Lehti 35: Liitto toi­mii 35/2006 vsk 61 s. 3495

Eurovaihe perusterveydenhuollossa

Riitta Keskitalo

Yksi perusterveydenhuollon merkittävimmistä ongelmista on lääkäripula. Monet kokeneet yleislääketieteen erikoislääkärit ovat siirtyneet yksityissektorille ja työterveyshuoltoon tai hankkineet kokonaan uuden spesialiteetin. Näistä lääkäreistä suuri osa tekee kuitenkin edelleen yleislääkärin työtä, mutta eivät perinteisessä virkasuhteessa kuntiin.

Perusterveydenhuollon ongelmat on tiedostettu pitkään, tärkeimpänä niistä työmäärän hallinnan puute. Vastuuväestöt kasvavat ja uusia tehtäviä ja velvoitteita siirretään perusterveydenhuoltoon ilman lisäresurssointia. Luottavatko päättäjät siihen, että suurten kurssien valmistuessa perusterveydenhuoltoonkin riittää tulijoita? Varsinaisiin ongelman syihin ei haluta puuttua.

Vast´ikään julkistettiin kyselytutkimus siitä, mille sektorille tulevat lääkärit arvelevat sijoittuvansa. Ainoastaan 10 % ilmoitti haluavansa työskennellä perusterveydenhuollossa. Määrä on pieni, ja edelliseen kyselytutkimukseen verrattuna osuus on laskenut. Lääkärin koulutuksella sijoitutaan moniin tehtäviin.

Nuoret kollegat ja kandit tulevat perusterveydenhuoltoon töihin pääsääntöisesti keikkafirmojen kautta tai suorilla sopimuksilla, harvemmin lääkäri-VES:n mukaisella palkkauksella. Näissä tilanteissa työnantaja on halunnut maksimoida hyödyn ja teetättää pelkästään sairasvastaanottoa, jolloin yleislääkärin työnkuvan monimuotoisuus jää kokematta. Onpa terveyskeskuksista kantautunut viestejä, että "keikkailijat" eivät saisi osallistua työpaikan sisäiseen meeting-toimintaan ja lääke-esittelyihin.

Eurovaiheen koulutukseen sisältyy 9 kuukauden mittainen pakollinen terveyskeskusjakso. Terveyskeskuksissa on tehty päätöksiä, että perusterveydenhuollon lisäkoulutukseen sisältyvää teoreettista koulutusta annetaan vain lääkäri-VES:n mukaisessa työsuhteessa työskenteleville. Pakottaminen ei tunnu kovin hedelmälliseltä lähtökohdalta herättää kiinnostusta perusterveydenhuoltoon...

Lue myös

Laillistamaton lääkäri ei kuitenkaan voi toimia itsenäisesti, vaan nykymääräysten mukaan hänelle täytyy olla nimettynä laillistettu lääkäri, jonka ohjannan ja valvonnan alla hän työskentelee. Tämä ohjaava laillistettu lääkäri ei voi toimia toisesta organisaatiosta, esimerkiksi keikkafirmasta käsin eli tämän ohjauksen ja valvonnan terveyskeskus joutuu joka tapauksessa järjestämään oman organisaationsa sisältä jokaiselle laillistamattomalle lääkärille riippumatta työsuhteen laadusta.

Jotta terveyskeskuspalvelu voidaan hyväksyä eurovaiheen palvelukseksi, tulee sen pitää sisällään myös teoreettista koulutusta. Tämä kieltämättä tuo työnantajalle lisäkustannuksia. Onko tämä kustannuserä kuitenkaan niin suuri, että kannattaa pakottaa nuoret kollegat lääkäri-VES:n mukaiseen palkkaukseen eurovaiheen ajaksi?

Perusterveydenhuolto tarvitsee ammattitaitoisia työhönsä sitoutuvia lääkäreitä. Eurovaiheen palvelun muodostuminen "pakkopullaksi" lääkäri-VES:n mukaisella palkkauksella ei liene kovin hedelmällinen lähtökohta. Maailma muuttuu, niin myös työsuhteiden laadut, mutta kollegiaalisuuden toivoisi säilyvän yhtenä kantavana voimana lääkäreiden keskuudessa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030