Suomen perustuslaki, 19 pykälä, 3 mom: Julkisen vallan on turvattava, sen mukaan kuin lailla tarkemmin säädetään, jokaiselle riittävät sosiaali- ja terveyspalvelut ja edistettävä väestön terveyttä.

Laki potilaan asemasta ja oikeuksista, 3 pykälä, 1 mom: Jokaisella Suomessa pysyvästi asuvalla henkilöllä on oikeus ilman syrjintää hänen terveydentilansa edellyttämään terveyden- ja sairaanhoitoon niiden voimavarojen rajoissa, jotka kulloinkin ovat terveydenhuollon käytettävissä.

Kansanterveyslaki, 5 pykälä, 1 mom: Kunnan on pidettävä huolta kansanterveystyöstä sen mukaan kuin tässä laissa tai muutoin säädetään ja määrätään. 14 pykälä, 1 mom: Kansanterveystyöhön kuuluvina tehtävinä kunnan tulee - järjestää kunnan asukkaiden sairaanhoito, johon luetaan lääkärin suorittama tutkimus ja hänen antamansa tai valvomansa hoito ja lääkinnällinen kuntoutus.

Erikoissairaanhoitolaki, 1 pykälä, 2 mom: Erikoissairaanhoidolla tarkoitetaan tässä laissa lääketieteen ja hammaslääketieteen erikoisalojen mukaisia sairauden ehkäisyyn, tutkimiseen, hoitoon, lääkinnälliseen pelastustoimintaan sekä lääkinnälliseen kuntoutukseen kuuluvia terveydenhuollon palveluja. 3 pykälä, 1 mom: Kunnan, jossa henkilöllä on väestökirjalain tarkoittama kotipaikka, on huolehdittava siitä, että henkilö saa 1pykälä 2 momentissa tarkoitetun tarpeellisen erikoissairaanhoidon tämän lain mukaisesti.

Sosiaali- ja terveysministeriön terveydenhuollon kehittämisprojektin lopputulemana hyväksytyn tavoiteasiakirjan konkreettisin toimenpidesuositus on numero 30: Kunnat varmistavat sellaiset voimavarat ja toiminnan järjestelyt, että ajanvarauksella pääsee terveyskeskuslääkärin ei-kiireelliseen hoitoon 3 vuorokauden kuluessa. Sairaaloissa varmistetaan ei-kiireellisen hoidon tarpeen arviointi 14 vuorokauden kuluessa.

Keski-ikäinen rouva Virtanen ottaa yhteyttä terveyskeskukseensa parin viikon aikana toistuvasti esiintyneiden voimakkaiden vatsakipujen vuoksi. Kivut ovat lauenneet itsestään, eikä rouvan ole siten tarvinnut hakeutua päivystysvastaanotolle. Hän on kuitenkin huolissaan vaivastaan ja haluaisi varata ajan terveyskeskuslääkärille. Vastaanottoavustaja toteaa, että seuraava vapaa ei-kiireellinen lääkärin vastaanottoaika on viikon kuluttua. Hän postittaa yhteydenotosta terveyskeskukseen todistuksen, jonka rouva Virtanen saa seuraavana päivänä. Jo tätä ennen hän on varannut ajan yksityiseltä lääkäriasemalta yleislääkärin vastaanotolle, seuraavalle päivälle. Yleislääkäri A:n vastaanotolla rouva Virtanen esittää terveyskeskuksen toimittaman todistuksen, joka toimii maksusitoumuksena yleislääkäritasoisesta tutkimuksesta ja sairaanhoidosta rouvan esittämässä vaivassa. Lääkäri A epäilee sappikivitautia, ja asia varmistetaan kaikututkimuksella. Rouva Virtanen saa ruokavalio-ohjeet sekä kipulääkitysreseptin oireiden varalle.

Herra Korhonen puolestaan on kärsinyt jo muutaman vuoden ajan ajoittaisista kivuista oikeassa nivustaipeessaan. Särkylääkitys on aina aiemmin rauhoittanut oireet kohtuullisesti, mutta nyt viime viikkojen aikana tilanne on hankaloitunut eikä herra Korhonen ole päässyt enää liikkumaan kuin sisätiloissa, vaikka säännöllinen liikunta olisi hänelle tarpeen diabeteksensa vuoksi. Niinpä herra Korhonen ottaa asian puheeksi käydessään terveyskeskuslääkärinsä luona diabeteksen kontrollikäynnillä. Herra Korhosen oireet ja kliiniset tutkimuslöydökset viittaavat lonkka-artroosiin. Saman käynnin yhteydessä tehty natiiviröntgentutkimus varmistaa pitkälle edenneen lonkka-artroosin. Lääkäri päätyy potilaansa kanssa neuvoteltuaan tekemään lähetteen keskussairaalan ortopedian poliklinikalle lonkan tekonivelleikkauksen harkitsemiseksi. Herra Korhonen saakin jo neljä vuorokautta myöhemmin sairaalasta kirjeen, jossa todetaan häntä koskevan lähetteen saapuneen kirurgian poliklinikalle. Kirjeessä kerrotaan kirurgian poliklinikan kuitenkin olevan niin ylikuormitettu, että vastaanottoaika hoidon tarpeen arviointiin voidaan taata vasta noin neljän viikon päähän, myöhemmin tarkemmin ilmoitettuna aikana. Kirjeessä todetaan, että mikäli herra Korhonen haluaa käyttää palvelusitoumusoikeuttaan, hänellä on mahdollisuus hakeutua ortopedin yksityisvastaanotolle tilannearvioon. Koska herra Korhonen on täysin työlääntynyt vaivaansa, hän ilmoittaa sairaalaan hakeutuvansa ortopedi B:n vastaanotolle, jonne hän saakin ajan kolmen päivän päähän. Vastaanotolla todetaan lonkka-artroplastia aiheelliseksi eikä vasta-aiheita leikkaukselle ole. Ortopedi B valistaa herra Korhosta, että sairaanhoitopiirin hoitokäytännön mukaisesti lonkan keinonivelleikkauksen enimmäisodotusaika leikkaustarpeen toteamisesta on kolme kuukautta. Hän tekee lähetteen keskussairaalaan leikkausta varten.

Vajaan viikon kuluttua käynnistä ortopedi B:n vastaanotolla herra Korhonen saakin taas kirjeen keskussairaalasta. Kirjeessä kerrotaan, että herra Korhosesta saapuneen lähetteen perusteella on todettu sovitun hoitokäytännön mukaisesti lonkan keinonivelleikkauksen tarve. Kirjeessä myös todetaan sairaanhoitopiirin alueella jonon tähän toimenpiteeseen olevan 5-6 kuukauden mittainen. Keskussairaala sitoutuu ottamaan herra Korhosen ei-kiireelliseen leikkaushoitoon mainitun keskimääräisen jonotusajan puitteissa, mutta pyytää herra Korhosta ilmoittamaan, jos hän haluaa käyttää palvelusitoumusmenettelyn suomaa oikeuttaan hoidattaa vaivansa jossakin sairaanhoitopiirin kanssa sopimuksen tehneessä yksityissairaalassa. Tällöin sairaala maksaa herra Korhosen leikkauskustannuksista yksityissairaalalle sairaanhoitopiirin ja yksityisten sairaaloiden kanssa tehdyn sopimuksen mukaiset kustannukset, jotka vastaavat sairaanhoitopiirin omaa toimenpidekustannusta 5 %:lla korotettuna. Herra Korhoselle jäävät maksettavaksi mahdolliset sopimustaksan ylittävät kulut. Herra Korhonen päätyy hetken asiaa mietittyään ottamaan yhteyttä paikkakunnalla sijaitsevaan sopimuksen piirissä olevaan yksityissairaalaan. Hän pääseekin toimenpiteeseen noin viikon odotusajan jälkeen.

Miksi emme sovella tämänkaltaista menettelyä tämän päivän Suomessa, jossa julkiset terveyspalvelut ovat riittämättömät eivätkä pysty palvelemaan kansalaisia kohtuullisen odotusajan puitteissa?