Joulun odotusta Roomassa
On hienoa aloittaa ja lopettaa vuoden hallituskolumnien kirjoittaminen Roomassa. Kaupunki on tavallistakin viehättävämpi jouluvaloissaan. Mielipiteidensä takia 1600-luvulla teloitettu filosofi Giordano Bruno seisoo edelleen synkkänä viitassaan joulutorin keskellä. Onneksi meillä on edelleen erilaisia mielipiteitä ja siedämmekin niitä kohtuullisesti, vaikka välillä se tuntuu työläältä.
Nyt on kuitenkin aika valmistautua jouluun. Jos mitä tahansa tavaraa saisi toivoa, niin minun toivomukseni olisi Star Trek - sarjassa lanseerattu kommunikaattorin kokoinen laite, jolla lääkärit elegantisti diagnosoivat ja hoitavat sairaudet erikoisalasta riippumatta. Sen myötä päivystysruuhkat ja hoitotakuujonot olisivat menneisyyttä. Joskus kovassa kiireessä myös samaisessa sarjassa nähty laite, jolla voi hetkessä siirtyä paikasta toiseen, olisi tarpeen. Tämä helpottaisi kovasti valtakunnallista edunvalvontaa. Pohjoisen ja syrjäseutujen lääkäreillä olisi samanlaiset mahdollisuudet osallistua ja vaikuttaa kuin ruuhka-Suomessa asuvilla. Ja tietysti laite olisi arvokas väline ajatellen potilaiden siirtoa päivystyksiin ja sairaalasta toiseen, kun hoidot keskittyvät ja etäisyydet kasvavat.
Työn arjessa keskeinen toivomus olisi, että lääkäreitä olisi kaikissa yksiköissä sen verran, että elektiivinen toiminta olisi mahdollista hoitaa virka-ajalla ja päivystysrasitus ei olisi kenelläkään kohtuuton. Koska ihmiset edelleen sairastavat myös yöllä, soisi päivystystyön olosuhteiden ja arvostuksen paranevan. Lääkärin tulisi ehtiä syödä ja käydä rauhassa vessassa myös päivystäessään. Jotta työn ilo säilyisi, jokaisella pitäisi olla mahdollisuus hallita omaa työtään. Työn imua ja palkitsevuutta tuo mahdollisuus antaa potilaille hyvää ja korkeatasoista hoitoa, sekä tieto siitä, että tätä työtä arvostetaan. Strategioissa tulisi tunnustaa, että hyvä hoito on terveydenhuollon tärkein tehtävä. Kärsimyksen lievittämistä ei saa myöskään unohtaa.
Edunvalvojan roolissa toivoisin aina avointa mieltä ja joskus vähän enemmän malttia. Kokemus tuo arvokasta tietoa, mutta vaarana on urautuminen ja liika huolettomuus. Asioihin tulisi muistaa aina paneutua, kuin ne olisivat uusia. Kestotoivomus on myös, että osaisi tehdä viisaita ratkaisuja luottamusmiehen ikuisuusongelmassa, tasapainoilussa tavoitteiden ja peräänantamattomuuden sekä kompromissin välillä. Tulevaisuuden näyttävä kristallipallo olisi yliveto joululahja kenelle tahansa. Toisaalta, luultavasti on parempi, että emme tiedä tulevaa. Yllätykset pitävät mielen virkeänä ja valppaana.