Lehti 2: Liitto toi­mii 2/2003 vsk 58 s. 142- 143

Kehon lämpötilan lasku suojaa aivoja sydämenpysähdyksessä

Ulla Järvi

Suomessa tapahtuu vuosittain noin 440 sydämenpysähdystä sairaaloiden ulkopuolella. Parantuneiden ensihoitomahdollisuuksien ansiosta potilaista yhä useampi pystytään elvyttämään, mutta elvytetyistä noin puolet menehtyy myöhemmin hapenpuutteesta johtuvaan aivovaurioon. Eloonjäävistä joka toiselle on jäänyt jonkinasteinen aivovaurio.

Viime vuonna saatiin kuitenkin vakuuttavaa tutkimusnäyttöä siitä, että potilaan hypotermiahoito edistää merkittävästi aivojen toipumista sydämenpysähdyksen jälkeen.

Meilahden sairaalassa Helsingissä otettiin viime vuonna rutiinikäyttöön hypotermiahoito osalla potilaista, jotka oli pystytty elvyttämään sairaalan ulkopuolella tapahtuneen sydämenpysähdyksen jälkeen. Käytäntö perustuu The New England Journal of Medicine -lehdessä vuonna 2002 julkaisuun suositukseen, jonka lehti antoi sen jälkeen, kun hoidon teho oli osoitettu kahdessa toisistaan riippumattomassa tutkimuksessa Australiassa ja Euroopassa. HYKS oli mukana vuosina 1997-2000 toteutetussa tutkimuksessa, johon osallistui yhdeksän eri sairaalaa viidessä Euroopan maassa. The New England Journal of Medicine julkaisi eurooppalaiset tulokset viime vuoden helmikuussa.

Helsingin tulokset maailman huippuluokkaa

- Hypotermiahoidossa potilaan ydinlämpötila lasketaan teho-osastolla ulkoisen viilennyslaitteen avulla vuorokaudeksi 33 asteeseen mahdollisimman pian elvytyksen jälkeen, kertoi tutkimusta Meilahdessa tehnyt LL Marjaana Tiainen Lääkäripäivillä torstaina. HYKS:n tutkimuksen johtajana toimi neurologian dosentti Risto O. Roine.

Eurooppalaistutkimuksessa todettiin puolen vuoden kuluttua viilennyshoidosta, että hyvin toipuneiden osuus oli 55 prosenttia, kun osuus normaalilämpöisinä pidetyillä oli 39 prosenttia. Hypotermiahoidon saaneista menehtyi 41 prosenttia, normaalilämpöisinä pidetyistä 39 prosenttia.

- Meilahden tulokset olivat vielä tätäkin parempia, totesi Marjaana Tiainen. Viilennyshoidon saaneista toipui hyvin 69 prosenttia, mutta verrokkiryhmästäkin 47 prosenttia. Myös kuolleisuus Helsingissä oli muita maita alhaisempi; 25 prosenttia hypotermiaryhmässä ja 38 prosenttia verrokkiryhmässä. Kaikkiaan potilaita oli 275, joista neljännes hoidettiin Meilahden sairaalan teho-osastolla.

Lue myös

- Sairaalan ulkopuolella sattuneen sydämenpysähdyksen jälkeen potilaan mahdollisuudet selvitä elossa ja ilman aivovauriota ovat Helsingissä maailman huippuluokkaa, Timonen sanoi. Tähän ovat vaikuttaneet tehokas ensihoitojärjestelmä ja hyvin toimiva hoitoketju, jossa elvytystä seuraava tehohoito on tärkeässä roolissa.

Ruumiin lämpötilan laskemiseksi nykyisin käytössä olevat kaksi yleisintä menetelmää ovat potilaan jäähdyttäminen eräänlaisessa teltassa, jonne puhalletaan kylmää ilmaa tai potilaan verenkierron jäähdyttäminen kylmää keittosuolaliuosta sisältävällä katetrilla, joka työnnetään reidestä alaonttolaskimoon.

Hoito on Suomessa vielä harvinaista. Meilahden lisäksi jäähdytyshoitoa käytetään myös Töölön sairaalassa eräillä neurokirurgisilla potilailla aivoja vaurioittavan kuumeen estämiseksi. Myös mm. TYKS suunnittelee hypotermiahoidon aloittamista tänä vuonna.

Lääkäriliitto Fimnet Lääkärilehti Potilaanlaakarilehti Lääkäripäivät Lääkärikompassi Erikoisalani Lääkäri 2030