Lehti 12: Liitto toi­mii 12/2000 vsk 55 s. 1407

Hallituksen päätöksiä 30.3.2000: Työryhmä selvittämään kokeilevia rahoitusmalleja

Mika Vehkasaari

Lääkäriliiton terveyspoliittinen kehitystyö on viime vuosina keskittynyt terveydenhuollon rahoituspohjan varmistamiseen ja ehdotukseen rahoituskokeilujen järjestämisestä.

Liiton hallitus päätti kokouksessaan asettaa työryhmän, jonka tehtävänä on selvittää mm. terveyspalvelujen rahoituksen ajankohtaiset kehittämistarpeet ja -vaihtoehdot sekä selvittää kokeilevien rahoitusmallien toteuttamismahdollisuuksia.

Lisäksi työryhmä jatkovalmistelee ja tarkistaa liiton kannanotot rahoituskysymyksissä sekä tarpeen mukaan suorittaa Suomen ja muiden maiden rahoitusmallien vertailua ja valmistelee aineistoa liiton ja lääkärien käyttöön ensi syksyn kunnallisvaaleja ajatellen.

Työryhmän määräaika päättyy 28.2.2001, mutta kunnallisvaaleihin tarkoitetun materiaalin tulee olla valmiina elokuun loppuun mennessä. Hallitus nimitti työryhmän puheenjohtajaksi Kari Pylkkäsen ja jäseniksi Arpo Aromaan, Risto Ihalaisen, Aki Lindénin, Hanna Mäkäräisen, Heikki Pärnäsen, Markku Äärimaan ja sihteeriksi Santero Kujalan.

Lue myös

Liiton RAHKEET-työryhmä oli viime vuoden alkupuolella saanut valmiiksi muistionsa, jossa se esitti terveydenhuoltoon uutta rahoitusmallia. Työryhmä korosti mm. potilaan valinnan vapautta ja yksityisen rahoituksen lisäämistarvetta.

Lääkäriliiton ehdotukset ovat saaneet eri puolilta osakseen ymmärtämystä, mutta käytännön toimenpiteisiin ei ole vielä päästy. Asian eteenpäin vieminen vaatii aktiivisia jatkotoimia, joiden valmistelua uusi työryhmä alkaa tehdä. Sen tehtävänä onkin tiivistää kokeilutavoitteet ja käynnistää yhteydenotot mahdollisiin kokeilutahoihin.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030