Koulutusprojekti "kehitysvammainen ja terveyskeskuslääkäri" on käynnistynyt

Suomen kehitysvammahuollossa on tapahtumassa kaksitahoinen palvelurakenteen muutos. Kokonaishoidon määrällistä tarvetta ollaan tarkistamassa ja vastuu huollosta on siirtymässä yhä selvemmin kunnille - kokonaishoidolla tarkoitetaan asiakkaan kaikki palvelutarpeet kattavaa hoitoa, kuten laitoshoito.

Normaalipalvelut säädettiin ensisijaisiksi kehitysvammalaissa vuonna 1978. Kehitysvammaisten asumista kotikunnissaan tai ainakin kotiseudullaan on lain hengen mukaisesti painotettu koko 1980-luvun ajan. Pienyksikköasumista pystyttiin ensin järjestämään ohjatuissa asuntoloissa toimeen tuleville lievemmin kehitysvammaisille. Varsinkin tällä vuosikymmenellä on voitu asumispalveluja järjestää myös ympäri vuorokauden valvotuissa pienyksiköissä. Samalla on kehitetty myös tuettua itsenäisempää asumista.

Lasten kotihoitoa on pyritty helpottamaan jo koko 80-luvun ajan päivähoitojärjestelyillä, tilapäisenä perhehoitona tai pienyksiköissä ja laitoksissa tapahtuvaa lyhythoitoa perheiden apuna käyttäen.

Näiden järjestelyjen myötä ovat laitospaikat vähentyneet viime vuosikymmenellä 5 500:sta tuhannella ja 90-luvulla vielä 1 500:lla. Samaan aikaan ovat kehitysvammaisten hoitopaikat mielisairaaloissa vähentyneet merkittävästi. Sosiaali- ja terveysministeriön suunnitelmien mukaan on tarkoitus vähentää laitospaikkoja 2 500:aan vuosituhannen loppuun mennessä, mikä vastaa kansainvälistenkin arvioiden mukaan kokonaishoidon tarvetta.

Näiden suunnitelmien toteutuminen vaatii ennen muuta kunnilta palvelujen uudelleen järjestelyä. Erityishuollon resurssien ja tilojen käyttö on myös uudelleen arvioitava. Erityisesti on pohdittava hoidon porrastusmalleja ja palvelurakenteiden toimivuutta. On myös varottava hukkaamasta sitä suurta asiantuntemusta, mikä kehitysvammahuollon sisällä eri ammattiryhmien välisessä tiimityössä on kehittynyt mm. kehitysvammaisen kohtaamisessa, kuntoutusprosessien vaatiman yhteistyön hallinnassa, soveltuviin palveluihin ohjaamisessa ja uuden tiedon hankinnassa

Perusterveydenhoidon haasteet

Aivan uusia haasteita syntyy myös kuntien järjestämälle terveydenhoidolle, koska kehitysvammaisten terveydenhoidolle tuomat ongelmat poikkeavat monessa suhteessa totutusta. Sen lisäksi että älyllinen jälkeenjääneisyys voi olla geneettinen ominaisuus, keskushermostoa kohdannut kehityshäiriö, vamma tai sairaus saattaa aiheuttaa moninaisia neurologisia liitännäisvammoja. Etiologian selvittäminen, perheen neuvonta, liitännäisvammojen diagnosointi, niistä johtuvien haittojen minimoiminen, kuntoutus ja kaikkiin näihin tekijöihin liittyvien terveysongelmien tiedostaminen ja hoito vaativat erityisosaamista.

Vaikka kehitysvammaisuutta esiintyy yhdellä prosentilla väestöstä, hajautuvat he etiologian, tason ja erityisvammojen vuoksi yksilöllisiksi harvinaisuuksiksi. Down-henkilökin, kehitysvammaoireyhtymistä yleisin, saattaa osua perusterveydenhoidon lääkärin potilaaksi vain kerran uran aikana.

Kehitysvammaisen henkilön selviäminen yhteiskunnassa riippuu elämän kussakin vaiheessa myös terveydestä, emotionaalisesta tasapainosta ja ympäristön vaatimuksista sekä kuntoutuksen järjestämisestä. Näistä joutuu heidän hoitoonsa osallistuva lääkäri omalta osaltaan vastaamaan.

Koulutusseminaarit

Lääkärikoulutuksessa on eri lääketieteellisissä tiedekunnissa annettu aikaa näille ongelmille parhaimmillaankin vain muutama tunti. Ei olekaan ihme, että eri puolilta maata on alkanut kuulua toivomuksia kehitysvammaisuutta koskevan koulutuksen järjestämisestä terveyskeskuslääkäreille.

Kehitysvammalääkärit ovat yhdessä Kehitysvammaliiton kanssa ottaneetkin haasteen vastaan ja alkaneet järjestää koulutustilaisuuksia yhdessä lääninhallitusten kanssa. Niitä on tarkoitus järjestää 2 x 2 päivän mittaisina viidellä paikkakunnalla eri puolilla maata.

Ensimmäinen jakso käsittelee kehitysvammaisuutta yleensä, sen syitä ja liitännäisvammoja, terveydellisiä ongelmia, kuntoutuksen eri osa-alueita ja sosiaalitukea. Välitehtävänä on mm. oman kunnan kehitysvammahuollon järjestelyjen kartoittaminen sekä omien potilastapausten esittämisen valmistelu. Toiset kaksi päivää on omistettu psykiatrisille ongelmille, niiden diagnosoinnille ja käytöshäiriöiden ehkäisylle taustatekijöiden ymmärtämisen ja harjaannuttamisen kautta. Myös lääkehoidosta on luento, samoin konsultaatiomahdollisuuksista paikallisella tasolla. Kummankin kurssin ohjelmaan on sisällytetty vierailuja erilaisissa toimintapisteissä. Loppukeskustelussa pyritään kurssiin osallistujien ja erityishuollon edustajien välillä pääsemään lääninlääkärien tuella selville tulevaisuuden toimintatavoista eri organisaatioiden kesken.

Kurssin vetäjän (MW) lisäksi luennoitsijoina toimivat paikallisten erityishuoltopiirien lääkärit ja muut työntekijät. Projektiin on saatu Raha-automaattiyhdistykseltä varoja niin, että osallistujat joutuvat maksamaan ainoastaan ylläpitonsa. Ensimmäinen antoisaksi koettu seminaari järjestettiin Kellokoskella huhtikuussa. Moni kehitysvammaisten kanssa työskentelevä terveyskeskuslääkäri valitti tiedon kulun pysähtyneen johtavan lääkärin työpöydälle.

Seuraavat psykiatriaa koskevat seminaarit pidetään 31.8.-1.9. Tampereella ja 7.-8.9. Helsingissä. Nk. ensimmäinen jakso "kehitysvammaisuus, syyt, somaattiset oireet ja kuntoutus" pidetään Tampereella 19.-20.10. ja Kuopiossa 30.11.-1.12.95. Tarkemmat tiedot näistä ja ensi vuodelle jäävistä Turun ja Oulun seminaareista julkaistaan alustavasti seuraavassa koulutuskalenterissa.