Lehti 39: Liitto toi­mii 39/2003 vsk 58 s. 3938 - 3939

Heikki Pälve luottamusmiehille: Terveydenhuollon uudistukset eivät voi onnistua ilman sitoutunutta lääkärikuntaa

Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve totesi Helsingin alueellisen luottamusmiespäivän tilaisuudessa syyskuun puolivälissä, että terveydenhuollon uudistukset eivät voi onnistua ilman sitoutunutta lääkärikuntaa.

- Kun paikallistasolla ruvetaan tekemään kehitystyötä, niin luottamusmies on tappi numero yksi. Hän edustaa kyseisen paikan työntekijöitä. Vain sellainen uudistus voi onnistua, johon työntekijät ovat sitoutuneet. Kyllä ylhäältä käsin voidaan päättää ihan mitä vaan, mutta jos me lääkärit emme ole asiassa mukana, niin ihmettelenpä millä uudistusta viedään eteenpäin.

Mika Vehkasaari

Pälve totesi, että luottamusmiehen rooli on aivan keskeinen.

- Luottamusmiehen rooli menee ohi ylilääkärinkin. Ylilääkärillä on erilainen näkövinkkeli asiaan, sillä luottamusmies edustaa selvästi lääkärikuntaa. Toki uudistustyössä tarvitaan myös ylilääkäreitä.

Hän muistutti, että terveydenhuollon perustapahtuma on lääkärin ja potilaan kohtaaminen.

- On pidettävä koko ajan mielessä se, minkä takia sairaalat ja terveyskeskukset on pantu pystyyn. Niissä lääkärit hoitavat potilaita. Kun terveyspalvelujärjestelmää kehitetään, niin siinä kehitystyössä on lääkärien oltava mukana. Jos he eivät ole mukana, uudistukset eivät voi onnistua.

- Valitettavasti tuntuu kuitenkin aina silloin tällöin siltä, että valtion puolella tehtäisiin mielellään ratkaisuja, joissa terveyspalvelujärjestelmää pyritään muuttamaan lääkärikuntaa kuulematta, hän jatkoi.

Pälveen mielestä johtajien on otettava lääkärit mukaan.

- Myös lääkärien on annettava panoksensa oman työyhteisönsä kehitystyöhön. Ei voida ajatella niin, että lääkäri sulkee oven potilaan saavuttua vastaanotolle ja keskittyy vain potilaskontaktiin. Meidän lääkärien täytyy olla mukana. Toivon, että te luottamusmiehet viette tällaista viestiä eteenpäin omille työpaikoillenne.

LUOTTAMUSMIEHET LIITON JA JÄSENTEN VÄLISSÄ

Luottamusmiehen ei tule jäädä yksin pohtimaan ratkaisuja ongelmiin.

- Ei ole mitään järkeä siinä, että kaikki työtehtävät kasaantuvat yhden ihmisen niskoille. Jos luottamusmies kokee, että hänen resurssinsa eivät jossain asiassa riitä, niin silloin tarvitaan joitain muita työyhteisöstä auttamaan luottamusmiestä.

Lääkäriliiton tehtävänä on antaa taustatietoa luottamusmiehille.

- Lääkäriliiton tehtävä numero yksi on pitää järjestöorganisaatio sellaisessa kunnossa, että se pystyy vastaamaan jäsenten tarpeisiin. Tämä tapahtuu hyvin luottamusmiesten kautta, joiden rooli on erinomaisen tärkeä. Liiton kuuluu pitää alueellisia luottamusmiespäiviä ja valtakunnallisia luottamusmiespäiviä ja liiton toimistossa pitää pystyä auttamaan luottamusmiestä eri ongelmissa.

Hän toivoi, että luottamusmiehet ovat aktiivisessa vuorovaikutuksessa liiton kanssa.

- Viimeisten vuosien aikana on aktiivisesti pyritty vahvistamaan liiton järjestöorganisaatiota, jotta meillä on myös mahdollisuuksia ja voimaa vastata eri alueilta ja luottamusmiehiltä tuleviin pyyntöihin. Jos sitä voimaa ei ole riittävästi, sitä täytyy vain lisätä.

Lue myös

Helsingin alueellisen luottamusmiespäivän tilaisuuteen kokoontui yli 30 lääkäriä keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Käsiteltävinä asioina olivat mm. HUS:n resurssit, terveydenhuollon rahoitus ja Kelan osuus siinä sekä Helsingin kaupungin avoterveydenhuollon organisaatiouudistus.

- Helsingin johtosääntöasia on herättänyt lääkärien keskuudessa pikkuisen närää. On myös pantu merkille, että joissakin muissakin terveydenhuollon alalla toimivissa työntekijäjärjestöissä asia on herättänyt närää - tosin toisista syistä. Kysymys on siitä, miten terveystoimea Helsingin alueella tulisi johtaa. Tämä on sellainen asia, joka mitä suuremmissa määrin kuuluu luottamusmiespäiville keskusteltavaksi, totesi Pälve.

Hän muistutti, että Suomen terveydenhuoltojärjestelmä ja lääkärit sen mukana ovat olleet viimeiset vuodet aikamoisessa myllerryksessä.

- Terveyspalveluihin kohdistuu erilaisia uhkia ja paikallisissa toimipisteissä on ongelmia. Lääkärit ovat se porukka työtehtävää, joka loppujen lopuksi päättää, miten työ voi lopulta onnistua. Tämä on tärkeä ymmärtää.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030