrää ja valikoimaa.

- Vuoden 1999 uudistuksessa erikoisaloja karsittiin liiankin rankalla kädellä. Sen jälkeen monille jo lakkautetuille, suppeille erikoisaloille on alettu perustaa lisäkoulutusohjelmia. Tällaiset avainkoulutukset näyttävät olevan kysyttyjä, joten olisi hyvä katsoa, mitä kaikkea meillä on ja mitä vielä tarvitaan, Halila sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030