Kaari Utrio puhuu Lääkäripäivillä pyhyyden ja sairauden suhteesta
Kirjailija Kaari Utrio pureutuu Lääkäripäivillä keskiajalla vallinneeseen pyhyyden ja sairauden väliseen suhteeseen.
- Pyhimykset ja pyhyys paransivat sairaita. Lisäksi yhteiskunnassa oli myös paljon ihmisiä, jotka oman aikansa käsityksen mukaan olivat pyhiä ja terveitä. Nykyaikana heitä pidettäisiin kuitenkin vain psyykkisesti sairaina ilman pyhyyden gloriaa, hän toteaa.
Utrion esityksen aiheena on Pyhimyksestä potilaaksi ja hän puhuu Lääkäripäivillä kurssilla Miten toimittaja valitsee juttunsa näkökulman?.
Hän kertoo käsitelleensä aihetta useissa historiallisissa romaaneissaan.
- Viime vuonna julkaisin sellaisen 1000-sivuisen kirjan kuin Yksisarvinen, joka käsittelee ensimmäistä ristiretkeä ja Jerusalemin valloitusta. Siinä tapahtuu ihme. Kirjaa tehdessäni jouduin oikein perusteellisesti perehtymään pyhyyden ja sairauden yhteisyyteen. Ne ovat hyvin tiukasti sidottuja yhteen.
Utrio kertoo, että tuohon aikaan ei ollut juuri mitään muuta keinoa parantaa kuin pyhimykset.
- Lääketiede koski lähinnä vain joitain sisätauteja, mutta niidenkin diagnosointi oli vaikeaa. Sitten oli toki erikseen haavurit ja välskärit, mutta he eivät kuuluneet lääketieteen alaan.
Keskiaikana roomalaiskatolisella kirkolla oli tiedotusmonopoli Länsi-Euroopassa.
-Uskonto hallitsi yhteiskunnan kaikkea ajattelua ja toimintaa hieman samalla tavalla kuin islam esimerkiksi nykyisessä Iranissa. Kuva terveistä, sairaista ja sairaudesta määräytyi uskonnon perusteella.
Hän käsittelee esityksessään kolmea asiaa.
-Ensinnäkin tarkastelen tauteja, jotka olivat ikään kuin pyhiä. Näistä merkittävin oli tietenkin spitaali. Toiseksi käsittelen keskiajan käsitystä siitä, kuka oli sairas ja kuka terve. Sehän poikkeaa aika paljon meidän aikamme käsityksistä. Esimerkiksi Turun piispana toiminut autuas Hemminki sekä Pyhä Birgitta olisivat tänä päivänä meidän mielestämme selvästi psyykkisesti sairaita. Omana aikanaan heitä pidettiin kuitenkin pyhimyksinä eikä sairaina. Kolmanneksi puhun siitä, miten pyhyys paransi.
PYHÄ SPITAALI
Menneinä uskon aikoina sairaus tulkittiin helposti Jumalan rangaistukseksi ihmisen tai hänen esivanhempiensa synneistä. Spitaaliset olivat pyhiä sairaita.
- Oli myös sairauksia, joissa kärsimykseen yhdistyi pyhyys. Tällainen tauti oli erityisesti spitaali, koska Jeesus paransi koskettamalla spitaalisen miehen. Tautiin liittyi Jeesuksen suora kosketus, mutta myös kiittämättömyys, koska kymmenestä Jeesuksen parantamasta spitaalisesta vain yksi palasi kiittämään.
Vaikka spitaalisia kammoksuttiin, spitaalihospitaalit saivat erityisen paljon lahjoituksia.
- Tämän takia oli mahdollista eristää spitaalisairaat niin, että tauti hävisi Euroopasta lähes kokonaan uuden ajan alkuun mennessä.
PYHÄT HULLUT
Keskiajalla eli myös paljon ihmisiä, jotka oman aikansa käsityksen mukaan olivat pyhiä ja terveitä. Utrion mielestä nykyään he olisivat psyykkisesti sairaita.
- Osa heistä oli erilaisia työnarkomaaneja ja osa ihan selvästi psyykkisesti sairaita. Mitä sanottaisiin nykyaikana Simon Styliitasta, joka asui 37 vuotta pylvään päässä? Tai Unkarin Pyhästä Elisabetista, joka hylkäsi lapsensa laupeudentöiden ja itsekidutuksen vuoksi? Tai Rooman Pyhästä Francescasta, joka oli insestin uhri ja näki kauhunäkyjä ad maioren Dei gloriam, kyseli Utrio.
Itäisen bysanttilaisen eli kreikkalaisen kirkon erityishahmo oli Jumalan tähden hullu.
- Hän oli ihminen, joka miellettiin hulluksi, mutta juuri yksinkertaisuutensa vuoksi Jumalan erityisessä suojeluksessa olevaksi totuudenpuhujaksi.
IHME JA PARANNUS
Utrio kertoo, että pyhyys ei toiminut vain sairaudessa vaan myös parannuksessa.
Ihmeparannus oli keskiajalla odotettava, jopa todennäköinen tapahtuma, jonka saattoi saavuttaa hurskailla elintavoilla.
- Jos sen eteen teki tarpeeksi työtä, se todennäköisesti tapahtui. Kaikki tiesivät, että oli olemassa kaksi ulottuvuutta: maallinen ja Jumala-ulottuvuus. Ihme tapahtui, kun Jumala antoi oman ulottuvuutensa koskea maallista. Se oli saatavissa aikaan tietyillä toimenpiteillä ja tietynlaisella elämällä. Jos ihmeparannusta ei tapahtunut, oli syynä omat synnit tai se, että katumus ei ollut tarpeeksi syvää.
Sokeus, kuurous, mykkyys ja halvaus olivat tavallisimpia ihmeen kautta parantuneita sairauksia.
-Ihmeparannuksia tapahtui runsaasti soveliailla paikoilla, kuten tietyissä pyhimyskirkoissa. Parannuspaikoista kasvoi suuria matkailukeskuksia, jotka elivät suopean pyhimyksen parannustoiminnan varassa. Ihmeparannuksen kokenut henkilö sai hänkin osakseen pyhyyden loisteen.
Kaari Utrio Lääkäripäivien kurssilla 424 Miten toimittaja valitsee juttunsa näkökulman torstaina 10.1. klo 16.30-17.00.
