Fimnet uuteen aikaan
Uudistettu Fimnet-sivusto avattiin huhtikuun alussa tutussa osoitteessa www.fimnet.fi. Sivustolta löytyvät päivitettyinä kaikki vanhan Fimnetin käytetyimmät palvelut. Uusia palveluja kehitetään jatkuvasti.
- Fimnet-sivustoa on helppo käyttää erilaisilla päätelaitteilla. Kaikkiin sivuston palveluihin voi kirjautua yksillä ja samoilla Fimnet-tunnuksilla palvelun etusivulta, kertoo tuotepäällikkö Maria Nissilä Fimnet-palveluja tuottavasta Lääkärikompassi Oy:stä.
Fimnetin käytetyimmät palvelut kuten tietokannat, lomakkeet ja kollegahaku ovat edelleen mukana. Palvelua kehitetään vaiheittain tämän vuoden aikana. Luvassa on uudenlaisia keskustelupalstoja, omien tarpeiden mukaan räätälöitävissä olevia uutisvirtoja ja entistä virtaviivaisempia sähköpostiohjelmia.
Tulossa on myös uusia mahdollisuuksia ryhmäytymiseen: samasta aiheesta kiinnostuneet voivat perustaa Fimnetiin oman ryhmän, jossa he voivat jakaa tietoja ja kuvia sekä keskustella.
- Olemme kehittäneet palvelua jäsenten näkökulmasta. Uudistuksessa kiinnitetään huomiota erityisesti tiedonjaolle ja yhteisölliselle toiminnalle, Nissilä toteaa.
Lääkäriliiton jäsenet ja 1. vuosikurssin opiskelijat saavat käyttöönsä henkilökohtaisen Fimnet-tunnuksen, joka mahdollistaa pääsyn palveluihin. Kurssi-isäntä tai kandiseura kerää uusien opiskelijoiden tiedot. Tiedot toimitetaan Lääkäriliittoon ja tallennetaan liiton jäsenrekisteriin. Tämän jälkeen opiskelijoille lähetetään ilmoitettuun postiosoitteeseen tunnus ja salasana.
Ongelmatilanteissa kannattaa ottaa yhteyttä Fimnetin asiakaspalveluun, jonka tavoittaa sähköpostitse osoitteesta asiakaspalvelu@fimnet.fi ja puhelimitse numerosta 09 2315 8060. Asiakaspalvelu on auki arkisin kello 9-17.
- Otamme mielellämme vastaan ideoita Fimnetin kehittämiseksi. Ehdotuksia voi lähettää sähköpostitse asiakaspalveluun, Nissilä sanoo.