Jyrkkä ei palkanalennuksille
Säästöt ja lomautukset puhuttivat Turun alueen paikallisilla luottamusmiespäivillä marraskuun alussa. Luottamusmiehet tyrmäsivät Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirin johdon väläyttämät palkanalennukset.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä ensi vuoden säästötavoite on kiveenhakattu: henkilöstömenoissa on säästettävä vähintään kaksi prosenttia eli viisi miljoonaa euroa.
Vaihtoehtoisina säästökeinoina on tarjottu palkanalennuksia, lomarahan vaihtamista vapaaksi sekä palkattomia talkoovapaita. Johto on kysynyt ylilääkäreiden näkemyksiä kunkin klinikan kannattamista tavoista säästää.
Sairaanhoitopiirin pääluottamusmiehen Hannele Heinen mukaan osa ylilääkäreistä näkee helpoimpana säästökeinona kaikkien työntekijöiden palkan leikkaamisen kahdella prosentilla koko ensi vuoden ajan.
Lääkäriliiton edunvalvontajohtaja Markku Kojo sanoo, ettei luottamusmiesten tule suostua palkanalennuksiin missään tilanteessa.
- Luottamusmiehillä ei ole valtuuksia tehdä tällaisia sopimuksia eikä julkisalan koulutettujen neuvottelujärjestö Juko tule niitä hyväksymään. Selvä sääntö luottamusmiehille on, että paikallisia sopimuksia palkan alentamisesta ei tehdä.
Yhteisymmärrys säilynyt
Heinen mukaan säästöistä on tähän asti keskusteltu hyvässä yhteisymmärryksessä johdon ja henkilökunnan välillä.
- Näin voidaan välttyä isoilta vaurioilta ja valmistautua säästöihin eri tavalla kuin viime vuonna.
Heine toivoo, että kun ollaan ajoissa liikkeellä, ensi kesänä voitaisiin toteuttaa hyvin suunniteltu viime vuotta laajempi sulku, jossa mahdollisimman paljon väkeä olisi pois yhtä aikaa.
Hän uskoo, että kesäsululla, vapaaehtoisilla vapailla, lääkärien vapaaehtoisella lomarahan vaihdolla vapaaksi ja muilla toiminnan rationalisointiin pohjautuvilla toimilla voidaan saada säästötavoitteet kasaan. Tänä vuonna vapaaehtoisilla talkoovapailla on saatu aikaan tähän mennessä 880 >000 euron säästöt, vaikka tietoa säästövaateista tuli vasta kesän korvalla. Lääkärit ovat vaihtaneet lomarahaansa vapaaksi 600 >000 euron edestä.
- Tuo talkoovapaiden 880 000 euroa pystyttäisiin varmaankin tuplaamaan, jos hyvin suunnitellaan. Tänäkin vuonna henkilökunta olisi ottanut talkoovapaita enemmän, jos niitä olisi pystytty antamaan.
Oikeus vai järki?
Monissa kunnissa Varsinais-Suomen alueella on pelkoa lomautuksista ensi vuonna. Lääkäriliiton edunvalvontajohtaja Markku Kojo arvelee, että ensi vuonna on myös sairaanhoitopiirien vuoro lomauttaa.
Kojo muistutti, että kunnalla on lain perusteella mahdollisuus lomauttaa henkilöstönsä, jos budjetti vaatii pakollista säästämistä.
- Toki säästöt terveydenhuollossa ovat aina kyseenalaisia.
Lomautustilanteessa työntekijöiden on järkevää pidättäytyä vapaaehtoisista säästöistä, kuten lomarahan vaihtamisesta vapaaksi.