Jälleen valitaan 200 tapaa parantaa maailmaa Lääkäriliitto mukana usealla tavalla eduskuntavaaleissa
Eduskuntavaaleissa valitaan jälleen 200 tapaa parantaa maailmaa - myös terveydenhuoltoa. Terveys ja terveyspalvelut nousevat jatkuvasti kärkisijoille kansalaisten arvostuksia koskevissa mielipidemittauksissa. Lääkäriliitto on omalta osaltaan nostamassa vaalien alla esille terveydenhuollon kysymyksiä. Liitto tukee myös eri tavoin jäseninään olevia kansanedustajaehdokkaita.
Lääkärilehti esittelee 28. helmikuuta ilmestyvässä numerossaan liiton jäseninä olevia ehdokkaita muutaman terveyspolitiikkaan liittyvän kysymyksen kera.
Lääkäriliiton nettisivuille on Hyvään hoitoon. Eduskuntavaalit 2003 - ikonin taakse on koottu liiton näkemyksiä terveyspalveluista ja siitä, mitä hallituskaudella 2003-2007 tulisi tehdä suomalaisen terveydenhuollon eteen.
Lääkäriliitto on tehnyt Jälleen valitaan 200 tapaa parantaa maailmaa - vaalilehtisen, jossa kerrotaan liiton näkemyksiä terveydenhuollon parantamiseksi. Esitettä lähetetään kaikille kansanedustajaehdokkaille, mutta ennen kaikkea ehdokkaina oleville Lääkäriliiton jäsenille. Tämä lehtinen löytyy myös liiton nettisivuilta pdf-muodossa.
Lisäksi Lääkäriliitto järjestää vuosipäivänään 28. helmikuuta kaikille avoimen Hyvään hoitoon huomennakin? -yleisötilaisuuden kello 15.00-17.00 Helsingin yliopiston Porthanian suuressa luentosalissa (P 1), os. Yliopistonkatu 3. Tilaisuuden paneeliin on kutsuttu sekä kansanedustajia että potilasjärjestöjen edustajia. Terveystalkoot juontavat puheenjohtaja Heikki Pälve ja apulaistoiminnanjohtaja Santero Kujala.
MAKSUTTA OSOITETARROJA
Lääkäriliiton jäsenenä olevalle kansanedustaehdokkaalle tarjotaan mahdollisuus saada oman vaalipiirinsä lääkärien, hammaslääkärien ja eläinlääkärien osoitetarrat vaalimainontaa varten.
Lääkärikartelli pyrkii edesauttamaan mahdollisimman monen lääkärin, hammaslääkärin ja eläinlääkärin läpimenoa eduskuntavaaleissa. Nyt eduskunnassa on 11 lääkäriä ja 2 hammaslääkäriä.
Liitot ovat sopineet, että niiden jäseninä olevat ehdokkaat saavat maksutta käyttöönsä vaalipiirinsä hammaslääkärien, lääkärien ja eläinlääkärien osoitetarrat kertapostitusta varten.
Osoitetarrojen tilausosoitteet: Lääkäriliitosta mona.faldt@fimnet.fi ja marja-liisa.ponni@fimnet.fi, Hammaslääkäriliitosta seija.kokora@ fimnet.fi ja Eläinlääkäriliitosta riitta.puro@sell.fi.