Lehti 23: Liitto toi­mii 23/2012 vsk 67 s. 1842

Juomista on vähennettävä kaikin keinoin

Lääkäriliitto haluaa kieltää alkoholin mainostamisen.

Elli.Alarotu@Laakariliitto.Fi

Liitto otti lausunnossaan myönteisen kannan hallituksen lakiesitykseen, jonka mukaan alkoholin mainonta ulkona ja yleisissä tiloissa kiellettäisiin. Mainonta olisi sallittua kaupoissa ja ravintoloissa ja niiden ulkopuolella. Televisiossa ja radiossa alkoholia saisi mainostaa vasta kello 23:n jälkeen.

Lääkäriliiton varsinainen tähtäin on vielä pidemmällä. Alkoholin mainonta halutaan tupakan mainonnan tavoin lopulta kieltää kokonaan.

- Alkoholin käyttöä vähentämällä voidaan kaventaa väestön terveyseroja ja vähentää terveyspalvelujen tarvetta, perustelee liitto lausunnossaan. Siksi alkoholin käyttöä tulee vähentää kaikin keinoin.

Mainontarajoitusten lisäksi liitto haluaa puuttua alkoholin hinnoitteluun ja saatavuuteen. Keskiolut kuuluu Alkon hyllylle ja ruokakauppojen valikoimiin tulisi saada sitä miedompi kakkosolut.

Lue myös

Lakiesityksellä pyritään suojelemaan erityisesti lapsia ja nuoria alkoholin haitoilta. Lääkäriliiton näkemyksen mukaan erityisen tärkeää on puuttua mielikuvamainontaan.

- Mielikuvamainonnan salliminen ei ole vastuullista alkoholipolitiikkaa, lausunnossa muistutetaan.

Lakiesitys on tarkoitus saada eduskunnan käsittelyyn vielä ennen kesätaukoa.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030