Lehti 20: Liitto toi­mii 20/2008 vsk 63 s. 1876

Hallituksen kokous 8.5.2008: Tukea erikoislääkäriyhdistysten potilasturvallisuuskoulutukseen

Anne-Maj Aunula

Lääkäriliiton laatuneuvosto on aktiivisesti pitänyt esillä potilasturvallisuusteemaa jo vuodesta 2003. Se on edistänyt suomalaisen toimintamallin löytymistä järjestämällä useita seminaareja ja potilasturvallisuuskoulutusta mm. Lääkäripäivillä. Viime syksynä laatuneuvosto järjesti kaksipäiväisen koulutuksen esimiesasemassa toimiville lääkäreille. Liiton tutkimus- ja koulutustoimiala ryhtyy ylläpitämään listaa potilasturvallisuuden asiantuntijoista.

Virhetilanteet, niiden käsittely ja toimintakulttuurit ovat erikoisalakohtaisia. Erikoislääkäriyhdistysten täydennyskoulutustilaisuudet ovat tärkeitä tilaisuuksia lisätä virhetilanteiden käsittelyä kentällä ja motivoida myös järjestelmän kehittämistä. Hallitus päätti tukea erikoislääkäriyhdistysten potilasturvallisuuskoulutusta erityisellä koulutuspaketilla kustantamalla kouluttajien luentopalkkiot ja matkakulut.

Omahoidon tukeminen ja Global Health -kehityshanke

Hallitus myöntää 10 000 euroa Omahoidon tukeminen -hankkeen alkurahoitukseen. Nelivuotinen, moniammatillinen hanke aloittaa toimintansa tänä vuonna ja se käynnistää laajan kansallisen yhteistyön, jolla pyritään edistämään kansalaisten terveyttä ja toimintakykyä kehittämällä omahoitoa ja kouluttamalla ammattilaisia. Hankkeen aloitteentekijänä on ollut Lääketietokeskus. Yhteistyötahoina Lääkäriliiton lisäksi ovat ainakin Duodecim, Tehy, Lääkehoidon kehittämiskeskus Rohto, Suomen Farmasialiitto, Proviisoriyhdistys.

Lääkäriliitto on sitoutunut Global Health -kehityshankkeeseen vuosina 2007-09. Hanketta ollaan laajentamassa tarjoamalla koulutusta kaksi kertaa vuodessa: Suomessa vuosittain ja partnerimaassa Tansaniassa joka toinen vuosi. Lisäksi kurssi on tarkoitus järjestää myös Filippiinien Yliopiston kanssa vuosina 2009 ja 2011. Hallitus päätti tukea 8 000 eurolla/vuosi hankkeen laajentamista vuoteen 2011 saakka.

Lue myös

Kunnanlääkäri

Uulo Arhion

muistorahaston hoitokuntaan nimettiin liiton edustajiksi vuosiksi 2008-09

Olli Meretoja

(pj),

Samuli Saarni, Mikko Valkonen, Matti Viitanen ja Elisabeth Sampo

(siht.). Liiton edustajaksi lääketieteen lisensiaatti

Paavo Ilmari Ahvenaisen

säätiössä vuosina 2008-10 nimettiin

Taina Autti, Mikko Pietilä

ja

Ari Palomäki

. Säätiön puheenjohtajana toimii

Pekka Anttila

.

Akavan toukokuussa pidettävään liittokokoukseen nimettiin

Taina Autti, Samuli Saarni, Risto Ihalainen, Heikki Pälve

ja

Markku Kojo

. Akavan kevään liittokokouksessa käsitellään mm. ajankohtaista työmarkkinapoliittista tilannetta, toimintakertomusta ja tilinpäätöstä 2007.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030