Kokoontumisten perinne elää vahvasti lääkärikunnassa Kurssikaverit ruuhkavuosien paineessa
Lääkärit järjestävät aktiivisesti kurssitapaamisia. Kirkkonummelainen sairaalalääkäri Tiina Liljamo tapasi tuttujaan entisessä opiskelukaupungissaan Tampereella. Edellisestä koko kurssin kokoontumisesta oli ehtinyt kulua viisi vuotta.
Kolmevuotias Niilo jäi vilkuttamaan ikkunaan, kun Espoossa sairaalalääkärinä radiologialla työskentelevä
Tiina Liljamo
starttasi auton kohti Tamperetta. Kyydissä oli ystäviä samalta vuosikurssilta. Helsinki-Tampere -moottoritie tuntui legendaariselta, sillä osa naisista asui jo opiskelunsa loppuvaiheessa Helsingissä.Tapaamisessa selvisi, että valmistumisen jälkeen yllättävän monen tie on vienyt pääkaupunkiseudulle, vaikka opiskeluaikana tamperelaisopiskelijoita kosiskeltiin töihin erityisesti Pohjanmaalle.
Elämänrytmi näyttää olleen yhteinen siinäkin mielessä, että useat remontoivat tai rakentavat parhaillaan kotia.
- Kolmevuotiaista lapsistamme olisi myös voinut koota kokonaisen jalkapallojoukkueen. Ja useammat meistä olivat arjen pyörityksessä odottaneet kurssitapaamista ja ikiomaa hotelliyötä kuin kuuta nousevaa, Liljamo nauraa.
Kiva nähdä pitkästä aikaa
Suurin osa radiologiaan erikoistuvan Liljamon kurssikavereista on erikoistumisputkessa. Muutama on valinnut terveyskeskuslääkärin työn tai yksityissektorin. Esimerkiksi hoitovapaalla tai äitiyslomalla jotkut ovat kokeilleet vuokralääkärin pestiä keikkafirmassa. Yksi kurssikavereista on perustanut jopa yksityisen lääkäriaseman.
Opiskelukaverit aloittivat Tampereen yliopistossa vuonna 1994. Alle neljänkymmenen opiskelijan kurssi oli paitsi historian pienimpiä myös historiallinen siinä mielessä, sillä se toteutti ensimmäisten joukossa Tampereen yliopistolle tyypillistä niin sanottua ongelmakeskeistä opiskelutapaa. Liljamo kokee vuosikurssinsa etuoikeutetuksi, sillä se sai tehdä paljon käytännön harjoituksia yhdessä. Tämä auttoi heitä myös hitsautumaan kiinteäksi ryhmäksi, joka tutustui toisiinsa hyvin.
- Oli ihmeellistä huomata, että kaikki olivat säilyneet paitsi persoonina myös ulkonäöltään samanlaisina kuin ennenkin. Kenelläkään ei näyttänyt olevan vielä edes ihmeemmin ryppyjä, vaikka työ- ja perhe-elämän ruuhkavuodet tuntuvat painavan useampaa meistä.
Illan aikana keskusteltiinkin siitä, miten onnistua yhdistämään päivystykset, väitöskirjan teko ja perhe-elämä. Sana väsymys vilahti useimpien puheessa. Omaan sosiaaliseen elämään tai harrastuksiin ei juurikaan jää aikaa töiden jälkeen. Toisaalta osalla miehistä ja perheettömistä erikoistuminen oli loppusuoralla. Muutama valmis väitöskirjakin kollegoilta löytyi.
- Ajan kulumisen huomaa siitä, että meistä alkaa löytyä tulevia erikoisalansa osaajia. Joku kertoi yllättyneensä, kun opiskelija oli teititellyt häntä, Liljamo kertoo.
Samassa veneessä
Osaan kurssikavereistaan Tiina Liljamo pitää yhteyttä säännöllisesti. Hän uskoo, että lääkärien kurssikokoontumisten taustalla ovat paitsi ystävyyssuhteet ja perinne myös opiskeluaikana omaksuttu vahva kollegiaalisuus ja konsultaatiokulttuuri. Lääkärien opiskelu on myös koulumaisempaa kuin muilla aloilla. Monilla muilla aloilla ihmiset sijoittuvat hyvinkin laajasti ja tehtäviin, jotka eivät välttämättä vastaa heidän koulutustaan. Lääkäriksi valmistunut taas työskentelee pääsääntöisesti lääkärinä. Piirit ovat pienet eli tutut nimet vilahtelevat vastaan työssä.
- Aina joku tuntee jonkun eikä koskaan tiedä, milloin ja missä kehenkin törmää. On paljon helpompi soittaa ja ottaa yhteyttä työasioissa, jos on yhteistä taustaa muutenkin. Ehkä meissä lääkäreissä on muutenkin jotakin samaa, ja siksi keskinäinen ymmärrys toimii. Toivoa sopii, että suuretkin vuosikurssit pystyisivät tutustumaan toisiinsa, sillä se vahvistaa kollegiaalisuutta.
Cursus Lehtisen kokoon kutsumisesta vastasivat emäntä ja isäntä. Yli puolet saapui paikalle. Hauskojen tapahtumien ja sattumusten lisäksi mietittiin, mitähän opettajille kuuluu ja mahtavatkohan he miettiä, miten ensimmäinen ongelmakeskeisen oppimisen pioneerikurssi mahtoi sijoittua työelämään.
- Kutsuimme itseämme välillä niin sanotuksi ongelmakurssiksi, sillä olimme hanakoita antamaan palautetta. Sitä myös pyydettiin meiltä. Opettajat kuuntelivat kommenttejamme, mutta monesti olimme heidän kanssaan myös törmäyskurssilla. Uskomme kuitenkin hioneemme Tampereen ongelmakeskeisen opetuksen suurimmat särmät pois. Ja toivottavasti ongelmakeskeinen ajattelutapa näkyy myönteisesti tavassamme tehdä työtä.
Seuraavaa kertaa odotellessa
Mikä sitten oli muuttunut eniten viidessä vuodessa?
- No kyllä me aika kesysti juhlittiin, Liljamo tunnustaa. - Nekin, jotka opiskeluaikana jaksoivat aina aamuun asti, hyytyivät nyt aikaisin.
Alkuillasta osa Tampereella asuvista isistä katosi mystisesti palatakseen hetken kuluttua takaisin. Miksikö? He kävivät lukemassa jälkikasvulleen iltasadun.
- Naureskelimme tyttöjen kanssa, että tämä on nyt tätä aikaa. Mutta kyllä me taas viiden tai viimeistään kymmenen vuoden kuluttua juhlitaan railakkaammin, Liljamo lupaa.