Kansainvälisen terveyden koulutus on integroitava lääkärien perusopetukseen, todettiin laajapohjaisessa seminaarissa Lääkäriliitossa 12.9.2005. Myös alan täydennys- ja jatkokoulutusta on tehostettava ja koordinoitava siten, että Suomessa voi suorittaa Master of International Health -tutkinnon ja alan tohtoritutkinnon. Tampereen yliopiston tuore kansainvälisen lääketieteen professori Per Ashorn sai tehtäväkseen kutsua seminaarissa mukana olleet intressitahot jatkovalmisteluihin.

Globalisaation aiheuttamia haasteita lääkärikoulutukselle olivat pohtimassa edustajat mm. kaikista lääketieteellisistä tiedekunnista, opetus-, ulkoasiain- sekä sosiaali- ja terveysministeriöistä, Kansanterveyslaitokselta, Suomen Akatemiasta, Stakesista, Lääkäriliitosta ja Duodecim-seurasta sekä terveysalan kansalaisjärjestöistä.

Opetusneuvos Marja-Liisa Niemi opetusministeriöstä kaipasi koulutukseen suunnitelmallisuutta. Hän korosti myös verkostoitumisen tärkeyttä ja katsoi, että tiedekuntien tulisi järjestää koulutus yhteistyössä.

Yliopistojen edustajat olivat yksimielisiä siitä, että kansainvälisen näkökulman liittäminen lääketieteen perusopetukseen on välttämätöntä. Jatko- ja täydennyskoulutuksessa tulisi yliopisto-opetuksen lisäksi vahvistaa myös järjestöjen ja tutkimuslaitosten panosta. Paikalla olleet hammas- ja eläinlääkärit ilmaisivat kiinnostuksensa globaaleihin terveyskysymyksiin, ja myös muiden terveydenhuollon ammattiryhmien osallistumista koulutukseen pidettiin tärkeänä.

Terveydenhuolto kansainvälistyy

Seminaarissa muistutettiin, että jokainen lääkäri voi nykyisin joutua hoitamaan ulkomailta tullutta potilasta, jolloin kansainvälisestä näkemyksestä ja kulttuurierojen ymmärtämisestä on hyötyä. Suomessa asuu vakinaisesti yli 108 000 ulkomaalaista. Lisäksi turvapaikan hakijoita on sijoitettuna 140 kuntaan ympäri maata.

Globalisaation seurauksena terveydenhuolto kansainvälistyy. Matkailu ja työvoiman liikkuvuus tuovat mukanaan uudenlaisia potilaita ja uusia tauteja. Lintuinfluenssan leviäminen ei kysy rajoja, tsunami Kaukoidässä on myös kotimainen katastrofi. Köyhyyden ja sotien uhrien auttamiseen tarvitaan kaikkien panosta.

Suomella on terveydenhuollon alalla paljon asiantuntemusta, jota kannattaa viedä maailmalle. Kilpailu on tälläkin alalla koventunut. Idealistisen käytännön lääkärin ei ole helppoa päästä kehitysmaatehtäviin. Nyt kysytään kykyä mittavien projektien hallintaan, kansainvälisten rahoitusmekanismien ja globaalien prosessien tuntemusta, vieraiden kulttuurien ja kielten hallintaa, monipuolisia kontakteja ja johtajantaitoja.

Entistä tärkeämpää on myös osata myydä itsensä hankkeita hallinnoiville tahoille. Siihen tarvitaan vaikuttava CV ja näyttö pätevästä kansainvälisen terveyden koulutuksesta.

Koulutus niukkaa ja hajanaista

Kansainvälisen terveydenhuollon koulutus on ollut Suomessa varsin vähäistä ja hajanaista. Lääketieteen perusopetuksessa aihetta on käsitelty vain yhden opintoviikon verran, kaikissa tiedekunnissa ei sitäkään. Kuopion yliopistossa kehitysmaakysymyksiin on ollut mahdollista perehtyä vapaavalintaisella Public Health -linjalla. Kansainvälisen lääketieteen virkoja ei suomalaisissa yliopistoissa ole ollut ennen kuin Tampereelle tänä syksynä saatiin ensimmäinen 5-vuotinen lahjoitusprofessuuri.

Täydennyskoulutusta ovat tarjonneet lähinnä kehitysmaatehtäviin lääkäreitä rekrytoivat tahot, kuten SPR, ja muut alalla toimivat järjestöt. Esimerkiksi David Livingstone -seura on järjestänyt joka toinen vuosi 50-tuntisen luentosarjan, joka on muodostanut osan Helsingin yliopiston kehitysmaatutkimuksen opintokokonaisuutta. Seminaarissa katsottiin, että tämä suosittu kurssi tulisi jatkossa järjestää vuosittain ja siihen tulisi liittää myös syventävä kenttäjakso.

Global Health -kurssit käynnistettiin vuonna 2001 tavoitteena tarjota myös loppuvaiheen lääketieteen opiskelijoille kosketus kansainvälisiin tehtäviin. 4-viikkoisen teoriajakson aikana on käsitelty kehitysmaiden keskeisiä terveysongelmia ja keinoja niiden torjumiseksi sekä erilaisia terveydenhuoltojärjestelmiä. Ohjelmaan on lisäksi kuulunut kuukauden mittainen käytännön työ kehitysmaassa. Kursseille on osallistunut lääketieteen opiskelijoita myös samoista kohdemaista, mikä on edistänyt molemmille osapuolille arvokkaiden kontaktien syntymistä.

Suomalaisten lääkärien kiinnostusta globaaleihin kysymyksiin osoittaa sekin, että kansainvälisen terveydenhuollon erityispätevyyden suorittaneita on jo yli 50. Suomen Lääkäriliiton myöntämä erityispätevyys edellyttää vähintään kahden vuoden työkokemusta kansainvälisistä tehtävistä sekä 200 tunnin teoriaopintoja. Kurssiosuus on toistaiseksi jouduttu hankkimaan pääosin ulkomailta - tähän koulutukseen Lääkäriliitto on jo pitkään myöntänyt apurahoja. Jos seminaarin tavoitteet toteutuvat, voidaan Suomessa jatkossa kouluttaa entistä pätevämpiä terveyssektorin asiantuntijoita.