Helsingin vastuualueen aluepäällikkö Risto Avela: Aluepäällikkö toimii linkkinä liiton ja kentän välillä
Lääkäriliiton aluepäällikköorganisaatiossa Helsingin vastuualue on jaettu erikoisairaanhoidon ja perusterveydenhuollon kesken. Erikoissairaanhoidon asioista vastaavana aluepäällikkönä toimii anestesiologi Risto Avela HYKS:n Silmä-korvasairaalasta. Hän on ollut tehtävässä syksystä 2001 lähtien.
- Näen aluepäällikön roolin linkkinä liiton ja kentän välillä. Järjestövaliokunnan kokouksissa pystyy kertomaan, missä meillä mennään ja kuulee lisäksi, mitä muualla Suomessa tapahtuu, tuumii Avela aluepäällikön tehtävistä.
Avela on syntynyt Lahdessa, käynyt koulut Tikkakoskella ja opiskellut lääkäriksi Helsingissä. Anestesiologian erikoislääkärin paperit hän sai vuonna 1991.
- Kun olin kolmannella tai neljännellä luokalla kansakoulussa, minulla oli haaveena tulla kirurgiksi. Lukiossa tein sitten lopulta sen valinnan, että haluan lääkikseen. Opiskeluvaiheessa ei kirurgiksi haluaminen ollut enää välttämättömyys, hän muistelee.
Avela toimii nykyään apulaisylilääkärin virassa HYKS:n korvaklinikalla.
- Olen aloittanut anestesialääkärinä Invalidisäätiöllä. Sen jälkeen olen kiertänyt suurin piirtein kaikki Helsingin yliopistosairaalat ja kaupunginsairaalat.
NOPEASTI VARALUOTTAMUSMIEHESTÄ PÄÄLUOTTAMUSMIEHEKSI
Avelan luottamusmies- ja järjestöelämäura on ollut rakettimaisen kiihtyvä. Muutama vuosi sitten hän oli vielä varaluottamusmiehenä, mutta nyt hän toimii jo pääluottamusmiehenä. Noin 2 300 lääkärin HUS-piirissä on kaksi pääluottamusmiestä, joista Avela on toinen. Hänen vastuualueellaan toimivissa sairaaloissa työskentelee noin 1 500 lääkäriä.
- Aluksi minut valittiin varaluottamusmieheksi 1990-luvun lopulla. Siinä hommassa ehdin olla muutaman vuoden ajan. Olin varaluottamusmiehenä, kun minusta tuli liiton aluepäällikkö lääkärilakon jälkeen. Vuosi sitten minut valittiin ensin luottamusmieheksi ja tämän jälkeen varapääluottamusmieheksi, mikä pikkuisen helpotti työskentelyä aluepäällikkönä.
Hän ehti olla vain puolisen vuotta varapääluottamusmiehenä, kun pääluottamusmiehenä toiminut Martti Lalla jäi viime maaliskuussa osa-aikaeläkkeelle ja jätti pääluottamusmiehen homman. Tehtävä siirtyi ikään kuin luontaisesti Avelalle.
- Tuumin silloin, että puolen vuoden saattohoito on vähän liian lyhyt aika. Pääluottamusmiehen tehtävä tuli kyllä yllättävän nopeasti. Oppimista on koko ajan, kun on siirtynyt neuvottelemaan työantajan edustajien kanssa. HUS on varmasti yksi vaikeimpia paikkoja tässä suhteessa.
Hän muistuttaa, että neuvottelupöydässä mukana olemisesta on hyötyä myös aluepäällikön tehtävän hoitamisessa.
- Luottamusmies ja aluepäällikkö -kombinaatio on aika hyvä käytännön kannalta.
Avelan mielestä HUS:n isona ongelmana on se, että siellä ei ole lääkärien ja työantajan välillä yhteisesti sovittuja palkkausperiaatteita.
- Asia on täysin auki, eikä siitä ole edes keskusteluyhteyttä. Toinen ongelma on se, että saamme ensin taistella VES:n minimin.
Aluepäällikköjärjestelmässä hänen vastuualueellaan sijaitsevat pääkaupunkiseudun paikallisosastojen (HYKS:n paikallisosasto, Jorvin paikallisosasto, Vantaan paikallisosasto) lisäksi Hyvinkään, Itä-Uudenmaan, Kotkan seudun, Kouvolan seudun, Länsi-Uudenmaan piirin, Suurlohjan sekä Etelä-Karjalan sairaalalääkärit.
- Olen ymmärtänyt, että muualla kuin Helsingissä terveyskeskuslääkärit ja sairaalalääkärit ovat enemmän yhdessä. Minusta tuntuu, että pääkaupunkiseutu voisi pelkästään olla yhden aluepäällikön alue. Joudun käytännössä kuitenkin joka tapauksessa keskittymään enemmän HYKS:n asioihin, hän sanoo aluepäällikköjärjestelmän kehittämisestä.
TERVEYDENHUOLLON ONGELMANA RESURSSIEN PUUTE
Avelan mielestä maamme terveydenhuollossa on suurimpana ongelmana resurssien puute.
- Sen on oltava poliittinen päätös, kuinka paljon rahoja laitetaan terveydenhuoltoon. Tällä hetkellä tuntuu siltä, että se poliittinen päätös on kuitenkin paljon vähemmän kuin kansalaiset toivovat. Kun se on pienempi, se näkyy kaikkien terveydenhuollon ammattiryhmien palkoissa, laitekannassa ja jonoissa.
Hän muistuttaa valtiovallan kaavailemasta hoitotakuusta, jonka pitäisi tulla voimaan vuoden 2005 alusta.
- Sen suhteen ainakin HUS:ssa eletään aivan hullusti. Nyt kiristetään ja kiristetään. Meidän pitäisi kuitenkin panostaa siihen, että saadaan hoitotakuu voimaan.
Avelan mukaan nykymeno johtaa siihen, että julkinen terveydenhuolto ajaa ihmisiä pois omasta palveluksestaan joko ulkomaille, toisille aloille tai privaattiin.
- Julkinen terveydenhuolto täytyy pitää pystyssä ja kunnossa siten, että se on kansalaisten käytettävissä ja ihmiset pystyvät luottamaan siihen.
Hän kertoo yhden esimerkin HUS:n ongelmista.
- Viimeisin HUS:n ongelma on työterveyshuolto, josta viimeisen vuoden aikana on lähtenyt iso joukko lääkäreitä pois. Näin jäljelle jääville työ tulee entistä raskaammaksi. Kun haluamme työterveyslääkäreitä, niin silloin kilpailemme yksityisten työterveyslääkärien palkkojen kanssa. Meillä on kaikkien alojen erikoispoliklinikat ja maan huippuosaajat, joita voidaan konsultoida. Nyt saimme sopimuksen, että perustyöajan palkka on vähintään 4 700 euroa työterveyshuollon erikoislääkärille tai yleislääketieteen erikoislääkärille. Nyt täytyy vain opastaa hakijoita, että nämä ovat minimipalkkoja, joita työterveyslääkäreille maksetaan.
HARRASTUKSIA PUUTARHANHOIDOSTA RULLALUISTELUUN
Avelan vapaa-ajan harrastuksiin kuuluu mm. puutarhanhoitoa, valokuvausta, halon hakkausta ja rakentelua.
- Rouva sanoi, että aina pitää olla kesäprojektina jonkun rakentaminen. Nyt tuli valmiiksi katos peräkärrylle autokatoksen viereen. Lisäksi tulee käveltyä aika paljon luonnossa, koska se rauhoittaa. Vaimon kanssa käytiin juuri vähän aikaa sitten Lapissa.
Miehen liikuntaharrastuksia ovat rullaluistelu ja sukellus.
- Tosin tänä kesänä en päässyt kertaakaan sukeltamaan.
Hän sai vaimoltaan viisi vuotta sitten syntymäpäivälahjaksi saksofonin.
- Sitä olen pikkuisen opetellut soittelemaan.