Etäyhteys Jyväskylään
Syksyn jäsentilaisuuksissa on käyty vilkasta keskustelua terveyspalvelujen järjestämisestä. Jäsenet ovat kokoontuneet Jyväskylässä, Porissa, Rovaniemellä, Kouvolassa ja Seinäjoella.
KYS-ervan jäsenillassa Jyväskylässä tehtiin historiaa: käytössä oli ensimmäistä kertaa etäyhteys - joka vieläpä toimi kohtuullisen hyvin.
Piiriylilääkäri Kimmo Tarvaisen mukaan virtuaalisten tiedonsiirtovälineiden hyödyntäminen koko erva-aluetta koskevissa asioissa on hyvä tapa yhdistää lääkäreitä pohtimaan tärkeitä asioita, kuten esimerkiksi terveydenhuollon järjestämistä.
- Sairaanhoitopiirit mahdollistivat tilojen ja videoyhteyksien käytön. Tilaisuus järjestettiin yhdessä Keski-Suomen lääkäriyhdistyksen kanssa, ja yhteistyötä tehtiin Lääkäriliiton paikallisosastojen ja Lääkäriseura Duodecimin alaisten paikallisyhdistysten kanssa. Tämä oli kaiken kaikkiaan hieno juttu kollegiaalisuuden näkökulmasta, Tarvainen sanoo.
Lääkintöneuvos Timo Keistinen STM:stä havainnollisti muuttuvaa lainsäädäntöä ja palvelujen järjestämistä "karttaharjoituksen" avulla. Suomen kartalla näkyy asutuksen dramaattinen keskittyminen 40 vuodessa eteläiseen Suomeen ja pääkaupunkiseudulle.
Yksi tapa järjestää tulevaisuuden terveyspalveluja olisi osuuskuntamallilla toteutettava terveysasema. Professori Mauno Vanhala Itä-Suomen yliopistosta esitteli yhtenä mallina terveysaseman, jossa palvelujen tuottajat voivat toimia sisäisen yrittäjyyden perusteella tai työsuhteessa.
Liiton kanta on se, että palvelut pitää tuottaa lähellä kansalaisia ja tuotantoa pitää monipuolistaa erityisesti perusterveydenhuollossa. Lääkäriliiton näkemyksen terveydenhuollon järjestämisestä esitti politiikkatoimialan johtaja Heikki Pärnänen.
Lääkäriliiton mukaan tuotannon pitäisi perustua julkisten ja yksityisten palveluntuottajien osaamisen monipuoliseen hyödyntämiseen. Potilaalla pitää olla oikeus valita hoitopaikkansa ja lääkärinsä siten, että julkinen raha terveydenhuoltopalveluihin kulkee potilaan mukana.
Alustusten jälkeen osallistujat kävivät kiihkeää keskustelua lääkäripalvelujen tuottamistavasta. Lopussa todettiin kuitenkin, että terveydenhuollon haasteissa kaikki ovat samassa veneessä.
Pohjoisessa viritellään aluekokeilua
Pohjois-Suomen jäsentilaisuus Rovaniemellä keräsi 50 lääkäriä kuumaan keskusteluun OYS-ervan aluekokeilusta ja erikoislääkärien riittävyydestä. OYS-ervassa on selvitetty terveydenhuollon järjestämistä yhtenä kokonaisuutena.
- Aluekokeilu olisi ensimmäinen iso avaus paitsi ervasta järjestäjänä myös kokonaisrahoituksen kokeilusta, kertoo piiriylilääkäri Annu Tertsunen. Mallin mukaan OYS-erva olisi järjestäjä, ja keskussairaaloiden sairaanhoitopiirien kokoiset sote-alueet toimisivat tuottajina. Mukana olisi myös yksityisiä tuottajia. Vaativin erikoissairaanhoito jäisi mallin ulkopuolelle. Mallia on tarkoitus lähteä kokeilemaan pienempinä pilottihankkeina. Kainuu ja Länsi-Pohja ovat alustavasti ilmaisseet halukkuutensa kokeiluun.
Liitto pitää aluekokeilua myönteisenä.
- Alueellinen järjestäjärahoittaja-malli on hyvin lähellä Lääkäriliiton kannattamaa terveyspalvelujen järjestämismallia, arvioi Tertsunen. Jäsenillassa huolta herätti myös erikoislääkärien riittävyys Pohjois-Suomessa. Monella alalla koulutusmäärä ei riitä paikkaamaan eläköitymisen aiheuttamaa erikoislääkärivajetta ja arvioitua tarpeen kasvua.