"Hienoa päästä virallisesti sisään ammattiyhteisöön" Kesätöihin valmistautuvat kandit toivotettiin tervetulleiksi Lääkäriliittoon
Lääkäriliitto on kevään aikana kutsunut neljännen vuosikurssin opiskelijat liiton jäseniksi. Lääkärilehti vieraili Oulun kanditilaisuudessa, jossa lähes sata tulevaa lääkäriä sai tietoa muun muassa liittoon kuulumisen eduista.
Neljännen opiskeluvuoden suorittaminen tuo lääketieteen opiskelijalle mahdollisuuden toimia lääkärin viransijaisena. Samalla opiskelijat kutsutaan Lääkäriliiton jäseniksi.
Tänäkin keväänä liiton järjestämissä tilaisuuksissa lääketieteen kandidaatit ovat kuulleet erikoistumis- ja täydennyskoulutukseen, palkkaukseen ja edunvalvontaan liittyviä vinkkejä. Työkokemusta haluavien kandien ei ole ollut vaikea löytää töitä kesäksi. Suurin osa kandeista aloittelee uraansa terveyskeskuksissa.
- Työstä saatua korvausta tärkeämmältä tuntuu tällä hetkellä se, että pääsisi työhön kunnolla kiinni ja saisi itseluottamusta ammatin harjoittamiseen. Mutta tietenkään ei kannata heittäytyä tietämättömäksi siitä, minkälaisia etuja itselleen voi vaatia, sanoi lääketieteen kandidaatti ja Oulun neljännen vuosikurssin emäntä
Hanna-Leena Ruuska.
Hänet löytää tulevana kesänä työskentelemästä Oulunsalon terveyskeskuksessa.Neuvottele palkastasi
Edunvalvontatoimiala auttaa lääkäreitä työehtoihin ja palkkaukseen liittyvissä asioissa. Edunvalvontajohtaja
Markku Kojo
rohkaisi kandeja ottamaan yhteyttä liittoon aina, kun työhön liittyvät asiat askarruttavat. Liiton internetsivuilta löytyvät esimerkiksi paikallisten aluepäälliköiden ja luottamusmiesten yhteystiedot.Svea Törn oli hyvillään siitä, että liitto tuli kertomaan toiminnastaan suoraan Oulussa opiskelevien luo.
- On helpompi lähestyä vaikkapa sähköpostitse ihmistä, jonka on joskus nähnyt tai tavannut. Veikkaisin, että kohtuullisen iso osa kurssistamme tulee tekemään työtäkin täällä niin sanotussa periferiassa. Hienoa, että liitto ajaa myös meidän eikä pelkästään pääkaupunkiseudun asioita.
Törnin kesä alkaa vapaaehtoisella kahden viikon amanuenssuurilla anestesialla Lapin keskussairaalassa. Sen jälkeen edessä on kaksi kuukautta terveyskeskuslääkärin viransijaisena Ranualla.
- Nuorten lääkärien yhdistys ja Suomen Medisiinariliitto järjestivät täällä Oulussa ensimmäistä kertaa lääkärin töihin meneville palkkakuitin lukutilaisuuden. Vihdoinkin ymmärsin, mitä aktiivivapaa tarkoittaa ja miten esimerkiksi toimenpiteet pitää terveyskeskuksessa muistaa tilastoida.
Edunvalvontajohtaja Kojo muistutti, että lääkärin virkaehtosopimus sisältää palkan minimihinnoittelun.
- Mikään ei estä teitä neuvottelemasta itsellenne korkeampaa palkkaa. Se kannattaa tehdä, Kojo kannusti.
Käytä äänioikeuttasi
Järjestöpäällikkö Erkki Laakso muistutti kandeja tänä vuonna järjestettävästä Lääkäriliiton valtuuskunnan vaalista.
- Koska teistä tulee nyt jäseniä, olette myös oikeutettuja äänestämään syksyllä valtuuskunnan vaalissa. Ja tietysti asettumaan itsekin ehdolle.
Oululaiset kandit toivoivat Lääkäriliiton kuulevan opiskelijoiden hätähuudot lääketieteellisten tiedekuntien perusopetuksen laadusta ja ehdottavan konkreettisia toimia opetuksen parantamiseksi.
Cursus Tikkasta isännöivä
Vesa Tikkanen
harmittelee, että 134 kandin lääkärin taitojen kehittymisen kannalta ensisijaisen tärkeää pienryhmäopetusta on jouduttu muuttamaan luennoiksi.- Opiskelijat turhautuvat tilanteeseen, jossa opettajat selittävät resurssien puutetta ja muutoksia vähäisemmän käytännön opetuksen suuntaan suurella kurssikoolla, Tikkanen kertoi.
Kandit kertoivat suhtautuvansa tulevan kesän haasteisiin hienoisella jännityksellä. Ehkäpä jännitys kuitenkin lieveni Lääkäriliiton järjestöpäällikkö Laakson muistuttaessa, etteivät neuvojen kysyminen ja konsultointi ole vain hyödyksi vaan myös velvollisuus. Kollegatkin ovat joskus aloittaneet uransa.