Sain kutsun osallistua maaliskuussa alueeni maanpuolustuskurssille. Kurssi oli monipuolinen ja mielenkiintoinen sekä monella tavalla hyödyllinen ja kokemuksena myönteinen. Samalla viiden päivän katko niin työ- kuin arkikiireissä teki hyvää. Kurssin internaattimuoto vielä lisäsi mahdollisuuksia keskusteluihin. Mieleeni jäi kuitenkin voimakkaana se väsymys ja ahdistus, mikä viestittyi monen tulosvastuullisen johtajan iltatilityksissä.

Työpaikoilla on puhuttu arvoista jo pitkään. Vasta nyt moni johtaja on uskaltanut käydä arvokeskustelua myös itsensä ja perheensä kanssa miettien, mikä lopulta onkaan tärkeää. Viikossa karttuvia työtunteja johtaja ei tohdi edes laskea. Aamuyön varhaiset heräämiset työmietteiden keskelle lisäävät työnteon todellista määrää - ja samalla väsymystä. Terveydenhuollossa johtavien lääkärien ohella myös tulosvastuulliset lääkärit väsyvät. Heidänkin yhä lisääntyvät hallintotehtävänsä vievät aikaa potilastyöltä, mikä sekin on hoidettava.

Tässä taannoin halusin jättää puhelimitse viestin sairaanhoitoalueeni johtajalle tämän sihteerin välityksellä. Keskukselta sain kuulla, ettei hänellä sellaista ole. Muutkaan esimiesasemassa olevat lääkärit eivät saa apua edes pikkurutiinien hoitamiseen. Millä menestyvällä firmalla on varaa tänä päivänä teettää kalliimmin palkatuilla se, minkä esimerkiksi toimistotyöntekijä osaa - ja yleensä vielä tehokkaammin! Kenen tulisi puuttua tähän tuhlaukseen terveydenhuollossa? Suomen terveydenhuollossa lääkäriä kohti on muuta henkilökuntaa enemmän kuin missään muualla Euroopassa, mutta silti järkevä työntekijöitten välinen työnteon porrastus ei aina toimi.

Lääkärityövoimasta on kunnallisella puolella pula. Lääkärit uupuvat työtaakkansa alla entisestään. Siksi on erityisesti huolehdittava jäljellä olevien lääkärien työajan oikeasta käytöstä. Myös kuntalaisen, maksajan näkökulmasta on järjetöntä antaa lääkärin tehdä sellaisia tehtäviä, mitkä olisivat delegoitavissa. Aikaa säästyisi potilastyölle, eikä käynnin hinta kunnalle aina vain kasvaisi.

Omassa työssäni ajankäytölle on osoitettavissa konkreettinen hinta: Jos pystyn katsomaan yhdenkin akuuttipotilaan enemmän omassa terveyskeskuksessa, eikä potilas päädy ostopalvelun käyttäjäksi naapuriterveyskeskuksen päivystykseen, kunta säästää muutamia satoja markkoja. Summa nousee viisinkertaiseksi, jos potilas aikoja ei ole -tilanteessa päättääkin mennä suoraan sairaalan poliklinikalle, mistä nykyään ei ohjata ketään pois.

Mutta onko lääkärien ja johtajien itsensä vika, jos heidän työnsä sujumiselle ei ole luotu tai annettu riittäviä toimintaedellytyksiä? Tilanteeseen on vaadittava ja saatava korjaus. Työoloista ja palkasta neuvoteltaessa lääkärin on itsensä hyvä oppia sanomaan ääneen oman työnsä arvo ja osattava hinnoitella se. Työnantajamme, poliitikot eivät julkisessa terveydenhuollossa aktiivisesti huolehdi työoloistamme. Lääkäriesimiehet joutuvat kyllä pitämään huolta alaisistaan, mutta heistä itsestä ei kanna huolta kukaan.

Lääkärien kaikentasoiseen johtajuuteen liittyvä koulutus on sisällöllisesti saatava nopeasti kuntoon. Samoin terveydenhuollon johtaminen tulisi pikimmiten saada myös lääkäreitä houkuttavaksi vaikuttamalla muun muassa juuri työoloihin ja resursseihin sekä palkkaukseen. Halu ryhtyä esimerkiksi terveyskeskuksen johtavaksi lääkäriksi tai jatkaa johtajana on nopeasti romahtanut. Kymmenessä vuodessa työnkuva terveydenhuollon hallinnoinnissa on monestakin syystä oleellisesti muuttunut. Tuntuu kuitenkin siltä, että terveydenhuollossa on juututtu lamanaikaiseen tilanteeseen, jolloin kaikki toiminnot ja henkilökunta karsittiin minimiin. Aktiivinen johtaminen ja toiminnan kehittäminen ja niihin panostaminen ovat tahtoneet unohtua. Johtavalta lääkäriltä vaaditaan hyvin laaja-alaista asiantuntemusta, ja hänen on myös pystyttävä olemaan kaikkien henkilöstöryhmien johtaja. Terveydenhuollossa johtaminen on yksinäistä ja vaativaa työtä, mistä ei juuri kiitosta saa. Jatkuvuuden turvaamiseksi sitä on alettava arvostaa aivan uudella tavalla. Samalla on pidettävä huoli myös lääkärien johtajakoulutuksesta.

Kunnallisella päätöksenteolla on oma kaavansa, mikä on sinänsä hyväksyttävä. Luottamushenkilöpäättäjien pitäisi kuitenkin keskittyä määrittämään linjaukset ja isommat asiat ja luottaa siihen, että asiantuntijat huolehtivat päätösten toimeenpanosta ja toteuttamisesta. Nykyjohtamistyylien mukaan keskeistä on työntekijöitä kannustava sekä heidän osaamistaan ja harkintakykyään kunnioittava toimintatapa, jossa annetaan vastuun ohella myös vapautta. Samoin kuntien keskusjohdolta sekä poliittisilta päättäjiltä pitää voida odottaa työntekijöitä arvostavaa toimintaa, mihin ylhäältä annettavat määräykset eivät sovi. Jos johtaja toimii alaisiinsa luottaen heidän rinnallaan, vaikkakin määrätietoisesti, hän odottaa myös itseään kohdeltavan samoin.

Käymäni maanpuolustuskurssi antoi valmiuksia niin poikkeusoloihin varautumiseen kuin johtamiseen. Kurssilla oli osallistuja, joka oli kunnan lääkintäpäällikkö ja poikkeusoloissa perusturvatoimesta ja osaltaan koko kunnan toiminnasta vastaava henkilö. Kunta ei kuitenkaan katsonut kurssin olevan johtavan lääkärin tehtävien hoitamisen kannalta oleellinen, eikä näin ollen myöntänyt virkavapaata.

Myös johtajilla on toimenpiteilleen oltava johdon tuki sekä luottamus. Moni on jo halunnut jättää tehtävänsä paitsi väsymisen, myös luottamuspulan ja siihen liittyvien arvovaltakiistojen ja asioiden erilaisten hoitamiskulttuurien vuoksi. Lääkäri pystyy olemaan hyvä johtaja tai hyvä lääkäri vain, jos hänen tärkeimmät työvälineensä, asiantuntemus sekä oma persoona pysyvät kunnossa.

Tehdään jotakin lääkärijohtajien hyvinvoinnille!