Lehti 25-26: Liitto toi­mii 25-26/2005 vsk 60 s. 2827

Hallituksen päätöksiä Tuija Tallilasta Turun paikallisosaston uusi aluepäällikkö

Anne-Maj Aunula

Lääkäriliiton hallitus nimitti Orilammella 13. -15. kesäkuuta pitämässään kokouksessa Turun paikallisosaston aluepäälliköksi Tuija Tallilan. Hän aloittaa tehtävässään 5. syyskuuta 2005. Tallilasta tulee myös järjestövaliokunnan jäsen.

Max Oker-Blom -palkinto myönnetään vuodesta 2006 alkaen kahden vuoden välein. Palkinto voidaan myöntää henkilölle, työryhmälle tai yhteisölle merkittävästä työstä terveydenhuollon kehittämisen hyväksi. Palkinnon saajan valitsee tunnustuspalkintotoimikunta, jonka puheenjohtajana toimii valtuuskunnan puheenjohtaja Kari Pylkkänen.

Apurahat jaettu stipendi- ja täydennyskoulutusrahastosta

Stipendi- ja täydennyskoulutusrahastosta on myönnetty apurahoja, jotka käytetään erityisesti kehitysmaissa lääkärinä toimimiseen tähtäävään koulutukseen tai jotka liittyvät lääkärien työoloihin, koulutukseen ja jaksamiseen liittyvään tutkimukseen sekä koulutukseen. Vuosille 2005 ja 2006 apurahoja jaettiin yhteensä 17 885 euroa. Apurahat saivat Mohamud Artan, Jaakko Helve, Ville Holmberg, Markku Kuisma, Kaisu Luiro, Kristiina Aalto, Pirjo Lindfors, Eliisa Mäenpää, Tuuli Nikkarinen ja Meri Vuorenkoski.

Lue myös

Viime vuoden lopussa lääkärien ammatillisen kehittämisen arviointineuvoston aloitteesta perustettu lääkärien täydennyskoulutusneuvottelukunta on ensimmäisessä kokouksessaan toukokuussa valinnut puheenjohtajaksi Pekka Anttilan ja varapuheenjohtajaksi Minna Kailan. Puheenjohtajan varajäseniksi on nimetty Harri Hyppölä. (Selostus arviointineuvoston työskentelystä ja lääkärien täydennyskoulutusneuvottelukunnan ensimmäisestä kokouksesta sivuilla 2828-31.)

Lastenortopedian ja -traumatologian erityispätevyys on perustettu. Erityispätevyys käsittelee tuki- ja liikuntaelimistön sairauksia ja niiden hoitoa vastasyntyneistä murrosikään sekä nuoreen aikuisikään asti. Pätevöityjän tulee olla ortopedian ja traumatologian, lastenkirurgian, yleiskirurgian tai käsikirurgian erikoislääkäri (ks. s. 2832).

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030