Jaana Heinonen aloitti liiton hallintopäällikkönä
Lääkäritalon käytävillä on reilun viikon verran saattanut törmätä uusiin kasvoihin, jotka kuuluvat vastavalitulle hallintopäällikölle Jaana Heinoselle. Heinonen aloitti työnsä liiton nykyisen hallintopäällikön Kaarina Sarvilinnan aisaparina, ja lopullisesti hän siirtyy puikkoihin vappuna Sarvilinnan jäädessä eläkkeelle.
Hankasalmella syntynyt Jaana Heinonen, 37, kävi koulunsa Siuntiossa ja Lohjalla pääkaupungin kupeessa. Lasketteluun ja hiihtoon mieltyneen naisen tie vei Espoon kauppaopiston kautta Rovaniemelle Lapin yliopiston oikeustieteelliseen tiedekuntaan.
Valmistuttuaan Heinonen palasi Helsinkiin, jossa hänen silloinen poikaystävänsä ja nykyinen miehensä jo asui. Heinonen siirtyi ensin Suomen ulkomaankauppaliittoon lakimieheksi ja sieltä edelleen Honeywell Oy:hyn johdon lakimiesassistentiksi ja hallintopäälliköksi.
Oppia ja kokemusta Yhdysvaltain- vuosilta
Muutaman vuoden työssäolon jälkeen Heinoselle ja hänen miehelleen tarjoutui tilaisuus lähteä ulkomaille.
- Lähdimme vuodeksi Bostoniin, ja sydämeni jäi sille tielleen, kaupunki on aivan upea. Otin yliopistolta oikeustieteen kursseja, mutta löysinkin vahingossa työpaikan eräästä asianajotoimistosta. Kielitaito koheni ja sain todella arvokasta työkokemusta, Heinonen kertoo.
Suomeen tulon jälkeen perheeseen syntyi tytär, jonka kanssa Heinonen jäi vuodeksi kotiin. Töihin hän palasi, kun Suomen IBM:ltä avautui työsuhdepäällikön paikka.
Vuonna 2001 perhe lähti jälleen miehen työn perässä Yhdysvaltoihin.
- Toista ulkomaankomennusta ei ollut suunniteltu, mutta kun se tapahtui, sain tilaisuuden opiskella loppuun edellisellä kerralla aloittamani tutkinnon.
Uusi työ tarjoaa näköalapaikan
Heinosten poika syntyi Bostonissa juuri ennen Suomeen paluuta kesällä 2002.
- Menin äitiysloman jälkeen takaisin IBM:lle sopimuslakimieheksi. En edes etsinyt uutta työtä, mutta Lääkäriliiton hallintopäällikön paikka tuntui niin mielenkiintoiselta, että päätin hakea sitä.
Heinonen valittiin liittoon liki 80 hakijan joukosta. Työnkuva saa lopullisen muotonsa, kun hän on ehtinyt perehtyä tarkemmin uuteen tehtäväkenttäänsä.
- Kokemukseni on pääosin yrityspuolelta, joten järjestö on työympäristönä kokonaan uusi. Työ tuntuu erittäin kiinnostavalta ja haastavalta, ja käsiteltävät asiat ovat hyvin moninaisia. Työpaikan ilmapiirin havaitsin heti hyväksi.
Uutta pestiään Heinonen pitää näköalapaikkana, josta pääsee seuraamaan läheltä yhteiskunnallisesti merkittävien asioiden käsittelyä. Hän näkee Lääkäriliiton vahvana asiantuntijayhteisönä, joka on vakiinnuttanut roolinsa arvostettuna keskustelukumppanina.
- Liitto ottaa kantaa asioihin, joilla on laaja-alaista vaikutusta. Esimerkiksi eettiset ja terveyspoliittiset kysymykset ovat merkityksellisiä muidenkin kuin lääkärien kannalta.
Asiantuntemuksen Heinonen liittää myös lääkäreihin ja lääkärin työhön.
- Lääkärien arvostus syntyy nimenomaan ammatillisen osaamisen kautta.
Vapaa-aikanaan Heinonen hiihtää, liikkuu luonnossa ja lukee - sen, minkä kahden lapsen äitinä ololta ennättää. Uusi tonttikin on jo valmiiksi katsottuna, joten harrastusten lista pitenee lähiaikoina talon rakentamisella.