Lehti 10b: Liitto toi­mii 10b/2001 vsk 56 s. 1220

Erkki Kentala: Meillä on joukkovoimaa!

Ulla Järvi

-Eihän tässä nyt ole hätäpäivää, kun on ammattiliiton iso organisaatio takana! hymyilee anestesiologian erikoislääkäri Erkki Kentala Turun yliopistollisesta keskussairaalasta.

Turun lakkotoimikunnan sairaalapuolen tiedotuksesta vastaava Kentala ei pelkää lakkoa. Kentala viittaa viime syyskesän tapahtumiin TYKS:issä, jolloin Heikki Pälven johdolla anestesiologit hakivat parannusta työoloihinsa.

Palkkauksellisesti Suomen jälkeenjääneisimpiin sairaaloihin lukeutunut TYKS joutuikin suorittamaan palkkataulukoiden tarkistuksia. Anestesiologien yhtenäisyyden ansiosta palkkatasoa luvattiin korjata monella työntekijäryhmällä. Kentala myöntää, että hengähdystauko ei jäänyt kovin pitkäksi, mutta toisaalta ilmapiiri sairaalassa on hänen mielestään parantunut johdon henkilövaihdosten myötä. Sairaanhoitopiirin ja TYKS:n hallinto yhdistettiin, ja johtoon tuli lääkäri.

Lue myös

Erkki Kentala korostaa, että kuten TYKS:n aiemmissa tapahtumissa, myös tässä lakossa on kysymys paljon muustakin kuin vain lääkärien palkoista. Kyse on mahdollisuuksista hoitaa ihmisiä parhaalla mahdollisella tavalla.

- Mehän taistelemme nyt myös potilaidemme oikeuksista saada hyvää hoitoa! Kentala muistuttaa.

Hän toivoo, että tulevina lakkopäivinä kollegiaalisuus säilyisi vaikeissakin ratkaisuissa.

- Ei ole mitään järkeä, jos kaksi erikoislääkäriä joutuu kiistelemään, kuka hoidetaan heti ja kenen hoitoa siirretään, Erkki Kentala sanoo.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030