Hakemus vakuuttamatta jättämisestä pantava vireille tämän vuoden aikana
Lakisääteistä yrittäjäeläkevakuutusta ei ole välttämättä tarvinnut ottaa, vaikka laissa yritystoiminnan kestolle ja laajuudelle asetetut edellytykset olisivat täyttyneet. Vuoden 2001 loppuun mennessä oli mahdollista saada vapautus vakuuttamisvelvollisuudesta, jos toiminta oli vähäistä ja eläketurva muuten oli riittävä. Vapautus jatkuu myös vuodenvaihteen jälkeen edellyttäen, että olosuhteet säilyvät ennallaan.
Vuoden 2002 alusta on voitu tehdä päätös vakuuttamatta jättämisestä tilanteessa, jossa eläkettä ei karttuisi yritystoiminnasta lainkaan. Näiden päätösten osalta on säädetty, että niiden voimassaolo päättyy vuoden 2006 lopussa. Tämän vuoden loppuun mennessä on edelleen mahdollisuus hakea vakuuttamatta jättämispäätöstä. Ensi vuoden puolella jätettyä hakemusta ei enää tutkita.
Vakuuttamatta jättämistä haetaan eläketurvakeskukselta, ellei YEL-vakuutusta ole. Jos vakuutus on, haetaan päätöstä vakuutuksen myöntäneeltä työeläkeyhtiöltä.