Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen tutkimus lääkärilakosta: Pääkirjoitusten journalismi jäi pinnalliseksi

-Lääkärilakon esittämisen tarkastelu pääkirjoituksissa osoittaa, että suomalaisen valtalehdistön journalismi jäi pinnalliseksi ja samastui pääosin valtaeliitin poliittisiin ja ideologisiin linjauksiin. Siksi se ei kyennyt kunnolla erittelemään sen paremmin lääkärilakon syitä kuin terveyskriisin olemustakaan, todetaan Helsingin yliopiston viestinnän laitoksen tekemässä tutkimuksessa.

- Samasta syystä se myös pyrki nostamaan etualalle lääkärilakon vastaiset asenteet ja tukemaan muun muassa sellaisia tavoitteita kuin hyvinvointivaltion rajoittamispolitiikan jatkaminen sekä työmarkkinapelisääntöjen kiristäminen.

Suomen Lääkäriliiton Helsingin yliopiston viestinnän laitokselta tilaamassa tutkimuksessa tarkasteltiin lääkärilakon saamaa julkisuutta suomalaisissa sanomalehdissä. Pakostako lakossa? Lääkärilakko pääkirjoituksissa ja uutisissa -tutkimus toteutettiin yliassistentti Mervi Pantin johdolla.

Tutkimuksessa pyrittiin journalismin tutkimuksen keinoin erittelemään, millä tavoin media näki lääkärilakon: miten siihen suhtauduttiin, miten lakkoa määritellään, mitä asioita nostettiin esille ja mihin laajempiin konteksteihin lakko jäsentyy.

Tutkimuksen määrällisessä analyysissa oli mukana kaiken kaikkiaan 93 eri sanomalehteä ja 436 lääkärilakkoa käsittelevää pääkirjoitusta, jotka on julkaistu suomalaisissa sanomalehdissä 1.2.-31.8.2001. Kirjoitukset valittiin siten, että niissä on mainittu sanat Lääkäriliitto ja lakko tai lääkärilakko.

Pääkirjoitusten kvalitatiivisen analyysin aineistona oli kymmenen suomenkielisen sanomalehden lääkärilakkoa käsitelleet kirjoitukset. Tutkittavien lehtien joukko - Aamulehti, Helsingin Sanomat, Iltalehti, Ilta-Sanomat, Kaleva, Kansan Uutiset, Keskisuomalainen, Savon Sanomat, Turun Sanomat ja Uutispäivä Demari - valittiin lehtien levikkien, maantieteellisen sijainnin ja puoluetaustan mukaan.

Pääkirjoitukset ovat sanomalehtien virallisia linjakirjoituksia ja harkittuja kannanottoja kulloinkin esillä olevaan yhteiskunnalliseen kysymykseen. Pääkirjoituksen katsotaan kuvastavan koko lehden linjaa. Ne ovat osa mielipideilmaston synnyttämistä, keskustelun ylläpitämistä ja linjausten esittämistä yhteiskunnallisesti tärkeiksi katsotuista asioista.

Pääkirjoituksista on tutkimuksessa pyritty nostamaan esiin toistuvia puhetapoja, metaforisia ilmaisuja ja määrittelyjä, joilla lakko on merkityksellistetty ja liitetty erilaisiin kehyksiin. Tutkimuksen lähtökohtana on ajatus, että joukkoviestimet esittävät todellisuuden erilaisten tulkintamallien eli kehysten avulla. Pääkirjoitukset voivat kehystää tilanteita itse tai toistaa muiden toimijoiden, esimerkiksi lakon osapuolten, käyttämiä kehyksiä.

- Kielteisimmin suurista lehdistä lakkoon suhtautuivat Helsingin Sanomat, Aamulehti, Kaleva, Keskisuomalainen ja Kansan Uutiset. Helsingin Sanomat korosti erityisesti, että lakko ei ratkaise terveydenhuollon ongelmia ja piti liiton palkkavaatimusta kohtuuttomana. Myös Aamulehti viittasi palkkavaatimuksiin sekä potilaan asemaan, Kaleva puolestaan lakkostrategiaan ja lakon yhteiskunnallisiin vaikutuksiin. Keskisuomalaisen kielteinen asenne johtui lakon pitkittymisestä, mutta muista poiketen se toivoi lääkäreille riittävää palkkakehitystä. Kansan Uutiset toi esiin ajatuksen julkisen sektorin vaivihkaisesta romuttamisesta ja painopisteen siirtymästä yksityiselle sektorille, todetaan tutkimuksessa.

Tutkimuksen perusteella myönteisimmin lakkoon suhtautuivat Hufvudstadsbladet, Turun Sanomat ja Etelä-Suomen Sanomat.

- HBL ei tuominnut lakkoa vaan pohdiskeli julkisen terveydenhuollon tilaa ja Turun Sanomat käsitteli lakkoa selvästi paikallisesta näkökulmasta. Etelä-Suomen Sanomat suhtautui sekä lakkoon että Lääkäriliittoon muita myönteisemmin. Molemmat valtakunnalliset iltapäivälehdet antoivat sanomalehtiä enemmän tilaa poliitikoille ja heidän kannanotoilleen. Iltalehti suhtautui lakkoon melko neutraalisti, vaikka pohdiskelikin lakko-oikeuden rajoittamista, kun taas Iltasanomat suhtautui lakkoon kriittisesti ja kiinnitti huomiota palkkavaatimuksiin ja potilaan asemaan.

Tutkimuksessa selvitettiin myös sanomalehtien uutiskirjoittelua. Aineisto käsitti Helsingin Sanomien, Aamulehden, Kalevan, Keskisuomalaisen, Turun Sanomien ja Savon Sanomien lakkouutisia helmikuusta elokuuhun 2001. Lisäksi mukana olivat Suomen Tietotoimiston lakkouutiset. Kaikki aineistossa mukana olevat lehdet ilmestyvät lakkopaikkakunnilla. Mukana oli yhteensä 141 uutisjuttua.

- Monet uutisotsikot loivat mielikuvaa kummallisesta lakosta. Itse uutisissa eniten puhetilaa sai Lääkäriliiton puheenjohtaja Heikki Pälve, jonka kommenttien jälkeen Kunnallinen Työmarkkinalaitos vasta pääsi ääneen. Myös potilaat pääsivät puhumaan lakosta kiihkeinkin kommentein.

LAKKOON SUHTAUDUTTIIN USEIMMITEN KIELTEISESTI

Useimmissa pääkirjoituksissa suhtautuminen lakkoon oli selkeästi havaittavissa. Vaikka kirjoituksissa käsiteltiin lakon kielteisiä ja myönteisiä puolia, toiset nousivat yleensä selkeämmin esiin. Lakkoon suhtauduttiin useimmissa kirjoituksissa kielteisesti. Tyypillisesti asenne löytyi jo pääkirjoituksen otsikosta, kuten esimerkiksi Karjalaisen (3.2.2001) valitsema avaus Röyhkeä rahastusyritys kertoo. Muita vastaavanlaisia otsikoita olivat esimerkiksi Lääkärilakko ylimitoitettu (Uusimaa 15.5.2001) tai När egoismen får överhanden (Vasabladet 20.5.2001).

Kielteinen asenne liittyi ennen muuta lakon pitkittymiseen (36 % kielteisesti suhtautuvista kirjoituksista), epärealistisina pidettyihin palkkavaatimuksiin (24 %) sekä potilaan asemaan (24 %) ja potilasjonojen pidentymiseen (28 %). Jonot nähtiin lakon seuraukseksi, ei sen syyksi, sillä kirjoituksissa ei juuri viitattu siihen että jonot olivat saattaneet olla pitkiä jo ennen lakkoa.

Lakkoon kielteisesti suhtautuvissa kirjoituksissa tuotiin myös usein esiin väite, että Lääkäriliiton tai lääkäreiden talous ei kärsi lakosta (16%).

Yli kolmasosassa (38 %) pääkirjoituksista lakkoon suhtauduttiin neutraalisti tai pohdiskelevasti. Näissä kirjoituksissa puhuttiin usein lääkäreiden työn raskaudesta ja arvostuksesta ammattia kohtaan, palkkarakenteen ongelmista sekä julkisen sektorin terveydenhuollon alimiehityksestä.

Monissa lakkoon neutraalisti suhtautuvissa kirjoituksissa todettiin kuitenkin, että ongelmat eivät ole ratkaistavissa pelkällä lisärahalla. Neutraaleissa kirjoituksissa lakon ei nähty aiheuttavan yhteiskunnalle suurta vahinkoa taitavasti suunnitellun täsmälakkomallin ansiosta. Myönteisesti lakkoon suhtautuvia pääkirjoituksia oli vain muutamia, samoin kirjoituksia, joiden asennetta lakkoa kohtaan ei voitu määrittää.

Suhtautuminen lakkoon lievittyi lakon loppua kohden, kun pääkirjoituksissa keskityttiin lähinnä sen pohtimiseen, kuinka lakko saataisiin loppumaan molempia osapuolia tyydyttävällä tavalla, eikä lakon oikeutukseen kiinnitetty enää yhtä paljon huomiota kuin aiemmin. Lakon loputtua kiinnostus suuntautui sen yhteiskunnallisiin vaikutuksiin, eikä kritiikkiä lakkoa kohtaan enää juuri esitetty.

TULOPOLIITTINEN ELIITTI KONSTRUOITIIN AUKTORITEETIKSI

Tutkimuksessa todetaan, että lääkärien palkankorotusvaatimusta pidettiin pääkirjoituksissa ylimitoitettuna ja mahdottomana.

- Tulopoliittista palkkalinjaa pidettiin kiistattomana normina, jota ei sovi ylittää. Tulopoliittinen eliitti konstruoitiin näin auktoriteetiksi, jolla on oikeus palkka- ja työehtojen alalla määritellä sopiva ja normaali. Tätä taustaa vasten lääkäreiden palkkaesitys oli helppo tulkita epänormaaliksi ja sopimattomaksi. Tulopoliittisen palkkalinjan esittäminen ainoana hyväksyttävänä vaihtoehtona samalla sekä kuvasti pääkirjoittajien samaistumista viralliseen politiikkaan että toimi edelleen tämän politiikan luonnollistajana.

Pääkirjoituksissa lakon kerrottiin aiheuttavan haittoja kansalaisten terveydelle.

- Lääkärin työn kohteena on ihmisten terveys ja elämä, jotka lakko pääkirjoittajien mukaan vaaransi. Tämän tulkinnan valossa lääkärit voitiin esittää kovapintaisiksi ja inhimillisistä arvoista piittaamattomiksi oman edun tavoittelijoiksi ja koko lakko moraaliselta oikeutukseltaan kyseenalaiseksi. Syy lakosta ja vastuu terveydenhuollon toiminnasta langetettiin yksipuolisesti lääkäreille, todetaan tutkimuksessa.

Terveyshaitoista puhuttaessa sivuutettiin pääkirjoitukissa usein se, että vastuu terveydenhuollon järjestämisestä on Suomen perustuslain mukaan nimenomaan julkisella vallalla, käytännössä lähinnä kunnilla.

- Lääkäreiden syyllistämisen ideologisuus tuli esiin myös siten, että vaikka potilasjonojen pitenemistä pääkirjoituksissa arvosteltiin, itse potilasjonot tuntuivat luonnollisilta: ongelmana oli vain jonojen piteneminen, joka tämä pantiin lääkäreiden syyksi. Kuntien toimeenpanemat terveyspalvelujen kesäsulutkaan eivät herättäneet pääkirjoittajissa juuri lainkaan huolta, vaikka ne aiheuttivat Lääkäriliiton mukaan enemmän terveyshaittoja kuin potilasjonojen venyminen lakon seurauksena. Huoli potilaista tuntuikin valikoivalta: vain silloin oli syytä huoleen kun vastuu haitoista voitiin sysätä lääkäreille.

Vaikka lääkäreiden lupausta hoitaa kiireelliset tapaukset ei pääkirjoituksissa epäiltykään, jonojen piteneminen ja muut lakon haittavaikutukset kansanterveydelle antoivat aiheen kyseenalaistaa lääkäreiden oikeus lakkoilla.

- Vaikka tyytymättömyys työ- ja palkkaehtoihin olisikin nähty sinänsä oikeutetuksi, lakkoa pidettiin vääränä keinona asian ajamiseksi. Pääkirjoituksissa ei kuitenkaan tuotu esiin, mitä vaihtoehtoja lääkäreillä olisi ollut. Niissä päinvastoin suljettiin muut vaihtoehdot pois korostamalla tulopoliittiseen palkkanormiin velvoittavuutta.

KAPINA YHTEISKUNTAA VASTAAN

Koska lääkärien toiminta ei sopinut pääkirjoitusten tulkintojen mukaan sen paremmin vakiintuneiden työmarkkinapelisääntöjen kuin valtiontalouden leikkauspolitiikankaan linjaan, lakko leimautui häiriköinniksi ja suorastaan kapinoinniksi järjestäytynyttä yhteiskuntaa vastaan.

- Tämä tulkinta sai pontta lääkärien hylättyä valtakunnansovittelijan sovintoesityksen sekä torjuttua sitovan päätösvallan luovuttamisen sovittelulautakunnalle. Kuitenkin sekä puolustamalla jäsenistön hyväksymiä tavoitteita että hylkäämällä pakkosovintomallin Lääkäriliitto nimenomaan kunnioitti suomalaista ay-demokratiaa, työntekijöiden perusoikeuksia ja työmarkkinaperiaatteita. Tämä näkökulma ei kuitenkaan päässyt sanottavammin esiin pääkirjoituksissa.

Kalevassa 21.8. lääkäreiden sanottiin menneen pidemmälle järjestäytyneen yhteiskunnan piinaamisessa kuin lakkoilijoiden koskaan aikaisemmin. Peruspalveluministeri Osmo Soininvaaran sanoin esitettiin lääkäreiden haluavan nöyryyttää tupokoneistoa (HS 22.3.). Kansan Uutisten (23.5.) mukaan lääkärit eivät piittaa tippaakaan siitä, että heidän vaatimansa rahat ovat poissa kuntien palveluista. Myös Helsingin Sanomien (22.7) mukaan Lääkäriliitto oli osoittanut poikkeuksellista sinnikkyyttä ja piittaamattomuutta yhteiskunnallisista realiteeteista.

Lääkäreiden vastapuolena nähtiin järjestäytynyt yhteiskunta, jonka velvollisuutena ja haasteena nähtiin tämän kapinan tukahduttaminen. Esimerkiksi Helsingin Sanomien (12.5., myös UD 27.4.) mukaan yhteiskunta joutuu puolustautumaan yleisen linjan kohtuuttomia murtoyrityksiä vastaan. Turun Sanomissa (11.8.) lääkärilakkoa ja lääkäreitä pidettiin jopa hyvinvointiyhteiskunnan rattaiden jarruna.

Lääkärit näyttäytyvät tässä näkökulmassa aktiivisina ja vaikutusvaltaisina toimijoina. Helsingin Sanomien (12.5.) mukaan Lääkäriliitto näyttää kuvittelevan, että se voi saada vaikka kuun taivaalta, jos se vain jatkaa sinnikkäästi työnantajien ja yhteiskunnan painostamista. Niin vahvoja lääkäritkään eivät kuitenkaan ole, että heillä riittäisi voimaa painostaa yhteiskunta palkkavaatimuksensa taakse, epäilee Savon Sanomat (4.2.).

KUNTATYÖNANTAJA KASVOTON

Lakossa on kyse työntekijöiden ja työnantajan erimielisyydestä, joka pyritään ratkaisemaan erilaisin painostustoimin. Lakkoa oli pääkirjoitusten perusteella osin hankala hahmottaa kiistaksi Lääkäriliiton ja kuntatyönantajan välillä, koska kuntatyönantaja jätettiin kirjoituksissa melko kasvottomaksi. Kyse olikin ennemminkin taistelusta lääkärien ja muun yhteiskunnan välillä.

Pääkirjoitusten värikkäimpiä kuvauksia kuntatyönantajasta oli Keskisuomalaisen (17.8.) kommentti siitä, että työnantajan asenteissa oli aluksi ruhjovaa ylimielisyyttä.

Tutkimuksen mukaan kommentit työnantajapuolesta rajoittuivat toteamuksiin siitä, että kuntatyönantajalla ei lakossa ollut mahdollisuuksia toimia muuten kuin toimi. Työnantajapuoli kuvattiin aseettomana (IL 23.7.) ja sen liikkumavaran todettiin olevan pieni (KU 24.4., SS 10.3., SS 10.6.).

Sanavalinnat kertovat siitä, että työnantajaa ei lakossa pidetty todellisena aktiivisena osapuolena ja vallankäyttäjänä: vastuu lakosta jäi näin ollen lakon muille osapuolille, pääasiassa lääkäreille. Kunnan ainoana vastuuna nähtiin pitäytyminen palkankorotusten yleisessä tasossa.

Aamulehden (12.5.) kommentti onkin kuvaava: Riitely vaatii toki aina kaksi osapuolta. Tässä tapauksessa työnantajapuolta on kuitenkin vaikea osoittaa syyttävällä sormella: työnantajalla ei ole kerta kaikkiaan ollut mitään mahdollisuutta myöntyä vaatimuksiin, jotka ovat tolkuttomia ja kohtuuttomia palkankorotusten yleiseen tasoon verrattuna. (AL 12.5., myös SS 26.5.).

Poikkeuksena yleiseen suhtautumiseen Turun Sanomat (12.5.) näki kuitenkin molemmat osapuolet vastuullisina: Lääkärit ovat kiinni vaatimuksissaan, työnantaja tupossa. Molempien täytyy liikkua, mutta molempien liikkuminen tietää seurauksia.

LAKKO LIITETTIIN TERVEYDENHUOLLON AHDINKOON

Lääkäriliitto halusi esittää lääkärilakon syyksi ennen kaikkea terveydenhuoltojärjestelmän romahtamisen. Liitto näki lakon taisteluna terveydenhuoltojärjestelmän puolesta tilanteessa, jossa resursseja karsittiin tasolle, jossa järjestelmän normaali toiminta ei enää näyttänyt mahdolliselta: lääkärit pakenivat pois kuntasektorilta sekä kehnon palkkauksen että huonojen työolojen vuoksi.

Pääkirjoitusjulkisuudessa Lääkäriliiton tarjoama kehys noteerattiin ja sen todettiin päässeen vahvasti esille Vaikka lakon syyt ymmärrettiin lehdissä, ajatus siitä että palkkojen korottaminen poistaisi ongelmia kyseenalaistettiin.

- Vaikka lakko liitettiin hyvinvointivaltion kehitykseen ja suomalaisen terveydenhuollon ahdinkoon, sen nähtiin yleensä pikemminkin pahentavan tätä ahdinkoa kuin auttavan sitä. Nimenomaan lääkärien palkankorotusta pidettiin vaarallisena, koska muiden työntekijäryhmien oletettiin - ja jopa tiedettiin - vaativan vastaavia korotuksia, minkä taas katsottiin johtavan terveydenhuollon yhä syvempään rahoituskriisiin.

Lähtöoletuksena ja itsestäänselvyytenä esitettiin, että palkkoihin kuluvat rahat ovat pois muusta terveydenhuollosta ja kuntien muista palveluista, mikä taas heikentäisi erityisesti vähäosaisten, julkisen sektorin palveluista riippuvaisten kuntalaisten asemaa.

Terveydenhuollon rahatilanne esitettiin siten nollasummapelinä: jos lisätään rahaa lääkärien palkkoihin, se on muilta pois.

- Argumentointi perustui siihen, ettei terveydenhuollon kokonaisrahoitusta lisättäisi - että rahoituksen taso on annettu, eikä sitä ole mahdollista kasvattaa. Tässä suhteessa pääkirjoitukset sivuuttivat hiljaisuudella Lääkäriliiton esitykset terveydenhuollon kokonaisrahoituksen lisäämisestä.

LÄÄKÄRIN AMMATTI ESILLÄ POSITIIVISESSA SÄVYSSÄ

Lääkärin työn arvostus ja asema yleisön silmissä herätti lehdissä runsaasti pohdintoja erityisesti lakon alkuvaiheissa. Yleensä lääkäreitä pidettiin arvostettuna ammattikuntana - suomalaisten mielestä yhtenä arvostetuimmista (AL 12.5., IS 12.3.). Me kunnioitamme taitoa parantaa sairaita ja pelastaa ihmishenkiä - eikä syyttä, Aamulehdessä 12.5. kirjoitetaan.

Muutenkin lääkärien ammatti tuli esiin pääkirjoituksissa varsin positiivisessa sävyssä. Lääkärit olivat hyvin koulutettu ammattikunta (IL 26.6., myös IL 23.7., IS 15.5.), korvaamattomia (IL 26.6., Kaleva 21.8.) ja tekivät vastuullista työtä (IL 23.7., IL 26.6., KS 5.2.). Lääkäreiden katsottiin joutuneen kohtuuttoman ahtaalle, ja esimerkiksi työn raskauteen liittyviä ongelmia pidettiin kiistattomina (KU 24.4., Kaleva 2.2., KS 5.2.).

Myös lakkostrategian onnistuneisuus pistettiin lääkärien korkean koulutuksen piikkiin: Lääkäriliiton hivuttava lakkostrategia on ollut tavallaan taitava, kuten hyvin koulutetulta ammattikunnalta voi odottaa. (IL 26.6.)

Joissakin pääkirjoituksissa käsitys lääkärien hyvistä tuloista myös kyseenalaistettiin. Turun Sanomissa 17.8. todettiin lääkärien tulojen vaihtelevan suuresti uran vaiheesta ja tehtävästä riippuen. Tätä ei aina huomata, kun kapinoivia hyväosaisia paheksutaan oikeudettomista vaatimuksista.. Iltalehdessä puolestaan todettiin, että lääkärien palkkataso ei ole enää samanlainen kuin aiemmin: Lääkäriksi valmistuminen ei merkitse enää loikkausta vaurauteen siten kuin aikana, jolloin jo kandit ansaitsivat kesäsijaisina hulppeasti, lehdessä kirjoitetaan.

Varsinkaan nuorten lääkärien palkkatason ja työolojen ei katsottu vastaavan heidän vastuutaan ja koulutustaan. (IL 23.7.) Iltalehdessä (17.8.) oltiinkin sitä mieltä, että lääkärit ansaitsevat palkankorotuksensa, vaikka se tulisikin kunnille kalliiksi. Palkankorotusvaatimukseen suhtauduttiinkin monissa lehdissä myös ymmärtävästi ja työn raskaus ja vastuullisuus otettiin huomioon korotusvaatimuksista puhuttaessa. Lääkäreillä katsottiin olevan perusteita palkankorotusvaatimuksilleen (Ks 12.5., UD 12.3.) Lääkäreillä on takanaan pitkä koulutus, työ niin vaativaa ja vastuullista, että siitä pitäisi maksaa enemmän kuin paperiliiton koneenkäyttäjälle, Kalevassa 13.3. kirjoitetaan. Myös Helsingin Sanomissa (4.5.) ollaan sitä mieltä, että Lääkäriliiton ja kuntatyönantajan pitäisi sopia ja yhdistää voimansa taisteluun sen puolesta, että ihmisten hoitoa arvostettaisiin palkkauksellisesti yhtä paljon tai enemmän kuin koneiden hoitoa. Ymmärtävä suhtautuminen lääkäreiden palkkavaatimuksiin oli kuitenkin pääkirjoituksissa poikkeuksellista, ja liiton palkkavaatimukset esitettiin tyypillisimmin kohtuuttomina (AL 11.8., KS 13.3., SS 10.6.) ja epärealistisina (IL 17.8.) ja lääkärit palkkavaatimuksissaan mittakaavavirheen sokaisemina (AL 17.8.).

KANSALAISET OLIVAT LAKOSTA VÄÄRÄÄ MIELTÄ

Palkankorotusvaatimuksista huolimatta pääkirjoituksissa jouduttiin usein myöntämään, että yleisö suhtautui lakkoon odotettua positiivisemmin. Esimerkiksi Aamulehden 11.8. mukaan suuri yleisö on tähän saakka suhtautunut lakkoon hämmästyttävän rauhallisesti; samoin Kansan Uutisten 1.8. mukaan kansalaiset ja potilaat suhtautuvat ihmeen rauhallisesti, jopa suopeasti, työtaisteluun. Savon Sanomien (10.6.) mukaan hoitoa tarvitsevat ovat olleet kärsivällisiä ja kansa on jopa ymmärtänyt.

Tuomarina lakkonäytelmän takana näyttikin esiintyvän yleinen mielipide. Kun yleisön mielipide näytti olevan lakolle ja lääkärien vaatimuksille suhteellisen myötämielinen, sitä pyrittiin ohjailemaan vihjaamalla, että sen olisi aika muuttua.

- Kansalaiset näyttivät olevan lakosta miltei koko ajan väärää mieltä, ja heille pyrittiin antamaan perusteita kantansa muuttamiseksi. Tässä suhteessa pääkirjoittajat osoittivat kansaa kohtaa vankkaa luottamusta: vaikka se onkin väärässä, se varmasti vielä järkiintyy. Vaikka kansalaismielipide piirtyi enimmäkseen ongelmana se näytti sinänsä vaikutusvaltaiselta tekijältä, jota on vaikea sivuuttaa, todetaan tutkimuksessa.

Lakkokentän toimijoina voidaan nähdä pääkirjoittajat itsekin.

- He esiintyivät persoonattomina tietäjinä, joiden sanomaa ei tarvinnut perustella. He esittivät mielipiteensä vahvoina väitteinä, kuin totuudenmukaisena kertomuksena kiistasta, jonka ensisijaisia aiheuttajia olivat lääkärit mahdottomine vaateineen. Pääkirjoittajat puolustivat konsensusta ja vallitsevaa politiikkaa, joiden valossa lääkärit näyttivät häiriköiltä, todetaan tutkimuksessa.